Keskellä iltapäivän kauneusuniani huomasin pohtivani, että taidan olla nykyisin nahjus. Jää lähtemättä, vaikka olisi kiinnostava meno, jää tekemättä, kun pitäisi toimia, jää sanomatta, vaikka olisi kirpeää huomautettavaa.
Nahjus. Saamaton. Vetämätön. Laiska. Veltto. Mukavuudenhaluinen. Vetelä. Lorvailija. Jahkailija. Vetelehtijä. Lepsu. Röhnö.
Ennen näin ei ollut. Ammatti teki tehokkaaksi ja aikaansaavaksi, vaikka se ei mikään pöhinäekonomistien uraputkiammatti ollutkaan. Nykyisestä lyhennettyä työviikkoa koskevasta poliittisesta keskustelustakin huomaa, että pitkä työpäivä on joillekin moraalikysymys.
Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni itsestäni tuon suuntaisen luonnehdinnan lapsen suusta 1980-luvun alkupuolella. Viisivuotias sukulaistyttö oli vappuna yökylässä. Oli sovittu, että aamulla lähdetään ostamaan ilmapallo ja katselemaan kaupungin meininkejä. Kun minä vaan makasin sohvalla, tomera pikkutyttö tuli komentamaan: - Nouse siitä, röhnö!
Vuosisatoja on tolkutettu, että ahkera palkan saa, laiska töitään luettelee. Siinä on ns. luterilaisen työmoraalin ydinsanoma. Samoin snellmanilaisen suomalaisuusmääritelmän opettavainen ydin. Huonostihan kävi heinäsirkallekin, joka kesän vain soitteli metisellä mättähällä simakukkien seassa. Olisi kannattanut ruveta muurahaiseksi.
Satunnaisia vappuröhnöttelyjä lukuun ottamatta nahjustelu alkoi hitaasti kehittyä nykyiseen kukoistukseensa eläkkeelle pääsystä. Kai tämä on jo pysyvä osa minuutta. Pikkuisen kuitenkin piilevä luterilaisuusmoraali hetkittäin kolkuttelee, kun kaveri tai vaikkapa blogituttava kertoo ylivilkkaasta toimeliaisuudestaan.
Vaikka menneiden haikailu on yksi pääharrastuksistani, tätä on syytä kaikin keinoin välttää. Mutta vaikeaa se on.
Onkohan kukaan nahjuudesta parantunut? Kysyn vain!
3 kommenttia:
Nykysuomen sanakirja, yllättävää kyllä, tuntee sanan röhnä, tosin merkityksessä törky, ryönä, muta. Minä olisin pikkutytön linjoilla, röhnä on se joka röhnöttää eli laiskuuttaan lepäilee. Samaa ilmiötä on ollut havaittavissa täälläkin.
Meitä julki- ja salaröhnöttäjiä lienee suuri joukko. Kannattaisikohan perustaa oma puolue - ei kai niitä vielä liikaa ole? Neljän vuoden päästä uurnilla tavataan!
Kommentoijien sukupuoli jää piiloon, mutta arvelisin äijämeiningiksi. Onkohan tämä naisille vierasta?
Uuden puolueen perustamista hieman epäröin. Eikö olisi parempi soluttautua kaikkiin puolueisiin? Vähenisi turha kouhotus, jos vimmaisimmat saisivat tartunnan.
Lähetä kommentti