maanantai 8. helmikuuta 2021

Harhapoluillakin löytää

Tarkoitus oli vain etsiä, löytäisinkö erään pakinan. Sen, jossa kirjoittaja Mikko Vilkastus pilkkaa vanhasuomalaisia ja erityisesti kirjailija V. A. Koskenniemeä. Halusin katsoa, millainen ilkimys tämä Vilkastus oikeastaan oli. Pilkkaamisen aihetta toki oli.

Kuten valistunut lukija tietysti tietää, tämä Aleksis Kiveltä kähvelletty kirjoittajanimi Mikko Vilkastus ei ole oikea nimi vaan pseudonyymi. Sen taakse kätkeytyy itse Eino Leino.

Kuinka ollakaan, taas eksyin harhapoluille. Juutuin selailemaan aivan väärää kirjaa. Ei täältä Vilkastuksen pakinaa löytynyt, mutta muuta mielenkiintoista löytyi heti alkusivuilta niin paljon, että pakinan etsiminen unohtui. Saarikosken teksti varhaisesta kollegastaan ei ollut minulla kovinkaan tuoreessa muistissa.

Saarikoski ja Leino - on siinä ollut harvinaisen epäsuhtainen pari, jolla on ollut tavattoman paljon yhdistäviä piirteitä. Esipuheessa Saarikoski kertoo tuntevansa ihmisten houreet  siitä, että hän olisi suorastaan jonkinlainen Leinon inkarnaatio. Hän kertoo suostuneensa kustantajan ehdotukseen Leino-kirjan kirjoittamisesta "kirjoittaakseen itsensä eroon koko äijästä". Hän vakuuttelee, että "Leino tuskin jätti jälkiä minun omiin runoihini".

Muistelin, että Eino Leino -seurassa käsiteltiin joskus Leinon ja Saarikosken yhtäläisyyttä. Sen esitti niinkin asiantunteva taho kuin Saarikosken vaimo numero neljä eli Tuula-Liina Varis. Tämä löytyi.

Yhtäläisyyksiä tuppaa löytymään kosolti:
”Noidanlapsen” iso pää. Suuri henkilökohtainen viehätysvoima. Poikkeuksellinen kirjallinen lahjakkuus. Hyvä, itse hankittu sivistys… Kirjallinen menestys harvinaisen nuorena. Terävä äly ja korkea henkinen taso, mutta infantiili tunne-elämä ja tavaton epäkäytännöllisyys arkielämässä. Boheemi elämäntapa. Julkisuuden jano ja kammo. Sotkuiset naisasiat. Alkoholismi ja varhainen kuolema sen seurauksiin. - - nopeat mielialavaihtelut maanisesta innosta pettymykseen ja depressioon, idealismin vaihtuminen syvenevään pessimismiin ja melankoliaan, traaginen optimismi

Vilkastuksen pakinan etsin joskus myöhemmin paremmalla ajalla. Nyt ensin perehdyn tähän merkilliseen runomuotoiseen Legenda jo eläessään -kirjaan. Viimeisen sivun lyijykynämerkinnän mukaan olen tämän edellisen kerran lukenut vuonna 1975, silloinkin näin helmikuussa. Ihan kuin ennen lukematonta tekstiä nyt lukisin.

Kuvassa Eino Leinon patsas Esplanadilla. Saarikoskesta ei tietääkseni ole vielä patsasta tehty.

 


2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Keräsin joskus divareista näitä Legenda jo eläessään -kirjoja ja tämäkin minulla on, sillä olen patologisen kiinnostunut Saarikoskesta. Jopa niin, että rakkain tauluni on hänen poikansa maalaama ja suoraan häneltä ostettu.

Roope D kirjoitti...

Kiinnostusta herättävä kirjailija, kyllä täytyy myöntää. Aika monta kirjaa hyllyssä, kaikki tarkkaan luettu. Muutaman kerran pääsin kuuntelemaan esiintymistä. 1969 meinasin saada sätkyn, kun tunnistin hänet ravintolassa viereisestä pöydästä vaimonsa kanssa (paikka: Hotelli Keurusselkä, Keuruu). Olen myös sopivissa tilanteissa kiertänyt hänen jäljillään, viimeksi etsin uuden kirjan opastamana hänen asuintalonsa ja kapakkansa Pohjois-Haagassa.