Vuosikaudet olen alkukesästä ajanut Längelmävedeltä Vaasaan ja pysähtynyt jossain Jalasjärven tienoilla keräämään tienpenkalta kimpun lupiineita. Kukkakimpun olen perillä ojentanut vanhallerouvalle, joka riemastui aina saadessaan mielikukkaansa.
Tänä kesänä en ajanut Vaasaan. Täältä etelästä sinne kannattaa mennä junalla - sitten kun virustilanne taas sallii. Lupiineita keräsin silti. Omalta tontilta. Paljon.
Sana "kerääminen" on väärä sana kuvaamaan toimintaani. Oikea olisi "repiminen". Niitä oli levinnyt tien reunalta viereiselle kukkaniitylle. Revin ne kaikki, ja nyt ne odottavat jätesäkeissä kuljetusta pois.
Muihin kukkiin suhtaudun suopeasi. Viime kerralla ystävällisissä kommenteissa annattiin tunnistusapua. Samaa toivon taas, sillä olen aloittelija ja uuden kesäkotini runsaat istutukset ovat minulle ennalta tuntemattomat.
Jotain sentään tunnistan itsekin, kuten unikon, alppiruusun ja pionin. Niitä täällä on, kuten kuvista näkyy. Lieneekö niillä tunnistettavia alalajeja, sitä en tiedä.
Mutta sitten on muita, joiden tunnistamista olen yrittänyt kirjojen ja nettisivujen avulla. Mutta tunnistaminen "jättää sijaa varteenotettavalle epäilylle", kuten juristit ongelman tyylikkäästi ilmaisevat.
Toinen tunnistamisen k
ohde on ollut ötökät. Niitäkin täällä on paljon. Puuha alkaa tuntua toivottomalta, vaikka käytössäni on oivallisia tunnistuskeinoja, sekä painettuja että digitaalisia. Mutta piruko niistä ottaa selvän, kun tuntomerkkinä on jokin viiksikarva tai mahapuolen juova.
Lintujen tunnistamista olen yritellyt myös. Monenlaista sirkuttajaa on kuulunut, yötä päivää. Eniten huomiota on herättänyt rantametsikön hullu käki, joka on nyt kukkunut kaiken aikaa
toista kuukautta. Kaksikinsataa kertaa putkeen, sitten pieni paussi, ja sitten alusta taas.
(Lopuksi heräsi epäily, onko minulla kytemässä piilevä kotiseutukaipuu lapsuuteni Jyväskylään, kun huomasin kirjoittaneeni otsikoksi sitaatin Keski-Suomen maakuntalaulusta: " - - ah polut korpia kiertävät kaidat / kukkivat kummut ja mansikkamaat - - ". Kun tänne Kymenlaaksoon olen jotenkin päätynyt, eikä täällä korpia ole. Eikä tontillani mansikkamaata.)
On kuulkaa hämmentävää muuttaa kesäksi asumaan aivan vieraaseen paikkaan. Tähän ei taida ihan heti tottua.
Talo on vanha. Sillä on historiaa ja se näkyy joka puolella. Mutta siitä historiasta minä en tiedä juuri mitään. Jotain saa selville, kun katsoo tarkasti ympärilleen.
Täällä on asunut herrasväkeä monessa polvessa. Oikein opettajia! Ympärillä on tavallisia maalaistaloja kivinavetoineen. Mutta tämä on koristeellinen talo. Terassissakin 96 pientä siroa ikkunaruutua ja pitsiverhot.
Pihalla näyttää kasvavan outoja kasveja. Niiden kanssa olen erityisen hämmentynyt, sillä osaamiseni on pahasti puutteellinen. Nyt olisi syytä osata, etten päästä tärviölle ilmeisen arvokasta pihapiiriä. Istutettuja kasveja näyttää nousevan tontilla joka puolella. Puutarhakirjani eivät taida olla kelvollisia lajintunnistukseen.
Ensiksi huomio kiinnittyi päärakennuksen seinällä kiikkuvaan lehdettömään risukasaan. Ajattelin, että se on kuollut villiviini. Mutta nyt siihen on ilmestynyt lehtiä. Ei ole villiviini.
Jo syksyllä ensikäynnillä kiinnitin huomiota muutamaan oudon näköiseen puuhun - kuusia varmaankin. Nyt olen tarkkaillut, säilyttävätkö ne muotonsa vai pitäisikö niiden muotoa manipuloida.
Ensimmäisenä puhkesi kukkaan kaksi pensasta saunakamarin portaanpielessä. Nyt kukat ovat jo kuihtumassa. Villisti kukkivat myös tontin viisi isoa omenapuuta. Kahden latva näkyy kuvan rakennuksen takaa. Omenoiden lajia ei kai voi vielä mitenkään selvittää.
Nyt pihalle on puhkeamassa useita kukkia. Alppiruusut ovat nupuillaan, sen kasvin tunnistan. Sen sijaan tätä nopeasti kukkimaan puhjennutta punaista en ole vielä kirjoistani löytänyt.
Mielelläni otan vinkkejä vastaan blogia lukivilta asiantuntijoilta. Aikomukseni on raportoida lisää tällaisia kesän mittaan.
