tiistai 20. maaliskuuta 2018

Ansassa


Metrovaunu oli aika täynnä jo Ylipiston (ent. Kaisaniemi)  pysäkillä, kun astuin sisään. En mahtunut istumaan vaan seisoin ovensuussa. Lisää väkeä tuli Rautatieaseman pysäkiltä. Kampissa vaunuun nousi kokonainen luokallinen lukioikäisiä. Viimeistään siinä minun olisi pitänyt ymmärtää livahtaa pois junasta.

Kammoan ruuhkan keskelle joutumista melkein yhtä paljon kuin korkeita paikkoja. Ruuhkassa pärjään vielä, jos onnistun pysymään  laitimmaisena, mutta keskellä on paha. Tulee tunne, että siitä ei pääse pakenemaan, jos paniikki iskee. Nyt jouduin aivan keskelle väkijoukkoa. Ja sitten juna alkoi vielä hidastella kulkuaan tunnelissa syvällä maan alla Lauttasaaren kohdalla.

Kulunut kielikuva "kuin sillit purkissa" tuntui siinä harvinaisen havainnolliselta. Vai sardiineistako siinä kielikuvassa puhuttiin, en ole varma. Mihinkään siitä purkista ei päässyt, siinä lilluttiin kylki kyljessä, joku yski kovasti. Se on kiusallinen tilanne. Pitää olla erityisen tarkka, ettei herätä mitään luuloja, kun sijaitsee tiiviissä kokovartalokosketuksessa vieraiden ihmisten, niin naisten kuin miestenkin, seassa.

Olin jäämässä pois Aalto-yliopiston pysäkillä. Vanhakantaisille pääkaupunkiseudun ihmisille se hahmottuu paremmin nimellä Otaniemi, siis Dipolin ja Teekkarikylän seutu. Mutta kukaan muu ei ollut jäämässä siinä pois, joten kulkuväylän avaaminen ovelle olisi vaatinut jääkiekon pelaajan taklaus- ja runttaustaitoja. Minulta sellaiset puuttuvat. Pelaajana olen enemmänkin sitä sorttia, jota näkee curlingissa luutamiehenä.

Ei auttanut kuin jatkaa matkaa ruuhkan viemänä. Tapiolassa sentään väkeä lähti ulos sen verran, että onnistuin livahtamaan ulos ilman että tuotin kenellekään ruhjevammoja. Siitä palasin seuraavalla junalla takaisinpäin määränpäähäni.

Metroa joudun käyttämään usein tulevaisuudessakin. Pitääpä muistaa olla hereisempi, etten toista kertaa joudu yhtä pahaan ansaan.


                         (Kuva: Honoré Daumier (1808 - 1879)


3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Enpä ole ennen nähnyt tätä Daumierin loistavaa kuvaa! Kopioin sen itselleni heti. Mutta voisiko tuosta kuvasta löytää "ansaan" jääneen ajatusmallia? Että nimittäin kaikki ympärillä ovat hulluja, kahjoja ja haisevia pervertikkoja. Eihän sellaisten keskellä voi lähteä mihinkään suuntaan, pitää vain odottaa että poistuvat itse. Saattaisi olla kiinnostavaa tehdä joukkoihmiskoe toisenlaisella ajatusmallilla. Ehkä silloin voisi jopa päästä ulos Otaniemessä? Tulin tämänkaltaista kerran ajatelleeksi, kun ajan päivittäin, ja vastaan tulee satoja autoja päivässä tai parissa. Mietin että ovat loppujen lopuksi ne vastaantulijat ihan tolkun kuskeja, ja että hyvä jos kokonaisen vuoden aikana näkee edes yhden epäilyttävän kanssa-autoilijan!

Dessu kirjoitti...

Kari hyvä,
Nyt herää epäily, että pitkäaikaisena blogini lukijana epäilet vähän kieli poskessa minua misantrooppisista asenteista. - Tiedät hyvin, että kirjoitusteni kuvat yrittävät usein lähestyä tekstiä humoristisesta näkökulmasta. Ironia on mieluisin tyylilajini rienauksen ohella. Jos olisin metroruuhkatekstiini keksinyt Daumierilta tai joltakin muulta ruuhkaisuutta esittävän kuvan, jossa olisi ollut lukioikäistä nuorisoa, enimmäkseen naispuolista, olisin valinnut sellaisen, sillä se vastasi todellista kokemusta. Sellaista ei kuitenkaan ollut muistissani, joten B-vaihtoehtona pistin siihen tällaisen rumien ukkojen kuvan, jonka muistin löytyvän Daumierilta. Mutta myönnän: oli se neuroosiahdistus pari piirua lievempi niiden lukiotyttöjen keskellä kuin mitä se olisi ollut näiden kuvan haisevien kahjojen keskellä.

Kari Rydman kirjoitti...

No nyt sitten paljastui se todellinen syy miksi pidensit matkaasi! Täysin plausiibeli syy, suorastaan kadehdittava kerrassaan! Nolona et vaan kehdannut totuutta kirjoittaa...