Hauskoja sanoja?

Posti toi tänään Kielikello-lehden uuden numeron. Se on kielenhuollon tiedotuslehti. Sitä julkaisee Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.

Lehti tuli taas selatuksi tuoreeltaan. Tarkimmin tuli luetuksi artikkeli, jossa esiteltiin vastauksia kysymykseen suomen kielen hassuimmasta sanasta. Kielitoimisto kysyi tätä Helsingin kirjamessujen kävijöiltä lokakuussa 2009. Vastauksia kyselyyn tuli 183. Teen tässä muistiinpanoja aiheesta itselleni myöhempää käyttöä varten. Aihe kiinnostanee blogin lukijoitakin, sillä Kielikello-lehti ei tavoita kovin suurta lukijajoukkoa.

¤

Hassuutta haetaan yleisimmin sanoista, jotka täyttävät seuraavia ehtoja:

• sisältää paljon kirjaimia y, ä ja ö
• toistaa samaa konsonanttia / vokaalia
• on sointuisa ja rytmikäs
• on pitkä ja vaikea lausua
• on kuvaava mutta ei tarkoita mitään
• nimeää hassun kohteen omituisella tavalla
• on palindromi

Ä ja Ö (jossain määrin myös Y) ovat tunnetusti huvittavia äänteitä. Niiden lausuminen vääntää suun hölmöön asentoon, eikä anglosaksisilla puhujilla ole kykyä sellaiseen. Niissä on siitä syystä jotain auttamattomasti maalaisjunttimaisuutta. Tähän ryhmään kuuluvia vastauksia olivat mm. seuraavat:

• tötterö
• höppänä
• yökyöpeli
• kääkkä
• käppänä
• mökkihöperö
• lökäpöksy
• hölkynkölkyn
• köpsä
• ämmä
• pöhkö
• yötyö
• vätys
• höystö
• höpönassu
• änkyrä
• kököttää
• röhnöttää
• lääpällään
• ötökkä
• höykäsenpölähtämä
• höpsönlöpsö
• Hörölä
• Kärvänttälänraitti

Tässähän melkein kaikki mallikelpoiset olivatkin. Näistä esimerkeistä osa sisältää myös vokaalisuuden / konsonanttisuuden / toistavuuden ja rytmisyyden vaatimukset. Muita ovat mm. seuraavat:

• aatteessaan
• hääyöaie
• marmattaa
• lämpimämpi
• pupu
• salakavala
• tikutaku
• tökerö
• rutjake
• ulpukka
• katinkontit

Tarkoitustaan oudosti tai mitään tarkoittamattomasti kuvaavia sanoja olivat mm. seuraavat:

• limanuljaska
• känsätuhkelo
• klimppisoppa
• pumpernikkeli
• ensiöjakamo
• mämmi
• äkäpussi
• huithapeli
• poikamiestyttö
• hullunhauska
• sikahyvä

Erityisen pitkiä sanoja löytyi myös:

• Äteritsiputeritsipuolilautasbaari
• määränpäättömyydessäänkään

• sopeutumiskäyttäytyminen

Tässä kohdassa Dessutom kyllä ihmettelee, eivätkö vastaajat ole lukeneet Ollin pakinoita. Sieltä löytyisi pidempiäkin sanoja, esim. herkullisia ammattinimikkeitä ja titteleitä.

Muutenkin vastauskokoelma vaikuttaa hieman laimealta, mutta ehkä messuilla yllättäen eteen ilmestyvä kysely ei ole asetelmaltaan paras mahdollinen tällaiselle idealle. Pitäisi olla aikaa miettiä.

Dessutom muistelee joskus vuosia sitten tarjonneensa vastaavaan kyselyyn sanaa ”huitukkalääperö”, joka lienee sieni.

Onko tukka hyvin?

Dessutom katsoi Yle Teeman dokumentin Tampereen Pop-teatterin Hair-musikaalista vuosilta 1969 - 71. Siihen liittyy omakohtaisia muistoja.

Vanhaa dokumenttia ei voi kehua. Se oli koottu monenlaisesta sälästä - osa suorastaan aiheeseen liittymätöntä. Toimittajalla tuntui olevan ikävällä tavalla moralisoiva asenne. Parhaimmillaan dokumentti esitti muutamia onnistuneita välähdyksiä 1970-luvun taitteen suomalaisesta yhteiskunnasta. Sen sijaan aiheena olevan teatteriesityksen ilmapiirin ohjelma hukkasi täysin. Esitän kritiikkini sillä asiantuntemuksella, joka syntyi esityksen moneen kertaan näkemällä.

Ilmeisesti Tampereen Hairista ei jäänyt mitään pidempää tallennusta filminauhalle. Se on vahinko, sillä esitys oli ihan oikeasti osa merkittävintä suomalaista teatterihistoriaa.

Melkoiselle joukolle Dessutomin ikäisiä (vähän alle tai vähän yli kaksikymppisiä esityshetkellä) Hair oli sukupolvikokemus, jolla oli vaikutuksia asenteisiin ja elämäntyyliin. Siinä oli optimismia, visio mahdollisuudesta muuttaa maailmaa ja rakentaa kansainvälistä yhteisymmärrystä. Samaan suuntaan vaikuttivat myös Woodstock (1969) ja ensimmäinen Ruisrock (1970).

Naiivia tulevaisuusoptimismia se oli, sen tiedämme nyt. Silloin emme tienneet. Jälkimaailma pilkkaa aikakautta hippihörhöilyksi - täysin perustellusti - mutta silloin nähdään vain pintataso, vaatteet ja muut. Syvätasolla siinä oli ensimmäinen länsimainen yritys rakentaa yhteiskuntakriittistä kansalaisliikettä. Eikä ihan vailla vaikutuksia. Kyllä sillä ideologialla oli vaikutuksensa Yhdysvaltain kansalaisoikeuksien etenemiseen, Vietnamin sodan loppumiseen jne.

¤ 

Nyt maailma on aivan toisen näköinen. 

Päivällä kävelin kaupungilla, kun flunssa tuntuu olevan ohi. Poikkesin Kulttuurikeskus Caisaan, jossa oli alkamassa rasismia käsittelevä tilaisuus. Istuin pitkään kuuntelemassa. Iltauutisissa huomasin harmikseni päässeeni sekunniksi tv-kuvaan.

Omasta kokemuksestani olen havainnut jo jonkin aikaa saman, mikä kokouksessa monelta taholta tuotiin esille. Rasistinen uho on kasvamassa, ja siitä on syytä huolestua.

Se näkyy selvimmin netissä. Katsokaapa keskustelufoorumeita. Kaikenlaista törkyviestiä ja uhkailua tulvii. Joillakin menee nyt lujaa, ja vaikutelmaksi tulee väistämättä, että heitä on paljon. Monella on sen vuoksi ihan oikeasti syytä pelätä.

Sama on näkyvissä myös netin ulkopuolella. Olen huolestuneena kuunnellut öykkäröintiä ja uhoa, joka tulee vastaan kaupungilla. Ne ovat yleensä nuorehkoja miehiä, isokokoisia, usein juopuneita. Heillä on nyt myötätuuli ja tunnelma korkealla kuin Kosolassa Lapualla 30-luvulla.

Vikaan mennään, jos juututaan tulkitsemaan ja tuomitsemaan jonkin yksittäisen sanan sävyä tai jonkun ilveilijän lurittamaa laulunrenkutusta. Ei niillä ole merkitystä, kun ongelma rynnistää vastaan kaduilla ja kapakoissa tai viimeistään seuraavissa vaaleissa.

Puolueiden kykyyn ja haluun ottaa ongelma tosissaan en luota. Yksi puolue pistää näkyvimmän tähtensä vastustamaan ilmiötä, mutta uskokaa pois, vaaleissa sama puolue pistää taas ehdokkaaksi myös niitä pöntisiä, jotka ovat täysin päinvastaisella kannalla. Äänet saadaan näin kerätyksi sekä vastustajilta että kannattajilta. Se on taitopolitiikkaa.

Ja sitten kaiken huipuksi näyttää, että kaikkein pahimmat räyhähenget ovat rakentamassa mediassa itselleen pehmoimagoa. Sekin on taitopolitiikkaa.

Ei hyvältä näytä. Sanokaa minun sanoneen, että tästä tulee vielä ongelma. 

En panisi pahakseni, jos nykyhetken Suomen nuorisoon inkarnoituisi jostakin 1970-luvun taitteen hämyisistä loukoista edes pieni haiven naiivia hippihenkeä.

Hyvä muija

Kun kouluaikaiset kaverit tapaavat ikämiehinä tuopin ääressä, kuvio etenee tuttua kaavaa noudattaen. Alkuilta muistellaan koulukokemuksia, keski-ilta naisia ja loppuilta autoja. Tässä järjestyksessä se meni Jyväskylässäkin viikonloppuna.

Kun vuosia on tarpeeksi kulunut, koulumuistot nostattavat tehokkaasti tunnelmaa. Kuva muinaisesta opettajasta täydentyy jokaisen paikalla olijan kertomasta. Kymmeniä kertoja aikaisemminkin kerrotut tapaukset toistuvat ja saavat myös uutta väriä. Liioittelulle löytyy sijaa. Kohteen oikeudenmukaisesta käsittelystä ei ole väliä. Yksityiskohdat muuttuvat legendoiksi. Melkein kaikki opettajat osoittautuvat melkoisiksi originelleiksi.

Luokkatoverit unohtuvat helpommin, erityisesti ne hiljaiset hissukat, jotka istuivat eturivissä. Vain oma porukka muistetaan. Suuri osa onkin itse paikalla muistelemassa.

Romanssit tai niiden yritykset luokan sisäpiirin kesken kyllä muistetaan, myös niissä tapauksissa, joissa osapuolena oli eturivin hiljainen hissukka. Romanssiasiat käsitellään keski-illasta, juuri ennen autoja.

Dessun luokalla keskikoulussa sattui hassusti, että minun (Roope) lisäkseni porukkaan kuului myös Aku. Tästä sattumasta seurasi vitsinvääntöä vuosikausiksi, erityisesti rahaan liittyvissä asioissa. Kun Aku sitten onnistui nappaamaan tyttöystäväkseen Iiris-nimisen luokkatoverin, tämä neiti sai heti lempinimekseen Iines. Sillä nimellä hänet kuuleman mukaan tunnetaan vieläkin, vaikka romanssi Akun kanssa jäi lyhyeksi.

Täyttä Disneytä. Vielä oli pitkä honkkeli Heikki, jota tietysti kutsuttiin Hessuksi.

¤ 

Opettajista ensimmäiseksi muisteltiin fysiikan ja kemian opettajaa, nuorehkoa naista, joka nautti arvostusta paitsi ulkonäkönsä, myös hyvän huumorinsa osalta. Akulla oli muistissa aivan erityinen tapaus.

Oli ollut fysiikan koe, jossa laskutehtävä jotenkin seuraavaan tapaan:

Oli mies, joki ja soutuvene. Annettiin numeroita veden virtaamisnopeudesta ja ties mistä. Piti laskea vauhti, jolla soutaja eteni pisteestä A pisteeseen B.

Aku ei ollut kiireiltään ehtinyt perehtyä oppikirjan laskukaavoihin. Hän ajatteli, että kyllä tästäkin tehtävästä pisteen pari saa pyydystettyä, kun kertoo ja jakaa tehtävässä annettuja numeroita keskenään. Näin hän teki ja sai laskustaan jonkinlaisen vastauksen.

Kun kokeen palautuksen aika tuli, opettaja kommentoi tehtäviä ja niiden ratkaisuja. Viimeisenä hän esitteli Akun luoman ratkaisun. Opettaja ei kiinnittänyt huomiota ratkaisun virheellisyyteen vaan kysyi luokalta, miksi Akun laskemalla tavalla soutanut mies joutuisi käräjille ja saisi ankaran rangaistuksen soutamisestaan ja joutuisi maksamaan huomattavia korvauksia.

Kukaan ei keksinyt. Kysymyksen näkökulma oli yllättävä - se ei oikein kuulunut fysiikan tunnille.

Viimein opettaja selitti: Miehen soutamisnopeus on niin suuri, että se rikkoo äänivallin. Se ei ole Suomessa sallittua missään joessa vaan pelkästään meren yläpuolella, sillä äänivallin ylityksestä seuraa valtava pamahdus, joka rikkoisi ikkunoita ja tiiliseiniä ja aiheuttaisi karjassa ja kotieläimissä paniikkia. Sellaisesta soutamisesta joutuu syytteeseen ja korvauksiin.

¤
”Oli hyvä muija vittuilemaan”, tunnusti Aku täynnä vilpitöntä arvostusta.