Muille maille

Olen ollut aikeissa ostaa uuden puvun, sellaisen hyvälaatuisen, kotimaisen. Etsiskely ei ole tuottanut tulosta. Olen hitaasti alkanut ymmärtää, että ei koskaan tuotakaan tulosta, jos pidän kiinni vaatimuksestani, kotimaisuudesta. Suomessa ei enää tehdä miesten pukuja. Ei myöskään kauluspaitoja.

On se nyt perhanaa! 

Pyydän anteeksi karkeaa kielenkäyttöäni, mutta tällainen kiukuttaa. Olen saanut valistusta alan ammattilaiselta ja tiedän nyt, että viimeinen suomalainen miesten puku valmistui joulun alla 2009. Historiallinen tapahtumapaikka oli Turon tekstiilitehdas Kuopiossa. Sen jälkeen tuotanto siirrettiin Liettuaan ja Bangladeshiin. Sellaisia pukuja löytyy vielä, joissa lukee Designed in Finland mutta ei Made in.

Perehdyin aiheeseen tarkemmin. Parhaina aikoina Turo valmisti 3000 pukua päivässä, loppuaikoinakin vielä 10000 vuodessa. Yhden puvun varmistuminen kangaspakasta prässäämiseen kesti kaksi ja puoli tuntia. Tämä olikin ongelma, sillä työ on kallista. Bangadeshissä ompelija tekee kuukauden työtä 50 eurolla.

Näinhän se menee, kaikilla aloilla, ei vain tekstiiliteollisuudessa. Euroopassa pyydystetyt kalat lennätetään Kiinaan suomustettaviksi ja fileoitaviksi ja lennätetään sitten pakastettuina kalapuikkoina takaisin. Suomenkin suuret pesulat alkavat lennättää likapyykkilasteja pestäväksi ja silitettäväksi Kiinaan ja paluulennolla takaisin. Eikä maksa paljon!

Tämä on globalisaatiota. Pörsseissä sijoittajat taputtavat käsiään huomatessaan osinkojensa kasvaneen onnistuneiden saneerausten seurauksena ja toimitusjohtajat palkitaan valtavilla bonuksilla ja eläkkeillä.

Minä näen tämän tuhoisana tienä, joka pitäisi katkaista, muutoin Suomelle käy huonosti. Mutta ei sitä voi katkaista. Viholliskuvaa ei hahmoteta oikein. Ei tätä torjuta armeijan horneiteilla eikä jalkaväkimiinoilla. Natoon liittymiselläkään asiaa ei auteta, pikemminkin pahennetaan.

* * * 
Muutama vaatturi olisi jäljellä. Sain selville, että miesten pukuun tarvitaan viikon työ. Hinta olisi reilusti yli 3000 euroa. Ei onnistu, en tarvitse juhlapukua kovinkaan usein, ei tuollaisia rahoja siihen voi sijoittaa.

Täytyy harkita, tyydynkö vanhaan vai luovunko periaatteestani ja katsastan, mitä Bangladeshissa on saatu aikaan. Tai sitten Dressman.

Raha ratkaisee

”Pitäisi varmaankin ryhtyä buddhalaiseksi ja meditoiman, ettei niin usein hermostuisi milloin mistäkin”, sanoi naispuolinen työtoverini lukiessaan uutisia valuuttakriisistä. ”Poliitikkojen päätöksistä ei näytä valmista tulevan, ja mitä pidemmälle vetkutellaan, sitä kamalampi katastrofista tulee.”

Buddhalaisen meditaation idean hän oli löytänyt Dalai Lamalta, jonka esitystä hän kävi äskettäin kuuntelemassa. Se oli selvästi tehnyt häneen vaikutuksen. En ihmettele, hengellisessä johtajassa on jotakin harvinaisen vaikuttavaa, ihan televisiouutisista nähtynäkin. 

Kollegani hermostumiseensa vaikuttaa suuresti se, että hänellä on kreikkalainen vävy ja sitä kautta tunnesiteet maahan, jonka asukkaiden vuoro on nyt tulla markkinavoimien jyräämiksi. Siellä on nyt tunnelma, että pelastakoon itsensä, ken voi, ja pelastaminen tarkoittaa käytännössä aktiiviväestön poistumista maasta, varmaankin vuosikymmeniksi.

Dessulla ei ole tunnesiteitä Kreikkaan muutoin kuin antiikin kirjallisuuden ja filosofian kautta. Dessulla ei myöskään ole taloustieteellistä osaamista, ja asian laadun huomioon ottaen hänellä ei ole innostusta sellaista hankkiakaan. Kauppakorkeakoulu oli aivan listan häntäpäässä silloin, kun hän nuorena mietti koulutusta ja elämänuraansa. Niinpä hän ei osaa sanoa mitään pätevää siitä, mitä tälle finanssikriisille juuri nyt tulisi tehdä.

Sen sijaan Dessu ilman taloustieteellistä koulutustakin ymmärtää, että kriisit eivät ole mitään luonnonvoimia, ne ovat ihmisten järjestämiä. Siellä jossakin hämärissä saleissa pelaa monenlaista pankkiiria ja finanssiveijaria, ja heidän pelinsä tuloksista seuraa yhä uusia kriisejä, jos poliitikot eivät suostu kontrollijärjestelmiä rakentamaan. Ei riitä, että poliitikot siivoavat syntyneet vahingot, heidän pitää estää vahinkojen tuottaminen.

Joku irvileuka-kirjailija, en muista kuka, sanoi suunnilleen niin, että frakkipuvussa kuka tahansa, jopa pörssivälittäjä, näyttää aivan sivistyneeltä ihmiseltä. Epäilen sanojaksi George Bernard Shaw´ta. Sanoissa on perää. Tämäkin talouskriisi on ahneuden aikaansaama. Samoin edellinen, se 1990-luvulla Suomeen osunut. Samoin seuraavat, ne muutaman vuoden välein toistuvat.
*  *  * 

Kuva ei ole Kauppakorkeakoulun seminaarista vaan Aki Kaurismäen elokuvasta Arvottomat (1982). Kuvassa päähenkilö Matti Pellonpää luennoi sivuhenkilöä esittävälle ohjaajalle liiketaloudellisen menestymisen uusimmasta ideasta. (kuva klikkaamalla suuremmaksi).

Joillakin menee huonosti

Dessulla oli kerrankin joutilaana päivänä aikaa tehdä sellaista mitä en tavallisesti tee. Esimerkiksi lukea tylsännäköisiä kirjeitä, joita postiluukusta tipahtelee.

Yksi turhannäköinen kirje tuli pankilta, jossa Dessulla on käyttötili. Dessu on peräti ”avainasiakas”, mitä se sitten tarkoittaakin. Pankin nimi on Nordea.

Pankki tiedotti ystävällisesti ja kohteliain sanakääntein muutoksista, jotka astuvat voimaan kesäkuun alusta. Saan esimerkiksi maksuttomat tunnusnumerot verkkopankkikäyttöön. 

Todella upeaa, fantastista! Maksuttomat tunnusnumerot minulle! (Piti oikein pistää huutomerkki tähän innostuksen merkiksi - sitä merkkiä en teksteissäni usein käytä, sillä merkki on mielestäni syytä varata teinityttöjen käyttöön, kun he vakuuttavat kouluaineessaan asiansa tärkeyttä. Silloin huutomerkkejä tarvitaankin pitkä rivi peräkkäin).

Oli Nordean kirjeessä pientä ikävääkin. Palveluhinnoissa on havaittu tarvetta korotuksiin. Visa Electron -kortti maksaa nyt 25 senttiä enemmän kuukaudessa, pankkikortti 10 senttiä enemmän, saldokysely itse näppäiltynä automaatilla 20 senttiä enemmän, laskun maksaminen maksupalvelukuoressa 25 senttiä enemmän, laskun maksu automaatilla 10 senttiä enemmän.

No, pieniähän nämä. Tiedämme toki, että ajat ovat vaikeat. Kyllä minä näin pienistä korotuksista selviän vaikka kirpaiseekin.

Lehdestä (HS 25.3.) luin, että paljon vaikeampaa on Nordea-pankin johtokunnalla ja investoinnista ja pääomamarkkinoista vastaavilla pankkiireilla. Heidän henkilökohtaiset bonuksensa vuoden saavutuksista ovat suorastaan romahtaneet. Tänä vuonna he saavat enää vaatimattoman 169 miljoonan euron palkanlisän, kun se viime vuonna oli sentään kohtuullinen 212 miljoonaa euroa.

Romahdus on siis 43 miljoonaa euroa. Se ei ole mikään pikkurahan menetys, niin kuin meillä tavallisilla avainasiakkailla.

HS:n mukaan bonus enää ”kaksinkertaistaa sijoitusammattilaisten vuosipalkan”. Tulot jäävät muutamilla pankkiirilla jopa alle miljoonan euron rajan.

Huoli on suuri. Kuinka pankin käy, jos kehitys on tällainen? Hallituksen puheenjohtaja valittaakin, ettei pankki voi poiketa kansainvälisestä palkkiokäytännöstä, koska sijoitusalan ammattilaisista käydään kansainvälistä kilpailua. Mestaripankkiirit saattavat siis suutuksissaan vaihtaa työnantajaa, jos bonukset menevät näin olemattoman pieniksi.

Onneksi luvassa on parempaa. Pankkiin valittiin uusi johtokunnan puheenjohtaja (kuva). Häntä pidetään yleisesti voimakkaana johtajana, jonka uskotaan järjestävän bonukset kuntoon.

Kuka alensi veroprosenttiani?

Dessutom sai kaksi virallisen näköistä kirjettä. Isomman kuoren lähettäjän paikalla vasemmassa yläkulmassa luki ”Vero Skatt”. Pienemmässä kuoressa samalla paikalla luki ”Veronmaksajat Puolenpitoa”.

Kuorten sisällöt eivät isommin yllättäneet. Vastakkaisiin suuntiin ne kyllä vetivät. Isommassa tuli verokortti alkaneelle vuodelle. Pienemmässä tuli Veronmaksajat-yhdistyksen lasku alkaneen vuoden jäsenyydestä. Dessu on muutama vuosi sitten jonakin heikkona hetkenä tullut liittyneeksi moiseen yhdistykseen. En kuitenkaan tunne sitä omakseni - pitäisi erota, jos keksisi, miten. Järjestön lehti on kyllä tullut selatuksi, mutta en ihmeemmin innostunut.

Veroviraston kirjettä tutkiessani tuli kuitenkin yllätys: ennakonpidätysprosenttini on pudonnut reilusti. Viimeksi se oli 30, nyt 27. 

Tämä oli järkytys. Miksi ne vähentävät veroani, vaikka valtiontalous on kriisissä? Luulevatko ne, että minunkin talouteni on kriisissä? Minullahan on vakituinen työ ja hyvä palkka ja minulla on palkan lisäksi sivutuloja ja pääomatuloja. En olisi tarvinnut veronalennusta. Pärjäsin hyvin silloinkin, noin kymmenen vuotta sitten, kun prosenttini oli lähellä neljääkymmentä. Osasin silloin ja osaan edelleenkin huolehtia taloudestani.

Suomi ei kai ole koskaan ollut niin kurjassa jamassa kuin nyt. Kaikessa säästetään, vanhustenhuollossa, opetuksessa, sairaanhoidossa, sosiaaliturvassa, kulttuurissa. Köyhyys lisääntyy, tulokuilut ja leipäjonot kasvavat. Eilenkin uutisissa selostettiin, että on syntymässä uusi köyhyyden luokka, jonkinlaiset superköyhät. Kelan tutkimusprofessori on harva se päivä julkisuudessa puhumassa vakavaksi käyvästä kehityksestä. Hälytyskellojen pitäisi soida. 

Näistä ongelmista presidenttikin puhui vuoden alkajaisiksi. Ei saanut kehuja, tuntui tylsältä. Yhdenkin puolueen puoluesihteeri moitti iltapäivälehdessä, että presidentti unohti puheessaan ne, joilla menee oikein hyvin. Niinpä unohti, täytyy myöntää.

Nyt ne sitten alentavat veroja.

Meillä on hallitus ja hallituksella ideologia. Tarkoituksena on kai amerikkalaistaa Suomi. Siellähän ei ole korkeita veroja, tosin ei sosiaaliturvaakaan eikä ilmaista koulutusta. Sairausvakuutuksestakin nousi sellainen kiihko, että aseita jo kaivetaan esiin.

Tuore mielipidemittaus tuotti tuloksen, että Suomessa kansalaisten merkittävä enemmistö olisi valmis maksamaan enemmän veroja, jos sillä saataisiin hoitokoteihin enemmän henkilökuntaa, toimiva sairaanhoito, kouluihin viihtyisyyttä, päteviä opettajia, oppilashuoltohenkilökuntaa ja kelvolliset ateriat. Ja muuta pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvaa perusturvaa.

Mutta ei. Hallitus ja elinkeinoelämä näkevät, että korkeampi veroprosentti heikentää kilpailukykyä ja kasvua. Ja rahaa pitää vielä riittää miljardimäärin korjaamaan finanssiveijareiden aiheuttamia tuhoja milloin maailmalla, milloin kotimaassa.

Ei tällainen verolinja ole Veromaksajat-yhdistyksen aikaansaannosta, vaikka kirjeen nurkan iskulauseessa julistetaankin ”puolenpitoa”. En tämän vuoksi eroa yhdistyksestä, protesti osuisi väärään kohteeseen. Kyllä syyllinen on hallitus, niin nykyinen kuin edellinenkin. 

Esitän vastustavani moista veroideologiaa. Nostakaa veroja. Voitte aloittaa minusta.








(Tämä kirjoitus on saanut virikkeitä HBL:ssä 9.1. julkaistusta kolumnista Min mening / Staffan Bruun. Tack)

Puute ja kurjuus

Dessutom kävelee päivittäin työmatkansa Töölöntorilta Kruununhakaan. Matka kulkee ydinkeskustan läpi - Elielinaukio, rautatieaseman edusta ja Ateneumin ympäristö ovat vakituinen osa reittiä. Reitillä ei voi välttää näkemästä kerjäläisiä.

Näky pistää mietteliääksi. Dessutom on lukenut monenlaista kannanottoa siihen, pitäisikö kerjäläisten kuppiin antaa rahaa. Useimmat kannanotot ovat antamista vastaan, ja asiallisia perusteluja on esitetty. Kerjäläisongelmaan kerrotaan liittyvän rikollisuutta, ehkä ihmiskauppaakin. Ongelma pitäisi hoitaa kerjäläisten kotimaassa, Romaniassa.

Dessutom ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole antanut kerjäläisille kolikkoaan, mutta asia vaivaa. Kadulla ryysyissään istuvat ihmiset näyttävät oikeasti köyhiltä. Useimmiten he ovat iäkkäitä naisia. On vaikea uskoa, että nämä ihmiset henkilökohtaisesti ovat huijareita tai rikollisia. Systeemin taustoista on vaikea sanoa mitään.

 Dessutom on oikeasti ymmällään. En osaa ratkaista kantaani. Tämä on niitä toisaalta- ja toisaalta-asioita.

On selvää, että olisi parempi, jos ongelma hoidettaisiin Romaniassa. Mutta niin ei näytä tapahtuvan, ei ainakaan nopeasti. En täysin ymmärrä mistä kiikastaa. Eikö EU pysty pakottamaan jäsenmaataan? Puuttuuko poliittinen tahto? Maksaisiko liikaa?

Dessu kunnioittaa suuresti vapaaehtoisihmisiä ja -järjestöjä, jotka ovat tulleet apuun. Mutta vapaaehtoistyöhön liittyy periaatteellinen ongelma.

Äskettäin luin lehdestä, että joukko amerikkalaisia miljardöörejä on luvannut lahjoittaa puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Microsoftin omistaja Bill Gates taisi olla aloitteentekijä. 

Hyvä niin, oikein hyvä. Mutta toisaalta…

Kaikkialla länsimaissa on vahva poliittinen trendi alentaa veroja. Britannian uusi konservatiivinen pääministeri on tässä erityisen aloitteellinen. Ruotsin vaalitulos ennakoi samaa asennetta. Gallupit lupailevat samaa Suomeenkin ensi kevään vaaleissa. 

Verojen alentamisen kääntöpuoli on, että valtio selviäisi vähemmällä rahalla, kun vapaaehtoiset - toivottavasti - alkaisivat yhä enemmän hoitaa valtiolle perinteisesti kuuluvia asioita.

Ei nykyäänkään valtio kaikkea hoida. On uskonnollisia yhteisöjä, vapaaehtoistyötä tekeviä järjestöjä ja monenlaisia idealisteja ja filantrooppeja, jopa yksityisiä yrityksiä ja armeija, jotka osallistuvat avun keräämiseen. Tarvitsijoita riittää Suomessakin leipäjonoista sotaveteraaneihin, lastenkodeista yksinäisiin vanhuksiin.

Sekö on tavoite, että yhä suurempi osa Suomen ja maailman inhimillisestä hädästä hoidettaisiin hyväntekeväisyyden kautta niin, että avun saisivat ne, joille lahjoittaja haluaa avun antaa? Valtioille nämä miljardöörit eivät rahojaan lahjoita, vaikka se olisi ainoa, joka pysyisi demokraattiseen harkintaan avun suuntaamisessa. 

Yhteiskunnan rakenteet saavat heikentyä ja tuottaa uusia köyhiä ihmisiä niin, että yhä enemmän kurjuutta syntyy filantrooppien autettavaksi.

Verorahoja miljardimäärin säästyy näin pelastamaan vaikkapa kriiseihin itsensä pelaavia pankkeja. Eikö voisi ajatella, että pankkisutkit menisivät kuppi kädessä rautatieaseman nurkalle kerjuulle ja valtiot hoitaisivat ihmisten hätää?

Rahaa kuin rosvopäälliköllä

Dessutomilla on yhteys Islantiin. Olen käynytkin siellä muutaman kerran, viimeksi 2008. Hieno maa, viehättävät ihmiset.

Kontaktini syntyi jo kesällä 1970, jolloin tapasin interrail-reissulla Amsterdamissa kauniin islantilaistytön, jolla oli vaikea nimi. Se oli kukkapaitaista hippiaikaa. Uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea lähteä yhdessä San Fransiscoon kukka hiuksissa ja valloittaa maailma love & peace -opin voimalla.

Tuuma ei harmiksemme toteutunut, sillä sattui tulemaan talvi, joka kuihdutti kukat ja pakotti pukemaan hörhelöpuvun päälle talvitakin.

Kontakti on kuitenkin säilynyt ja viestejä kulkee harvakseltaan. Viime käynnillä hämmästytti muutos, joka näkyi kaikkialla Reykjavíkissa. Siellä haisi iso raha.

Enää ei haise. Tunnelma on toinen, siitä kertoi tuore sähköpostiviesti ja siitä kertovat sanomalehdet. Siellä ollaan katastrofitunnelmissa, ja huomenna äänestetään maan kohtalosta.

Sähköpostiviesti luonnehti tunnelmaa. Kansa on raivoissaan. Joukko poliitikkoja ja finanssiviikinkejä joutaisi hirtettäväksi lähimmällä torilla. Pukumiehet pelasivat kansakunnan tuhon partaalle ja uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea valloittaa maailma bank & money -opin voimalla.

Ei Islanti ole tällaisessa suhmuroinnissa ainoa paikka. Erityisesti Yhdysvallat on kunnostautunut. Ja on Suomessakin liuta finanssineroja ja pörssipelureita, jotka parhaansa yrittävät.

¤

”Talouskriisi on pahin turvallisuusuhka”, sanoo Dennis Blair, joka on virka-asemaltaan Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusjohtaja.

Tätä lausuntoa Dessutom hämmästelee. Yhdysvalloista ei ole yleensä kuulunut viisaita lausuntoja, mutta nyt kuuluu. Taitaa olla Obamalla vaikutusta asiaan.

Todellakin, talouskriisi tuhoaa kansojen hyvinvoinnin ja ihmisten elämän, niin Islannissa kuin kaikkialla muuallakin. Sitä vastaan pitäisi nousta vastarintaan. Mitä tekevät amerikkalaiset sotilaat Irakissa ja Afganistanissa? Heidänhän pitäisi olla pitämässä järjestystä New Yorkin Wall Steetilla. Siellä taatusti jotkut jo suunnittelevat uutta tuhoa.

Entä Suomen armeija? Vieläkö siellä harjoitellaan poteroiden kaivamista Karjalan korpiin? Nyt äkkiä siirto Aleksanterinkadulle ja ympäristöön suurten pankkien ja pörssitalon käytäville. Sieltä seuraavakin tuho lähtee liikkeelle.

Samoin suurten firmojen pääkonttoreihin. Niissä takuulla joku nytkin suunnittelee ulkoistavansa tuotannon ja palvelut halvempiin maihin, jotta voitaisiin irtisanoa kallista työvoimaa.

Ja hallituspalatsiin Senaatintorin laidalle. Siellä taatusti jotkut valmistelevat puolueelleen vaalivoittoa laskemalla veroja rikkailta, jotta voitaisiin tehostaa toimintaa ja vähentää kuluja kouluissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa.

Mutta pahaa pelkään: armeijat eivät taida tunnistaa vihollista, sillä ne pukeutuvat kalliisiin pukuihin ja käyskentelevät salongeissa. Islannissa ei edes ole armeijaa.

Kaksi vuotta

Tänään keskiviikkona 3. helmikuuta on tasan kaksi vuotta jäljellä siihen päivään, jolloin Dessutom voi jäädä eläkkeelle. Vielä en tiedä, jäänkö. Pakko ei ole.

Dessutom tuntee olevansa nuori, ainakin mieleltään, aivan kuten Paavo Väyrynen. Varreltaan ei niinkään, sillä kroppa ei taivu spagaatiin eikä kolmois-lutz ole hallinnassa. Mutta liftausreissulle Eurooppaan voisin aivan hyvin lähteä.

Dessutomin notkeus on enemmänkin henkistä laatua. Se vääntyy vaikka minkälaiselle kierteelle. Umpikieroksi on eräs nuorempi kollega Dessutomia kehunut.

Työpanoksen osalta olen osittain jo luopunut rehkimästä, aivan kuin blogissani aiemmin kuvasin. Se ei ole voimattomuuden seurausta vaan periaatteellista. En viitsi.

En ole aivan lintsariksi ryhtynyt, mutta niillä rajoilla mennään. Siinä on jonkinlainen hämärä idea Zen-filosofisesta sikseen jättämisestä. Minkäänlaista protestia työnantajaa vastaan asenteeseen ei liity, pikemminkin päinvastoin: yritän kehittää alaa, jonka perusteellisesti osaan.

Olen yrittänyt opetella sietämään keskeneräisyyttä, tekemään välttämättömiä asioita vain sen verran kuin on pakko tai jättämällä kaiken sikseen, jos siltä tuntuu. Usein tuntuu.

Luopuminen lisäksi on opeteltava tekemään valintoja. Se on itse asiassa asioiden katsomista monesta eri näkökulmasta ja niiden tärkeysjärjestyksen määrittelemistä.

En usko, että työnantaja olisi panokseeni tyytymätön. Pitkä kokemus ja asioiden käytännöllinen ja teoreettinen hallinta painavat. En siirrä työtaakkaa muille, ainoastaan järkeistän sitä karsimalla turhaa, siihen esimiesasema antaa mahdollisuuden.

Ja sitä turhaa on paljon, silkkaa höpsötystä ja byrokratiaa, niin meillä vuoronvarausorganisaatioissa kuin uskoakseni kaikissa muissakin organisaatioissa, erityisesti kaikilla hallinnollisilla aloilla - siitä uskallan tällä kokemuksella olla varma. Kaikesta byrokratiasta ainakin puolet voi jättää omaan arvoonsa. Ei sen tekemättä jättämistä kukaan huomaa, vaikka Suomen pääelinkeino vielä nykyisinkin taitaa olla julkinen hallinto.

¤

Kaksi vuotta eläkkeelle, elleivät pääministeri ja riitaisat työryhmät keksi keinoa kahdessa vuodessa säätää eläkeikään myöhennyksiä. En usko, että ehtivät. Työntekijäpuolen ammattijärjestöt näyttävät olevan tiukkana. Nykynuoret sen sijaan joutuvat takuuvarmasti eläkeasiassa heikoille. Kohti kahdeksaakymmentä eläkkeen alarajaa ollaan säätämässä, eikä heikkenevä poliittinen voima sitä kykene estämään.

Dessutom ihmettelee. Vahvoilla on yksi iso poliittinen puolue, joka haluaa edistää vapaata markkinataloutta. Sitä puoluetta ainakin yritysjohtajat äänestävät.

Nämä yritysjohtajat siirtävät firmansa pois Suomesta Kiinaan. Se jos mikä on vapaata markkinataloutta. Sen seurauksena Suomeen tulee irtisanomisia, työttömyyttä ja valtion verotulot vähenevät. Eläkkeisiin ei riitä rahaa.

Ja toisesta päästä sama puolue haluaa pidentää ihmisten työuria ja myöhentää eläkeikää, jotta eläkemenot pienentyisivät.

Se puolue ei mitenkään tunnu oivaltavan, mistä homma kiikastaa. Ja silti aivan tavallisetkin ihmiset äänestävät sitä puoluetta, kun se on niin dynaaminen ja sillä on niin iso mainosbudjetti ja hyvä mainostoimisto.

Vaatimaton Nalle

Pankkikonserni Nordea aikoo maksaa 280 miljoonaa euroa bonuksia johtajilleen viime vuodelta.

”Vaatimatonta” (anspråkslöst), sanoo Björn ”Nalle” Wahlroos. Hän on hallituksen puheenjohtaja Sampo-konsernissa, joka puolestaan on Nordea-pankin suurin osakkeenomistaja.

Nallen mielestä on tärkeää, että ihmisen hyvä suoritus näkyy hänen palkkioissaan. Ne kannustavat häntä ”extra-saavutuksiin”. ”Nordea kilpailee sellaisella työmarkkinalla, jolla kaikki maksavat bonuksia. Myös meidän on tehtävä niin, jos haluamme pitää parhaat voimat”, Wahlroos toteaa haastattelussa Svenska Dagbladetille ja pitää 280 miljoonan euron tasoa vaatimattomana.

¤

Vaatimatonta on, hyvin vaatimatonta, myöntää Dessutom. Finanssialalla on aina puhuttu miljardeista, kun saalista jaetaan.

Jostain syystä Ruotsissa on kuitenkin noussut iso pöhinä tästäkin. Sekä poliitikot että pankin asiakkaat ovat protestimielellä. On sanottu, että 270 miljoonaa on ”valtava” summa veronmaksajille, joiden osaksi on tullut verorahoillaan pitää pankkeja pystyssä.

Taitaa tulla Nordealle kiivas yhtiökokous myöhemmin keväällä, kun asiasta lopulliseti päätetään. Siellä joutuvat vertailtavaksi ruotsalaisten veronmaksajien pihiys ja suomalaisen pankkiherran Vaatimattomuus.

Dessutomilla itselläänkin on palkkatili Nordeassa. Lisäksi hän on aikoinaan ostanut muutamia osakkeita (silloin pankin nimi oli vielä Kansallis-Osake-Pankki). Viime vuodelta hän nautti näiden osakkeiden tuottoa 96 euroa (ennen veroa). Hän on siis mitä suurimmassa määrin asianosainen. Yhtiökokoukseen Tukholmaan hän ei kuitenkaan aio matkustaa.

¤

Kuinka vaatimaton summa 270 miljoonaa euroa sitten oikeastaan on? Toimittaja Marcus West (Hbl) on ansiokkaasti laskenut vertailukohdan.

Nordea antaa pankkiherroilleen bonuksia 270 miljoonaa euroa.

Euroopan Unioni (EU) antaa Haitin maanjäristyksen tuhoihin 130 miljoonaa euroa.

Ero 140 miljoonaa euroa.