Avarat kaula-aukot

Dessutom ei tunnusta ostavansa iltapäivälehtiä kovin usein, mutta lööppejä hän tietysti näkee joka päivä. Niistä ei pääse. Mutta huono asiakas olen. Minulle riittää kolme kotiin kannettavaa sanomalehteä: Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Aamulehti. Joskus takavuosina Aamulehden tilalla oli lapsuuden kotipaikkani Keskisuomalainen. Se kuitenkin tuputti Keskustapuoluetta joka käänteessä - siihen ärsyynnyin.

Iltapäivälehtien lööppitutkimusta amatööripohjalta olen harrastanut kauan. Tilastoa en ole laatinut mutta ns. perstuntumalla voin väittää, että lööppi- / etusivutyyppejä on kaksi.

Ensimmäinen on skandaali. Mikä tahansa kelpaa, kunhan joku julkisuudessa esiintynyt ja nimeltä tunnettu henkilö vähänkin antaa aihetta revittää otsikoita.

Toinen on avara kaula-aukko. Jos skandaalia ei ole löytynyt, pääsemme kurkistamaan tissivakoon. Tämä pätee erityisesti viikonlopun lukemistoihin.

¤

Ilmeisesti sellainen myy, kyllä he tietävät siellä markkinointiosastolla. Ihmettelen vain, että miehillekö näitä lehtiä myydään. Eivätkö naiset ole kohderyhmä? Eikö välillä pitäisi olla paidattomia poikia? Ilmeisesti ei.

Vuoronvarausliiton pääkonttorin kahdeksannen kerroksen lounashuoneessa selailen silloin tällöin Ilta-Sanomia. Vaikutelma on, että ei kannattaisi, joitakin kolumneja lukuun ottamatta. Sen sijaan lehden nettiversiota tulee katsotuksi lähes päivittäin. Ei kannattaisi sitäkään, mutta kun ilmainen on.

¤

Jotakin perustavaa evoluution ilmiötä nämä lehdet lööppeineen toteuttavat. Kai se on alkeellisen biologian kaupallista soveltamista, että kurkistukset kaula-aukoista laukaisevat uteliaisuuden nähdä enemmänkin, ja siinä toiveessa lehti ostetaan. En voi kiistää omalta kohdaltanikaan, että välinpitämättömästi alkanut vilkaisu pysähtyy havaitessaan lööpissä paljasta pintaa.

Sama vaikutus on ilmeisesti sanalla seksi, jos se on isolla lööpissä vihjaten skandaaliuutiseen. Parasta tietysti olisi, jos sekä sana että kuva olisivat esillä. Silloin myynti tavoittelisi ennätyksiä.

Kauppalehti ei näy sensaatiolööpeissä, mutta siellä oli aikoinaan vetonaulana ”kolmossivun tyttö”. Se jouduttiin lopettamaan - ilmeisesti tasa-arvouskottavuuden vuoksi. Iltalehdessä tyttökuva jatkuu mutta on siistiytynyt.

”Laatulehdet” eivät tällaisia syöttejä julkaise, mutta jonkinlainen paniikki niissäkin on havaittavissa. Sisällön keventäminen on ilmeisesti menestyksen pakko. Maailmalla on pelottavia esimerkkejä laatulehtien talousongelmista.

Helsingin Sanomissa keventäminen painottuu viikkoliitteeseen. Siinä jyllää reipas puberteettinen ote ja provosoiva härnääminen. Välillä oikein raikas, välillä huono. Sanomalehden puolella keventäminen on varovaista, niin pitääkin. Lauantaisin tulee kuitenkin sivu viihdejulkisuutta. Ja eivätkö ne voisi jo vähitellen lopettaa vuosikausia jatkunutta vitsiään henkilöhaastatteluissa. Pitääkö joka haastatteluun ympätä se hemmetin kysymys ”Maksalaatikko - rusinoilla vai ilman”?

Hufvudstadsbladet huolestuttaa eniten. Tabloid-formaattiin siirtyminen ei sinänsä tuottanut pelättyä iltapäivälehtimäisyyttä. Mutta lehden julkisuushakuinen tähtitoimittaja revittelee seksi- ja muilla skandaaleilla aivan sensaatiolehtien tyyliin. Tarvitseeko kituva suomenruotsalainen media todellakin sellaista selviytymisstrategiaa?

¤

Dessutom avasi äsken Ilta-Sanomien nettilehden. Siellä oli seuraavat otsikot.

Carla Bruni hätkähdytti ilman rintaliivejä.
Madonnan alastonkuvaa kaupataan. Katso kuvat.

Tulipa ohimennen vilkaistuiksi.

En pudonnut katolta

Dessutom vietti pitkän viikonlopun kesäkodissaan Pirkanmaalla lumikinosten seassa. Reissusta tuli pidempi kuin lähtiessä suunnittelin, mutta mikäpä kiire tässä on.

Työt Helsingissä ehtii kyllä tehdä myöhemminkin tai sitten jättää kokonaan tekemättä. Ei sitä luultavasti kukaan huomaa. Ei maailma yhteen venähtäneeseen viikonloppuun kaadu - ja jos kaatuu, joutaa mennäkin. Työhuolia en mukaan ottanut. Miten se menikään se tunnettu renkutus: ”Älä sinä huoli tyttö nuori / paljonkos kyyneleet hyödyttää / eivät ne surut suremalla lopu / on tanssi ja laulu tärkeämpää.”

Saisikohan tuohon riimiteltyä rytmin säilyttäen kahteen kohtaan uudet sanat: ”setä vanha” ja ”lumityöt ja saunominen” tai jotain vastaavaa? Tällaisena travestiana se kuvaisi onnistuneesti matkaani.

¤
Perjantaiaamusta maanantai-iltaan olin täydellisessä uutispimennossa, joten pääsin helpolla olympialaisten aiheuttamasta ähkystä. Uskon vakaasti, että television, radion ja sanomalehden puuttuminen urheilukilpailujen aikana edistää terveyttä. Jälkeenpäin selatut viikonlopun sanomalehdet sen sijaan antavat mahdollisuuden jälkiviisastelulle, ja sekin on tunnetusti terveellistä.

Ihan täydellistä vapautusta urheilumediasta en kuitenkaan itselleni sallinut. Kesäkodin ullakolle on varastoitu menneen maailman aikakauslehtiä. Pinoista sattui käteen Urheilun Kuva-aitta -niminen lehti vuodelta 1960. Aiheena oli Rooman olympialaiset. Tätä ruskeasävyistä aviisia luin kiinnostuneena aamiaispöydässä, tuoreen sanomalehden puuttuessa.

Suomalaissankareita olivat mm. Eugen Ekman voimistelussa ja Eeles Landström seiväshypyssä. Maailmantähtiä olivat Wilma Rudolph, Abebe Bikila ja Armin Hary. - Mielenkiintoinen lehti, voitti takuulla päivän uutistarjonnan eikä pieni 50 vuoden viive tuntunut miltään.

¤

 Naapurin Eero oli aurannut traktorilla tien, joten pääsin autolla lähelle pihaa. Samoin polku rantasaunalle oli aurattu. Lapiohommia tarvittiin sekä päärakennuksen että saunan portailla. Ovia ei olisi muutoin saanut auki, sillä lunta oli portailla paljon. Onneksi olen jo vuosikymmeniä sitten hoksannut jättää syksyisin lumilapion kiikkumaan naulaan saunan seinälle. Jos se olisi sisällä varastossa, sitä ei saisi sieltä esiin ja ovet jäisivät avaamatta.
Lapiota tarvitsin myös polun avaamiseen pihan perälle käymälään. Sinne ei traktorilla pääse rikkomatta omenapuita ja marjapensaita. Se on iso urakka, sillä mainittu rakennus on tullut pystytetyksi kauas. Lumityön merkitystä ei tainnut tulla otetuksi huomioon rakennuksen paikkaa päätettäessä.

Lumien lapioiminen katoilta oli sekin rankkaa tällaiselle kaupungin velttoon elämään tottuneelle laiskimukselle. Rakennuksia oli kolme, muut saivat jäädä. Putoamisvaaraa torjuin savupiippuun kiinnitetyllä köydellä, mutta sekin tuntui liioittelulta. Rakennukset ovat sen verran matalia ja lumikinos sen verran paksua ja pehmeää, että kyllä sieltä olisi voinut vaikka hypätä.

Iltaisin saunottiin, maisteltiin mallasjuomia ja puhuttiin levottomia. Tai siis Eero puhui, hän on niitä miehiä. Pari muutakin naapurin äijää tuli mukaan saunaan lauantai-iltana. Eero hakkasi tuuralla avannon ja niinpä minunkin tuli taas harrastetuksi avantouintia, tällä kerralla Längelmävesi-nimisessä järvessä. Edellinen oli Näsijärvessä, kuten aiemmassa blogissani kuvasin.

Avantouinti on rankka laji. Näsijärvessä tammikuussa uin polvia myöten. Tällä kerralla edistyin vieläkin syvemmälle. Lopetin uimisen vasta, kun eräs tuntoaistiltaan erityisen herkkä vartalonosa, jonka nimen jätän tässä häveliäisyyssyistä mainitsematta, uhkasi kastua. - Mihin vielä etenenkään, jos avantouintirohkeuteni tätä vauhtia kehittyy! Ensi kerralla ehkä jo napaa myöten.

Junalla Espooseen

Dessutom matkusti tänään työmatkalle Espooseen. Kulkuvälineeksi valitsin uhkarohkeasti junan. Matkanteko alkoi Pasilasta ja päättyi Leppävaaraan.

Menomatka sujui rattoisasti, vaikka ennusmerkit olivat huonot. Tiedotusvälineet ovat viime viikkoina suorastaan hekumoineet junaliikenteen surkeudella. Tästä tietoisena varasin matkaan reilusti aikaa siltä varalta, että matkanteko ei etenisi aikataulun mukaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, mistä osoitan rautatieyhtiöllemme lämpimät onnittelut.

Paluumatkalle päästiin noin kymmenen minuuttia myöhässä. Leppävaaran asemalla junaa odotellessa tuli hämminki, kun kuulutus kertoi junan saapuvan toiselle raiteelle kuin millä seisoimme odottamassa. Kaiuttimien äänen laadussa ei ollut kehumista, ja jos olisin yksin ollut sitä kuulemassa, en olisi saanut selvää. Jotkut kuitenkin saivat ja lähtivät kiireesti kiertämään viereiselle laiturille, ja minä juoksin mukana. Kaksi tummaihoista (somalialaisia?) naista perinneasuissaa lähti perään - uskoivat selvästi enemmistöväen käytöksen olevan seuraamisen arvoista.

Myöhästyviä junia on moitittu huonosta tiedottamisesta. Nyt tuntui, että kritiikistä on otettu opiksi. Junan kaiuttimista kuului pitkä valittelu tapahtuneesta. Ilmeikäs ja rento ääni lohdutteli matkustajia kauniilla ilmalla ja auringonpaisteella, jotka tuovat hyvää mieltä. - Kyllä näistä vaikeuksista vielä selvitään, kunhan kevät koittaa. Ääni toivotteli hyvää matkaa ja hyvää päivänjatkoa ja hyvää alkavaa viikonloppua ja hyvää sitä ja tätä. Ei sentään ihan vielä hyvää juhannusta.

Kuulutukset ja toivottelut loivat täpötäysiin vaunuihin onnistuneesti hyvää tunnelmaa. Puhuja - ilmeisesti konduktööri - oli taitava esiintyjä. Olen aiemminkin huomannut, että konduktööreiksi on valikoitunut sosiaalisesti ja ilmaisutaidoiltaan taitavaa väkeä. Se näkyi jo vanhassa Suomi-filmissä ”Lentävä kalakukko”, jossa Esa Pakarinen velmuili haitarinsa kanssa. ”Savonmuahan oekeet immeiset veti…”

Perille Helsingin rautatieasemalle päästiin onnellisesti vain tuokion myöhässä.

¤

Dessutom lähtee aamulla taas matkalle, tosin ei junalla vaan omalla autolla. Päämääränä on kesäasunto Hiljaistenmiestenlaakson suunnalla. Siellä naapurin Eero on käynyt jo laittamassa porstuanperäkammarin sähköpatterin päälle. Hän tietää avaimen piilopaikan. Vanhaa taloa pidetään talvet kylmänä, mutta kolmessa päivässä pieneen huoneeseen saa sen verran lämpöä, että makuupussissa siellä pystyy nukkumaan.

Tarkoitus on viikonlopun aikana luoda lumet pois rakennusten katoilta. Iso urakka, mutta on se tehtävä. Illalla sitten saunotaan Eeron kanssa ja maistellaan mallasjuomia, niin kuin aina - se on perinne. Rentouttava katko kaupunkielämään.

Palaan viikonlopun jälkeen.