Ovidius antaa ohjeet

Dessutom käytti aatonaaton marketeissa ryntäilyyn säädetyn ajan hyödyllisemmin lueskelemalla vanhaa suosikkiaan Ovidiusta. Siitä on aina saatavissa sekä huvia että oppia.

Roomalainen Ovidius (43 eKr. - 18 jKr.) oli aikakautensa urbaani modernisti ja uuden ajan lapsi. Hän oli suuren maailmanvallan pääkaupunkilainen, entiset kankeat jumalat hylännyt nautiskelija, joka kuului keisari Augustuksen lähipiiriin - sen saman, jolta kävi muista yhteyksistä tunnetuksi tullut käsky.

Pääteoksessaan Ars amatoria (Rakastamisen taito) kirjailija ensin esittelee kotikaupunkinsa vastineet Töölöntorille eli paikat, joilla voi tavata kauniita tyttöjä. Sitten hän esittelee kokeilemiaan keinoja, joilla tyttöjä voi valloittaa.

Erityisesti hän tähdentää, että ohjeet ovat käyttökelpoisia vain kevytmielistä rakkautta tavoiteltaessa. Avioliittoon joutuminen on tässä katsannossa pahin mahdollinen onnettomuus.

Mutta rakkauden ammattilainenkaan ei ole tavoitteena. Ihannetapaus on tyttö, joka on ”culta” ja ”docta”, hienostunut ja oppinut.

”Nihil novi sub sole” (ei mitään uutta auringon alla). Ajanlaskumme alussa - samoin kuin nykypäivänä - kaikkinainen sovinismi aiheutti joissakin porukoissa porua. Ja toisissa porukoissa innostusta (eivätkä kummatkaan porukat olleet viranomaisia, paitsi ehkä jälkimmäiset porukat virantoimituksen ulkopuolella).

Kirjailijan henkilökohtaisesta menestyksestä oppiensa soveltamisessa ei ole tarkempia tietoja. Amatööripohjalta Dessutom itsekään ei rohkene esittää tästä asiasta arvioita, vaikka kirjan ihailija onkin.

Tässä näytteeksi hyödyllisiä ohjeita nuorille herroille kahden tuhannen vuoden takaa.

Tytön valinta

Ensiksi on sinun, joka nyt vasta aloittelet uraasi lemmensoturina, pyrittävä ottamaan selville, ketä haluat rakastaa. Sen jälkeen on vaivanasi saada mieluisa tyttö suostumaan ja kolmanneksi saada rakkaus kestämään. Siinä tavoitteeni: tämän matkan tulevat vaununi kulkemaan, tässä määränpää, joka niiden vauhtiin päästyään tulee tavoittaa.


Niin kauan kun olet vapaa ja voit kulkea ohjakset irrallaan, voit valita kenelle sanot: "Vain sinä miellytät minua." Ei hän putoa syliisi kuulaan ilman halki—itse sinun on etsittävä tyttö, joka miellyttää silmiäsi. Metsästäjä tietää, mihin virittää verkkonsa hirvien pään menoksi, samoin sen, missä laaksoissa raivoisat metsäsiat majailevat. Linnustaja tuntee pensaikot, koukun riiputtaja tietää vedet, joissa kalaa liikkuu runsaasti.

Opettele siis sinä, joka etsit rakkauden kohdetta, ensiksi tuntemaan paikat, joissa oleskelee tyttöjä suurin joukoin. En käske etsijän lähteä purjehtimaan, eivätkä pitkät matkat suinkaan ole tarpeen sopivan lemmityn löytämiseksi. Perseus nouti Andromedansa auringon polttamasta Intiasta ja Paris ryösti Helenansa Kreikasta, mutta Roomassa on tarjolla niin paljon viehkeitä tyttöjä, ettet voi olla sanomatta:

"Täällähän ovat maailman kaikki kaunottaret!" - Yhtä paljon kuin meressä vilisee kaloja, lehvistössä lennähtelee lintuja ja taivaalla tuikkii tähtiä, yhtä paljon on Roomassa nuoria kaunokaisia. Sanalla sanoen: Venus asuu edelleen poikansa Aeneaan kaupungissa.


Jos sinua viehättää vasta nupullaan oleva nuortea neito, silmiisi varmasti osuukin koskematon impi; jos haluat jo hiukan varttuneempaa, on tarjolla tuhansia sinulle mieleisiä ja ainoa pulmasi on miten valita oikein. Tai ehkäpä sinua miellyttää joku kypsyneempi ja kokeneempi? Heitä — usko minua — on myös runsain joukoin. - -

Havainto ohimennen: onkohan levy-yhtio Love Records saanut nerokkaan tulkinnanvaraiseen logoonsa vaikutteita tämän kirjan kuvituksesta?

Toimivan suomennoksen laati vanha veijari Seppo Heikinheimo. Mehevät kuvat piirsi R Westrén-Doll. (Weilin & Göös 1965)

Älä kehu suomalaista liikaa

Viime päivinä on tullut paljon palautetta, kuten joulun alle kuuluukin. Se on perua kouluajoilta. Joulutodistuksessa annettiin kuulua, miten syyslukukausi oli sujunut. Yleensä huonosti. Pinkomisen aika tuli vasta toukokuussa.

Se riitti, kun ehdoista selvittiin ja arvosanaksi todistukseen tuli viisi. Tuli vapaa kesäloma.
Suomalainen on tottunut, että palautteen ainoa tarkoitus on luetella korjaamista vaativat suoritukset ja haukkua suurta korjaamista vaativat suoritukset. Jos jokin asia on mennyt hyvin, sitä ei tarvitse mainita.

Parasta mitä pomolta voi kuulla on hartioiden kohotus, käsien levitys, naaman leukavenytys ja lausunto ”ihan jees”.

Dessutomilla oli 80-luvun lopulla tilaisuus osallistua Yhdysvalloissa näyttämö- ja puheilmaisun koulutukseen. Mieleen jäi erityisesti kuuluisa naispuolinen pedagogi, jonka erityisala oli äänenmuodostus.

Meitä oli viitisentoista oppilasta, jotka piirissä seisten rakensimme hänen johdollaan tervettä, kuuluvaa ja puhdasta tekniikkaa äänen muodostumiselle. Yksi kerrallaan olimme vuorossa tekemään harjoitukset, jotka hän ns. antoi eteen. Harjoittelukerta oli aina parituntinen, ja se alkoi perusteellisella äänenavauksella.

Temperamenttia piti löytyä. Iso ääni, laajat eleet, suuret tunteet. Jotain perin epäsuomalaista. Niin myös palaute. 

Ei tarvinnut hääppöinen urahdus kuulua Dessutominkaan kurkusta, kun se oli heti ”wonderful” tai jotain muuta ylistävää. Välillä häivähti tunne, että tässäpä taitaa seistä maailmanluokan äänitaiteilija. Useammin tuli kuitenkin epäusko.

Dessutom ystävystyi tämän viehättävän daamin kanssa myös oppituntien ulkopuolella. Iltaa istuttaessa hän kyseli kiinnostuneena Suomesta ja suomalaisuudesta, sillä hänen työlistallaan oli puheilmaisun kansainvälinen kurssi parin vuoden kuluttua suomalaisen pikkukaupungin kesän kulttuuripäivillä.

Dessutom yritti pohdiskella ja selittää suomalaista mentaliteettia. Pätkä Kalevalaakin tuli opetetuksi. Yhtenä luonteenpiirteenä yritin selittää, että suomalainen on luonteeltaan vaatimaton ja välttää ylisanoja. Esimerkkinä mainitsin tämän wonderful-kokemukseni.

Parin vuoden kuluttua hän tuli Suomeen pitämään kesäkurssiaan. Dessutom ei päässyt osallistumaan mutta tapasi hänet ohimennen.

Kurssilla oli opiskelijoita monesta Euroopan maasta. Jälkeenpäin tapasin yhden kurssilla olleen suomalaisisen näyttelijättären. Kysyin vaikutelmia.

- Hieno kurssi muuten, mutta opettaja ei tainnut arvostaa meitä suomalaisia. Harjoituksissa hän kehui ja ylisti kaikkien muiden kansallisuuksien opiskelijat. Mutta vaikka me suomalaiset teimme mitä, opettaja ei sanonut mitään. 

Häivähdys syyllisyyttä.

Rilluttelureissu Eliteen

Dessutom saa tuon tuostakin iltahämärissä luovan idean. Poikkeaisinko Eliteen. Näin  tänäänkin.

Takki päälle. Töölöntorilta Runeberginkatua alamäkeen. Jo panttilainaamon kohdalla piti nostaa talvitakin huppu suojaksi, sillä jopa Töölöön on tunkeutunut hytävää arktista ilmamassaa. Ja hiuksetkin olisivat ilman huppua kastuneet lumipyryssä.

Mehiläisen kulmassa Dessutom tuli vähän katumapäälle. -Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Presidentti Relanderin muistomerkki oli lumen kehystämä. Eliten valo pilkisti kauempaa, mutta Dessutom ei antanut houkutukselle ylivaltaa vaan kääntyi vasemmalle Hesperiankadulle. -Mukava iltakävely, kerrankin lunta - oikeaa pakkaslunta, ei liukasta.

Hesperiankatua kohti Töölönlahtea. Ahtisaaren talon ohi Mannerheimintien kulmaan. Hiljaista on, ei paljon liikennettä. Manskun raitiovaunu kulkee meluisasti, ilman sitä olisi jopa hiljaista. Risto Rytin patsas näyttää leikkipuiston kiipeilytelineeltä lumivaipassaan. Herttaista. Vastapäiseen puistoon asti en viitsi mennä.

Käännyn vasemmalle stadionin suuntaan. Muistan taas, että 30-luvulla, kun rakenteilla olevalle urheiluareenalle mietittiin nimeä, vahvoilla oli ehdotus ”kilpola”. Sepä olisi vekkulia: ”Helsingin Olympiakilpola”.

Kadun varrella vasemmalla puolella on ranskalaisvaikutteinen ravintola Lyon. Sen kohdalla tulee aina nälkä. En kuitenkaan anna mielihalulle sijaa - sinne mennään vain juhlallisemmissa tilanteissa, ei iltakävelyllä.

Runeberginkadun kulmassa muistuu mieleen Silverbar. Kamala paikka. Diskojytää pahimmillaan. Kävin kerran ja poistuin puolessa tunnissa. Alakerran pankki ryöstettiin viime vuonna kahdesti muutaman päivän välein. Rosvot saatiin muistaakseni kiinni.

Käännös Runeberginkadulle loivaan ylämäkeen kohti Töölöntoria. Lyonin aiheuttama nälkä muistuu uudestaan mieleen, kun näkyviin tulee Mamma Rosa. Sen muistaa Jäätteenmäestä. Töölöntorin nakkikioski (”pienoislihalieriömyymiö”). Ostan sen tavallisen ja paljon sipulia väliin.

Sitten Runeberginkatua alamäkeen. Mehiläisen kulmassa Dessutom tulee vähän katumapäälle. Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Relanderin muistomerkki on lumen kehystämä. Eliten valo pilkistää kauempaa.

Lenkkeillessä tulee jano. Dessutom ylittää Hesperiankadut ja astuu sisään Eliteen.

Bob Dylan: Menipä vaikeaksi

Dessutom tympääntyi taas heti radion joululauluihin. Ne on kuultu liian monta kertaa.

Hän marssi levykauppaan, sillä vanhalta mestarilta ilmeistyi joululevy. Odotus oli epäluuloista, etten sanoisi pahaenteistä.

Kyseessä on Bob Dylanin joululevy Christmas in the Heart. Yhdistelmässä Bob Dylan + perinteiset joululaulut on jotain perinpohjaisen yhteensopimatonta.

Vaihtoehto 1: 

Kertakuuntelun jälkeen jää ihmettelemään, että mikähän tämän idea on. Samanlaista kaupallisuutta kuin keneltä tahansa Amerikan 1950-luvun keskitason viihdeartistilta. Paitsi ääni: Dylanin lauluäänessä ei ole koskaan ollut hunajaa - ei nytkään. Siinä on aina annos räkättirastasta.


Onkohan vanhan Zimmermannin luomiskyky lopussa? Onko kapina kaikonnut? Miksi nämä samat värssyt taas veivataan?

Dessutom on kyllä ollut Dylan-fani (enimmäkseen - poikkeuskohtiakin on), mutta vanhalla sympatialla ei loputtomasti elä, jos naamalle heitetään tällaista. Otto Talvio (HS) sanoi osuvasti kritiikissään: ”Kuolemattomat jumalat eivät tee joululevyjä eivätkä pyöri verkkareissa bongaamassa toisten rocktähtien taloja.”


Purkaako Dylan myyttiään? Eikö hän halua enää olla sukupolvensa tulkki? No, kieltämättä hän osaa edelleen yllättää.


Vaihtoehto 2: 

Toisen kuuntelun jälkeen levyltä nousee esiin kelvollistakin, esim. polkanrenkutus Must be Santa. Aika vetävä, ei herttaisen tuikkiva. Tätä ei joudu kuuntelemaan tavaratalojen jouluruuhkassa.


Onkohan niin, että Bob-setä on päättänyt tehdä taas vastoin odotuksia. Hänen ei tarvitse enää pitää yllä mitään roolia. Voihan sitä kerrankin ruveta vaikkapa lapselliseksi.


Oscar Rossi (HBL) sanoi osuvasti kritiikissään: ”Gillar man både julen och Bob Dylan torde skivan vara en vinnare. Fixar man inte julen - eller om man eventuellt råkar vara ett allvarsamt Dylanfan - kan man ha svårt ded detta.”


Siinä se on. Dessutom on enemmän Dylanin kuin joulun ystävä. Siksi tämä on vaikeaa kuunneltavaa.

NIMI TUNTUU TUTULTA

Kaveri Oulusta täytti 50. Vaimo on häneltä jo vuosia sitten karannut, lapset ovat aikuisia. Asuu yksin pienessä yksiössään.

Soitin onnittelupuhelun.

- Pidätkö isotkin juhlat? Tuleeko paljon vieraita?
- Isot on juhlat. Kuusi vierasta. Kaikkien nimi Sinebrychoff.
 

KIIHKOILUA YLEä VASTAAN

Lautakasan jälkipyykistä on kasvanut mahdoton pöhinä, erityisesti nettikeskusteluissa. Laudan tikku pisti myös Dessutomin sormeen.

Mistä kumpuaa kaikki tämä YLE-viha?

Dessutom näkee asian niin, että YLEä vastaan on käynnissä kahden rintaman sota. Toista käy kaupallinen media, jolla menee huonosti. Tämä on aivan ymmärrettävää markkinatalouden vallitessa. Kun keinot loppuu, kampitus alkaa. Kaikki, mikä vahingoittaa toista, on itselle eduksi.

Toista sotaa keskustelupalstoilla käy kiihkeä YLE-vastustajien joukko. He uhkaavat taas kerran ehdottomasti kieltäyä lupamaksuista.

Kritiikki on armotonta. YLE lähettää "pelkkää" kulttuuria / oopperaa / suomenruotsalaista / taidetta / tiedettä / dokumenttia / sinfoniaa / murtomaahiihtoa / talouslamaa / kaurismäkeä / vanhusten ongelmia / suomifilmiä / uusintaa / hienostelua ynnä muuta vasemmistopropagandaa, ja kaikkea tätä veronmaksajien varoilla. Lisäksi siellä on aggressioita herättävä toimitusjohtaja, joskin hyvännäköinen muija.

Kritiikki lauhtuisi vasta jos YLE lähettäisi formulaa / actionia / väkivaltaa / rockia / bigbrotheria / beachibiletystä / pornoa / NHL:ää / tosi-tv:tä / music-tv:tä / kauhua / scifiä / kokoomusta / kruisailua ja uutisissa olisi loppukevennys ja toimitusjohtaja potkittu ulos. Muija voisi jäädä.

Ei tämä meuhkaaminen ole pääministerin puolesta vaan YLEä vastaan. (Ohjelma)poliittiset kostajat ovat liikkeellä.

- - -

Dessutom itse ilmoittaa arvostavansa YLEä. Erityisen arvostavan onnittelun hän lähettää YLE-Teeman kanavapäällikölle Ulla Martikainen-Florathille Suomen kuvalehden journalistipalkinnosta.

MENIN TAIDENÄYTTELYYN

Dessutom kävi taidenäyttelyssä.

Kaikki on katoavaista, paitsi taide (joidenkin mielestä myös tavara). Ns. sielu siinä virkistyy mutta vastapainoksi jalat väsyvät. "Reiet rupes ramppaamaan", kuten comebackin tehnyt  hiihtomestari luonnehti huonosti mennyttä kilpailuaan urheiluruudussa.

Tungosta riitti, eikä voinut pysähtyä vaipumaan syviin kokemuksiin, niin kuin suuren taiteen edessä kuuluisi.

Dessutom on kuitenkin kokenut vieras taidenäyttelyissä ja siksi pikkuisen viekas. Hän ei lähde ison virran viemänä ryntäilemään salista toiseen vaan kiertää mieluummin takaisin saman salin aloituspisteeseen ja katsoo sen kuvat uudestaan. Ja sama vielä kolmannenkin kerran.

Tällä tavalla ei tietenkään ehdi nähdä koko näyttelyä. Mutta Dessutom tietää tulevansa uudestaan - ja tarpeen mukaan montakin kertaa uudestaan. Ja kerran hän on käynyt tässä näyttelyssä jo aikaisemmin.

Aikaahan Dessutomilla on - työajalla tällaiset hoidetaan.

Ateneumin näyttely jatkuu vielä muutaman päivän vuodenvaihteen yli. Harvinaista herkkua syrjäisessä Suomessa. Taiteilijan nimi on

Pablo Diego José Francisco de Paula Juan Nepomuceno
María de los Remedios Cipriano Santísima Trinidad Ruiz y Picasso.

VAADIMME LISÄÄ JONOJA

Jono oli kuin terveyskeskuksen rokotukseen. Järjestyshäiriöiltä ja etuilulta nyt kuitenkin ilmeisesti vältyttiin - olihan virkavaltaa paikalla.

Luulisi käyvän voimille kätellä parituhatta vierasta. Presidentti kuitenkin näytti taas kerran koko kansalle sosiaalisen lahjakkuutensa. Ilme pysyi aurinkoisena ja spontaaneilta näyttävät tuttavallisen innostuksen leimahdukset katkaisvat yksitoikkoisen virran tuon tuostakin.

Ylen lähetyksellä oli taas kaksi miljoonaa katsojaa, Dessutom yksi heistä. Kättelyjono ohjelmaformaattina pysyy Suomen suosituimpana televisio-ohjelmana vuosikymmenestä toiseen. Voisiko sitä myydä suomalaisen tuotekehittelyn helmenä ulkomaisille tv-yhtiöille?

Ylen Mikael Jungnerille vihje: komenna firmasi uusimaan näitä jonokättelyjä. Arkisostanne varmasti löytyy kättelyjonoja ainakin jostakin 1960-luvulta asti. Ehkä yli 40 kättelyjonoa.

Niistä riittäisi uusintoja kerran viikossa melkein vuodeksi. Siinä Maikkari, Nelonen ja muut kilpailijat olisivat hätää kärsimässä, kun Yle vetäisi puoli kansakuntaa kanavalleen katsomaan kättelyjonoa vaikkapa joka sunnuntai parhaaseen katseluaikaan.

VELTTO VIRTASEN KRAVATTI

Helsingin Sanomissa julkaistiin maanantaina (7.12.) kuva kansanedustaja Veltto Virtasesta (persu) linnan juhlissa. Kuvatekstissä kerrottiin, että päässä oli renessanssibaretti ja kravatissa jäänsärkijän kuva.

Ilta-Sanomissa sen sijaan väitettiin, että solmiossa oli sukellusveneen kuva.

Mitäs pirua tällainen tiedonvälitys on? Eivätkö Erkon konsernin toimittajat erota merenkulkuvälineitä toisistaan?

Dessutom esittää valistuneen arvauksen ristiriitaisen tiedon perusteista, vaikka ei ole kyseistä kaulankoristetta nähnytkään.

Beatles julkaisi 1968 animaatiofilmin Yellow Submarine. Nimikappaleen lauloi Ringo. Sanat ja sävel Lennon - McCartney. Kertosäe kuului:

"We all live in yellow submarine, yellow submarine..."

Suomennoksen teki Juha Vainio ja "lauloi" Simo Salminen:

"Kaikki joukolla jäätä särkemään, jäätä särkemään..."

Laululyriikan vieraskieliset tekstit on yleensä totuttu "suomalaistamaan". Esimerkiksi samojen tekijöiden toisessa teoksessa englanniksi mennään paikkaan nimeltä Penny Lane, suomeksi Rööperiin.

Suomessä sukellusveneet olivat kiellettyjä rauhansopimuksen määräyksestä. Jäänsärkijät olivat tuttuja - erityisesti jokatalvisista lakoistaan. Vainiolta hyvä suomalaistamisidea.

Kuvia ei kuitenkaan suomalaistettu. Eiköhän siis Velton kravatissa ollut Beatlesien filmistä peräisin oleva sukellusvene.