Oli
tarkoitus pitää neljän hengen neuvonpito Kosmoksessa, mutta se jäi vajaaksi.
Yksi osanottaja oli jäänyt jumiin Tanskaan ja toinen sai nuhaoireita ja
jättäytyi oma-aloitteiseen karanteeniin. Se on se virus, joka nyt sotkee
kaiken.
En
sentään yksin jäänyt kapakkaan, sillä minun lisäkseni toinenkin herrashenkilö
pääsi paikalle. Palaveeraaminen kuitenkin kärsi osanottajapulasta. Jäimme
odottamaan päivää parempaa, ja sitä odotellessa nautimme pöydän antimista ja
muistelimme menneitä kunnian ja kukoistuksen päiviä.
Myöhään
meni, valomerkkiin asti. Yö oli kummallisen kylmä, varmaankin miinusasteita.
Sellainen arktisuus aiheuttaa täällä Helsingissä hysteriaa, ja nälkäkin iski
uudestaan. Lähdimme hakemaan hiukopalaa nakkikioskilta.
Paleli
vallan perhanasti, vaikka pukeutuminen oli asiallista. Kuuma koira kahdella
nakilla ja sinapilla ja sipulilla auttoi häviävän hetken. Unohtui kysyä
valkosipulia ja chiliä.
Kaveri
lähti kävellen Merimiehenkadun suuntaan, minä ajattelin ajaa Töölöntorille
raitiovaunulla. Juuri kun olin menossa pysäkin suuntaan, näin vaunun
lähestyvän. Kevytmielisyyden puuskassa innostuin lähtemään juoksunpyrähdykseen,
vaikka yleensä noudatan periaatetta, että herrasmies ei koskaan juokse
julkisesti.
Pyrähdys
ei kuitenkaan riittänyt. Ehdin vaunun ovelle juuri kun se lähti liikkeelle. Ei
se jäänyt minua odottamaan. Ovet pysyivät kiinni.
Siihen
aikaan yöstä vaunut kulkevat harvakseltaan. Ehkä se oli peräti viimeinen vaunu
- en jäänyt tutkimaan pysäkin pienellä präntättyä aikataulukkoa. Vastoinkäymisen
villitsemänä päätin kävellä kotiin. Se sentään onnistui ilman harmeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti