maanantai 20. lokakuuta 2025

Kävin vain kääntymässä

Tuntui, että olisi hyvä päästä pois. Koko syksyn – ja melkein koko kesän – olen pysynyt paikallani, kun on tämä polvi.

Nyt oli siis aika tempaista ja lähteä kauas pois. Olen rimpuillut irti rollaattorista. Ulos mennessä käytän vielä turvavälineenä kävelysauvoja, siis sellaisia, joita ennen käytettiin vain hiihtäessä.

Asemalla katselin junia. Päätin ostaa automaatista lipun Riihimäelle. Se on minulle kummallisen vieras paikka. Ohi ja läpi olen ajanut vaikka kuinka monta kertaa, mutta olenkohan koskaan pysähtynyt?

Riihimäen asemalaiturilla yhtäkkiä muistin. Tällä samalla laiturilla olen seisonut kerran ennenkin.

Taisi olla kesä 1966. Olin vastentahtoisesti joutumassa Kärkölän Ranta-Vaahalaan englannin kielen kurssille. Riihimäellä piti vaihtaa Jyväskylän junasta Lahden suuntaan. Se oli 15-vuotiaalle ensikertalaiselle tarkka paikka,

Kielikurssi sinänsä kiinnosti, mutta vastentahtoisuus johtui siitä, että leirin järjestäjä oli Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (NMKY). Sellaisessa porukassa oli luvassa ikävä kaksiviikkoinen.

Toisin kävi, leiristä tuli vähän kuin aikuistumisriitti.

Isot pojat lähtivät autolla käymään Lahden Alkossa. Minun tilaukseni oli kolme pulloa olutta. Leirillä oli yllättäen muutama tyttökin. Juomat ja tytöt ja öinen uimaranta yhdistettynä aiheuttivat niin tyrmistyttävän lopputuloksen, että kaikista maailman paikoista kristillinen leiri oli se paikka, jossa koin elämäni ensimmäisen kännin ja ensimmäisen ihokontaktin, molemmat aika lievässä muodossa.

Tällaisten muistojen hetki tuli siis koetuksi Riihimäen asemalaiturilla. Enpä arvannut, mitä oli tulossa, kun siinä viimeksi seisoin 59 vuotta sitten.

Paluumatkalla tuntui, että matka oli onnistunut ja polvi melkein kunnossa.  Hämärän jo laskeuduttua katselin junan ikkunasta radanvarren pajukkoa. Tuli sellainen lämmin sieluntunnelma, että kaikki on taas juuri niin kuin pitääkin ja että elämä on tukevasti kohdallaan.

 


Ei kommentteja: