Toivoa täynnä

Torstaina menen rokotukseen. Tuntuu kuin se olisi ensiaskel uuteen elämään. Torstai on toivoa täynnä.

Voisi tietysti sanoa, että se on ensiaskel paluuseen vanhaan elämään, siihen vanhaan normaaliin. Mutta jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että tulevaisuus on jotenkin enemmän kuin paluu entiseen.

Tiedän toki, että ei torstaina heti mikään muutu. Mutta sen jälkeen voi elättää realistista toivetta, että ehkä jo kesällä elämä on toisenlaista. Ei silti, ei kotona nököttäminen minulle mitenkään vaikeaa ole ollut. Kaikki pelaa. Kirjoja, elokuvia ja sarjafilmejä on riittänyt, ruokalähetykset kannetaan ovelle. Talous on kunnossa, terveydessä ei ole ollut ongelmia. Monella tavalla olen ollut kriisin keskelläkin etuoikeutettu.

Nobel-kirjailija John Steinbeck sanoi tunnelman onnistuneesti kirjansa nimessä, Torstai on toivoa täynnä. Tai itse asiassa sen sanoi suomentaja Jouko Linturi, joka onnistui saamaan kirjan nimeen lennokkaan allitteraation. Steinbeckin oma nimi kirjalleen oli latteampi, Sweet Thursday (1954). Ruotsinkielinenkään käännös (Carl Sundell) ei sen kummemmin revitellyt, kuten kuvasta näkyy.

Mitä olen eniten kaivannut vuoden kestäneen vapaaehtoisen karanteenin aikana? 

Vastaus on yksiselitteinen: taidetta.

Näyttelyitä, museoita, teatteria, konsertteja, elokuvia, tapahtumia. Yhdessäkään en ole yli vuoteen käynyt, ja sen huomaa syvällä sisimmässään. Tietokoneen ruudulta on kaikenlaista poikkeusajan korviketta tullut katsotuksi, mutta ei se korvaa aitoa.

Ehkä tässä kesällä taas vauhtiin pääsee. Toivoa täynnä! Ongelman laadun ilmaisee hyvin Leena Krohn ennen pandemiaa ilmestyneessä kirjassaan "Kadotus".