torstai 12. syyskuuta 2019

Nuoruutta ja notkeutta


Tätä pitäisi nyt ruveta kokeilemaan. Toisaalta olen aika epäilevä, toisaalta hieman innostunut.

Ainakin sain asiantuntevaa opastusta kesällä. Käytössäni oli vähän niin kuin personal trainer ellei peräti coach. Kaikilla sellainen kuulemma on - se on nykyaikaa.

Sen myönnän, että tarvetta on. Notkeudessa on ongelmaa ihan oikeasti.

Mutta tilanne on korjattavissa helposti, näin minulle kerrottiin. Tai jos ei nyt ihan helposti, niin sisulla ja sinnikkyydellä kuitenkin. Sitähän minulla on.

Ongelman ydin on siinä, että en liiku tarpeeksi vaan istun aina. Tai jos en ihan aina, niin sitten makaan. Näin minulle väitettiin, mutta se on kyllä pahaa puhetta ja panettelua. Minähän kävelen kaupungilla kaiken aika - paitsi sateella ja liukkaalla. Aika paljon kuitenkin. Ja kesäisin uin. Siihen tosin ilkimysmäinen valmentaja huomautti, että minun uimiseni on suurelta osalta makaamista. Ensin kyllä uin järvenselälle, mutta siellä ryhdyn kellumaan pitkiksi ajoiksi. Kelluminen on makaamista.

Aluksi minut pistettiin pyörittämään hula-vannetta. Kesäkodin tallinvintillä on ollut sellainen vuosikymmeniä. Homma ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan. Vanne ei pysynyt kohdallaan vaan putosi maahan koko ajan. Jotain häikkää tekniikassa? Valokuvia ja videoita siitä otettiin suuret määrät, jotta voisin kotona tutkia tekniikkani virheitä. En kehtaa valokuvaa tähän pistää näytille - ehkä sitten kun taito on hallinnassa.

Istumista pitäisi ohjelmallisesti vähentää niin että nousen nojatuolista, pidän tauon lukemisesta ja teen hetken jumppaliikkeitä ja venytyksiä ja taivutuksia tuon tuostakin. Kello pitäisi pistää pirisemään varttitunnin välein, jotta ei unohdu. Ympärillä olevat huonekalut ja esineet kelpaavat apuvälineiksi. Liikeradat vaikeutuvat sitä mukaa kuin jänteet ja lihakset venyvät. Jouluun mennessä pystyn jo kesken lukemisen ihan huomaamatta heittämään sarjan  notkeita liikkeitä.



3 kommenttia:

Meri kirjoitti...

Nyt on miehellä liikunnallinen haaste. Ajatteleminen jo pitää sinut virkeenä.
Virkeys voi ajattaa sinut mielikuppilaan, mikä on hyvästä sillä kasvoissasi on satoja jänteitä joita myöskin tullee harjoitella.
Näin ollen liikunnallisuus kohdistuu koko vartaloon.
Olisi varsin mielenkiintoista vähintääkin kuulla Joulun tietämissä kehityksesi huippu.

Dessu kirjoitti...

Liikunnallinen haaste, kyllä. Mutta samalla pelko ja huoli, että sellaisessa revähtää tai nyrjäjtää tai menee hapoille. Liikupa siinä sitten!

Simon Durochefort kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.