tiistai 19. maaliskuuta 2024

Noudatanko suositusta?

Tunnetusti epäluotettavalta taholta saamani suosituksen mukaan minun kannattaisi ostaa juoksumatto.

Suositus tuli, kun valitin, että maailmassa ei ole tylsempää puuhaa kuin kuntopyörällä polkeminen.  Juoksumatto olisi kuulemma ratkaisu tylsyyteen. Tonnilla saisi hyvän. Suosittelija itse voisi järjestää minulle kymmenen prosentin kanta-asiakasalennuksen.

Tiedä nyt tästä. Katsoin netistä kuvia. Ero on siinä, että toisessa istutaan, toisessa kävellään. Vaikuttaako se nyt niin paljon tylsyyteen? Juoksemaan en usko riehaantuvani – se on niin ruman näköistäkin touhua.

Sillä on iso merkitys, kuka mitäkin suosittelee tai yllyttää.

Nuorisosarjalainen kantoi kellarikomerooni ison pinon Hämähäkkimies-sarjakuvalehtiä. Suositteli luettavaksi, sillä hän tietää minut sarjakuvien ystäväksi. Olisi kuulemma virkistävää luettavaa paksujen kirjojeni seassa. Yhden jo luin. En erityisemmin innostunut. En edes virkistynyt.  Luen kyllä joskus toisenkin, vaikka epäröin. Moraalidilemma ehkä tulossa, jos en toisestakaan innostu. Kiitänkö hyvästä suosituksesta ja kysyn, olisiko näitä lisää?


Blogeista löytyy usein kiinnostavia suosituksia kirjoista, elokuvista, dokumenteista ja sarjafilmeistä. Pistän niitä muistiin punakantiseen vihkoon ja kokeilen. Nytkin on kaksi sarjaa juuri aloitettuna: Das Boot ja Mahdoton tapaus. Molempien ykkösjakson jälkeen tuntuma on ihan eri tasolla toiveikas kuin tuossa sarjakuvassa.

Pari talvea sitten jouduin tutussa äijäporukassa järven jäälle pilkkiongelle. Muutama tunti meni, mitään saalista ei tullut. Lupasin hiljaa mielessäni, että tähän touhuun en toista kertaa suostu, vaikka kuinka yllyttäisivät. Sitä vaan olen mielessäni pyöritellyt, miten kutsu hienotunteisesti torjutaan, kun sellainen joskus taas tulee.

Kauan sitten Längelmäveden kesäkotini naapuruston hirviporukka yllytti minua liittymään seurueeseen. Siitä tuli pitkä rimpuilu ideaa vastaan. Ei auttanut, että minulla ei ole pyssyä. En tainnut uskaltaa sanoa olevani sivari – sellainen ei ole isäntien piireissä miehekästä. Olisin kuulemma voinut olla hyödyksi ties missä aputehtävissä, tähystäjänä, torven soittajana ja kahvin keittäjänä.

Siinä kohdassa päässä vilahti ilkimyksellinen ajatus. Mitäpä jos menisin kahvinkeittäjäksi mutta yllättäisin isännät innovatiivisella idealla ja keittäisinkin nuotiolla yrttiteetä, vaikkapa kamomillaa, salviaa tai sitruunamelissaa.

En suostunut, en vaikka kuinka yllyttivät. En minä metsästystouhuun voi osallistua missään tehtävissä – mutta sitä en tietenkään ääneen sanonut. - Sopu sentään säilyi.

Yllytyksistä ja miehekkäästä meiningistä puheen ollen: yksi erinomainen suositus oli sarja Babylon Berlin, josta kuva.

 


4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Mahdoton tapaus on totisesti ilahduttava poikkeus! Itse olen somessa sitä kehunut, ja itse prof. Kemppinen on sitä blogissaan kehunut.

Dessu kirjoitti...

Kari
Itse olin tämän ohittanut, sillä filmin mainoskuva ei aivan ollut sellainen, joka minua luokseen kutsuisi. Sitten huomasin Kemppisen. Se oli ensimmäinen impulssi, vaikkakin aluksi ihmettelin ja epäilin, onko tämä sitä K:n omaperäistä ironiaa.

Nyt, kahden katsotun jakson jälkeen olen siinä innostumisen ja torjumisen rajamailla.

meri kirjoitti...

dessu, kari

kahden ensimmäisen jakson jälkeen olin sillä kannalla, että on neronleimaus sijoittaa ongelmanratkaisukyvyistään tunnetun sherlock holmesin paikalle nainen. sarja vetää perässään benedict cumberbatchin haamua, mikä on hauskaa. neljännen jakson jälkeen morganen ylivertainen päättelykyky ja sarjan köykäinen rikosjuoni ovat alkaneet puuduttaa. useimmiten juttu etenee vähän liiankin helposti. morgane kelaa todisteet ja faktat niin äkkiä, että en saa niistä tolkkua. pisteitä siitä, että jotkut faktat ovat peräisin muropaketin kyljestä.

Dessu kirjoitti...

Juuri näin. Alkaa tuntua, että tämä sarja on kuin hyvä vitsi - huvittaa hetken, huvittaa toisen mutta ei kovin hyvin kestä pitkään jatkuvia toistoja.