Aarretta etsimässä

Längelmäveden hellekesän vieraiden virrassa yksi oli erityisen odotettu. Hän tuli Brysselistä. Hänen nimensä on Sofia (”Sohvi”) ja ikää hänellä on kahdeksan vuotta.

Sohvi oli ensimmäistä kertaa yksin matkustanut vanhempiensa kotimaahan. Ennen Längelmävedelle saapumistaan Sohvi oli kaksi viikkoa toisen isoisänsä luona Kallaveden rannalla. Sieltä Roope-vaari haki tyttärentyttärensä juuri niinä päivinä, jolloin helleaalto laskeutui yllemme täydellä tehollaan.

Ilman hellettäkin Sohvilla oli julki lausuttu tavoite: hän haluaa uida Suomen jokaisessa järvessä. Kolmenkymmenen asteen paahde antoi idealle perusteita, vaikka Roope-vaarin Toyotassa onkin kelpo tuuletus.

Roope-vaari, joka on kaikkea kiirettä inhoava mies, hyväksyi toiveen. Matkareitti Kuopiosta Längelmäelle suunniteltiin niin, että ajetaan pikkuteitä ja pysähdytään jokaisella uimarannalla, joita reittimme varrella näkyviin tulee. Monta niitä tulikin, kun Kuopiosta köröteltiin kohti Jyväskylää. Uimapuvut eivät ehtineet kuivua ennen kuin kastuivat taas. Roope-vaari itsekin - vanha uimamaisteri - ui jokaisella pysähdysspaikalla.

Kuopion torilta oli molemmille ostettu hellehattu. Se johdatti matkalaiset kaksiääniseen yhteislauluun uimarantojen välitaipaleilla. ”Isoisän olkihattu” on niitä lauluja, jotka Roope-vaari osaa ulkoa ja Sohvi oli nopea oppimaan.

Jyväskylässä syötiin ja käytiin taas uimassa. Tuomiojärvi on Roope-vaarin kotijärvi, jossa hän ui jo pikkupoikana. Kerroin Sohville juttuja niiltä ajoilta. Sitten matka jatkui. Poikkesimme uimarantojen lisäksi kahteen vanhaan puukirkkoon - Petäjävesi ja Keuruu - katsomaan, olisiko ovella vaivaisukko. 

Perille saavuttiin iltahämärissä. Vaikka monessa järvessä olimmekin uineet, totesimme, että muutama Suomen järvi jäi vielä uimatta. Ensi kesänä sitten.

Längelmäveden kaksiviikkoisen merkittävin tapahtuma oli yöretki saareen. Roope-vaari toimi soutuveneen kapteenina virka-aseman mukainen virkalakki päässä. Matkasimme veden yli pienelle saarelle teltta ja ylenpalttiset eväät mukanamme. Lisäksi mukanamme oli salaperäinen aarrekartta, joka antoi aiheen olettaa, että saarella on muinaisten merirosvojen piilottama aarre.

 Teltta pystytettiin, nuotio sytytettiin, herkullisia eväitä syötiin ja sitten alettiin tutkia karttaa. Se oli vaikeaselkoinen, mutta vähitellen pääsimme oivallukseen, mistä kannattaa etsiä. Vaivalloisten etsintöjen tuloksena aarre todella löytyi saaren rannan kivenkolosta. Ja sattui niin onnellisesti, että siellä oli juuri sellainen kaulakoru, jollaista Sohvi oli aina toivonut.

Sen kunniaksi syötiin lisää herkullisia eväitä. Sitten mentiin telttaan nukkumaan.

¤ ¤ ¤ 

Kun loman lopussa ajoin Sohvin Vantaan lentokentälle, lauloimme taas ”Isoisän olkihattua” mutta uimassa emme poikenneet. Päätimme soutaa saareen taas ensi kesänä. Siellähän saattaa olla enemmänkin aarteita.

Urkki 110 v

Katsoin äsken Teemalta arkisto-ohjelmia Kekkosesta, nyt kun syntymästä on 110 vuotta. Mies ehti moneksi. Minäkin tapasin kaksi kertaa

 Dessu on Kekkosen ajan lapsia. Ei ole muita oikeita presidenttejä. Kekkonen hoiti asiat, miehessä oli munaa, suksi luisti ja homma sujui - uskoakseni myös rock´n roll.

Hautajaispäivänä seisoin suuren väkijoukon seassa presidentinlinnan edessä, kun hautajaissaatto pysähtyi hetkeksi. Siitä kuva.

¤ ¤ ¤ 



Aikakausi on nyt toinen. Kaikki muuttuu. Tuttu historianopettaja näytti kopion oppilaansa koepaperista.
Oli historian koe. Kysyttiin Kekkosen aikakautta.

” Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä melkein koko Jää-kauden ajan, mutta hän tuli vanhaksi ja tukka oli lähtenyt päästä. Hän suojeli Suomea itäänpäin ja katsoi uteliaasti länteenpäin mutta ei voinut mitään, vaikka oli reipas mies ja hiihti ja kävi saunassa muiden presidenttien kanssa. Jää-kausi suli pois Neuvos-liiton ja USAn väliltä aika pian kun Kekkonen oli kuollut ja ne ovat taas ystävällisissä väleissä."

Hyviä päiviä

Dessu on jälleen töölöytynyt kahdeksan längelmävetisen päivän jälkeen. En saata kauniimmin sanoa: olivat hyviä päiviä.

Päivänkulussa oli kolme elementtiä: liiterityöt, kirjoitustyöt ja saunominen.

Liiterityöt tarkoittivat ensin viimekesäisten koivuklapujen pilkkomista ja pinoamista liiteriin. Ensi kesää varten kaadoin rannan lepikkoa ja pajukkoa, karsin oksat, raahasin rangat liiterin eteen, sahasin metrin pätkiksi ja pistin pinoon. Muutama paksumpi koivukin tuli mukaan.

Kirjoitushommat sijoittuivat siihen hetkeen, jolloin hämärä jo maille hiipi. Nettikirjoittelusta pysyin visusti poissa, sen sijaan sepittelin perusteita Vuoronvarausviraston ensi vuoden budjettiin ja laadin kansainvälisen projektiemme tavoitteita. Dessu myöntää olevansa etuoikeutetussa asemassa, sillä hän voi tehdä merkittävän osan virkatyöstään ilman velvollisuutta olla paikalla virastossa. Kunhan valmista tulee, mies voi sijaita missä tahtoo tekstejä kirjoittaessaan. Ja valmista tuli, vaikka mies sijaitsi kaukana Pirkanmaalla.

Saunominen sijoittui yön pimeyteen, myrskylyhty vain valaisi pihaa. Vilvoittelu tapahtui laiturilla istuen - pitkään ja hartaasti pimeyttä yksinäisyydessä aistien. Siinä on pyhyyden häivähdys sellaisena kuin minä sen ymmärrän. 

Kahtena iltana saunomaan tuli myös naapurin isäntä. Silloin jäähdyttelyyn kuului myös kuulantyöntö - se on vanha perinteemme. Pimeys tietenkin häiritsi: kuulan löytäminen heinikosta oli vaikeaa ja putoamiskohdan löytäminen mahdotonta. Kisan voittajaa ei saatu selville, mutta väliäkö sillä. Dopingtesteistä ei kuitenkaan ollut pelkoa.

¤

Laiturilla yksin yössä istuessaan Dessu taas kerran mietiskeli elämänsä kulkua. Miten ihmeessä hänestä on tullut päällikkö stressaavaan helsinkiläisvirastoon? Nuorena haaveet veivät aivan toisaalle. Dessu halusi tulla tukkijätkäksi.

Suomi-filmit selvästikin ohjasivat ammattihaaveita. Niissä laulu raikui ja haitari soi ja romantiikkaa riitti rannoilla. Oli Humu-Pekkaa ja riiustelua. Helismaa ja kumppanit taisivat olla sukupolveni vaikuttajayksilöitä.

 Ei tullut Dessusta tukkijätkää, mutta läheltä liippasi taas Längelmäveden liiterissäni. Syntyi puupino. Virastossa istumisen vastapainoksi sellaisen työn kokemus on lähellä taiteen tekemisen kokemusta.

Andrej Tarkovski sanoi jossain, että ihminen on onneton, jos luovuus puuttuu. Vahvistan ajatuksen.

Kun puupino syntyi ja kasvoi, siinä on luovuutta, omilla käsillä tekemistä, valmiiksi saattamista. Tuli tyrnevä olo, kun valmista katselin.