perjantai 22. elokuuta 2014

Tuli vaan mieleen



Tuli vaan mieleen mainostaa, että tekee hyvää pysytellä irti tietokoneista ja televisiosta aina välillä. Minä pysyin pari kuukautta kesällä. Se oli vähän kuin tipaton tammikuu juopolle tai paasto laihduttajalle.

Keväällä kirjoitin, mitä dvd-elokuvia valitsin mukaan sadeiltojen viihteeksi, kun ei voi olla ulkona. Yhtään niistä elokuvista en katsonut. Levyt palasivat matkalaukussa takaisin tehtyään hukkareissun kauas pohjoiselle Pirkanmaalle.

Ihan pimennossa en elänyt. Iteljooni kantoi postilaatikkoon Hesarin ja Hbl:n. Lehtien lukeminen saa maalla aika toisenlaisen roolin kuin kaupungissa, jossa lehti on tipahtanut postilaatikosta joskus aamuyöllä. Maalla se tuli klo 13 - 14 välillä. Ei siinä vaiheessa päivää ole samanlaista intoa lehdenlukuun kuin aamuteellä.

Ihan kokonaan en silti ollut irti teknisistä vempeleistä. Lumia oli käytössä, mutta vain puhelimen ja sähköpostin osalta. Myös säätiedotukset olivat kiinnostavia.

Mutta mikään ei ole poikkeuksetonta. Kävi vieras, joka halusi katsoa jalkapalloa. Brasiliassa pidettiin kilpailut, ja vieras ei millään suostunut istumaan iltaa muualla kuin television edessä. Minä kohteliaana isäntänä istuin siinä myös.

Kouluaikana lajista käytettiin nimitystä potkupallo, mutta koska pyrin johdonmukaisesti poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön, olkoon siis jalkapallo. Minä en ole erityisen innostunut lajista ja jätin kisat väliin. Se yksi ottelu, jonka jouduin kohteliaisuuttani katsomaan, ei antanut aihetta innostuksen kasvamiseen. Lauma ukkoja juoksenteli edestakaisin pallon perässä, eikä mitään tapahtunut. Väliaika tuli ja peli oli nollilla. Toivoin jo, että vieraskin olisi pitkästynyt, mutta mitä vielä. Hän halusi katsoa toisenkin jakson. Senkin loputtua oltiin nollilla, ja peliä jatkettiin. Eikä mitään tapahtunut. Vasta kun ruvettiin potkimaan palloa maaliin yksi mies kerrallaan, alkoi syntyä tulosta. Jompikumpi joukkue taisi voittaa.

Peliä seuratessani tuli vaan mieleen, miten peliin saataisiin lisää draamaa. Aristotelisen draamateorian keinoja tarvittaisiin, lähinnä tragedian osalta, koska jompikumpi joukkue kokee lopussa tuhon kaltaisen tunnetilan ja saa yleisöltä sääliä.  Aristoteles puhuu tragedian rakentelussa "sommittelusta", peripetiasta ja tunnistamisesta, joihin tragedian lumousvoima perustuu.

Mikä jalkapallossa voisi edistää tätä? Mielestäni se, että kentällä olisi enemmän kuin yksi pallo. Vaikkapa kolme. Pelaaja joutuisi tunnistamaan, minkä pallon perässä hänestä olisi milläkin hetkellä eniten hyötyä tai minkä pallon huomiotta jättäminen aiheuttaisi vähiten vahinkoa. Siinä tulisi näitä Aristotelen kaipaamia draamallisia äkkikäännöksiä.


No, voi olla että puhun asiasta jota en riittävästi tunne. Tuli vaan mieleen.


Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...