Huonoja suomalaisia

Kalsarikänni on suomalaisen mentaliteetin alkuvoimainen ja laajalle levinnyt ilmenemismuoto. Nyt se on saavuttamassa kansainvälistä kuuluisuutta. Se on suorastaan syrjäyttämässä tanskalaisperäisen "hygge"-nimisen ihanneolomuodon, joka on näihin asti edustanut pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoitelluinta käyttäytymismallia maailmalla.

Tiedä sitten, pystyvätkö muiden kulttuureiden ihmiset oivaltamaan kalsarikännäilyn syvintä olemusta. Sopii epäillä, on se sen verran omintakeista kulttuurielämää. Se vaatii onnistuakseen sopivat olosuhteet. Pitää olla pimeä talvikausi ja sen lisäksi ympärivuotinen henkinen pimeys. Molempiin on Suomessa otolliset olosuhteet. Siinä olotilassa puhuminen käy tarpeettomaksi.

Lentokänni sen sijaan tapahtuu täysissä pukeissa, ja siihen tarvitaan valoa, niin sisäistä kuin ulkoistakin. Aleksis Kivi kuvaa sitä mestarillisesti kirjassaan Nummisuutarit. Mikko Vilkastus juottaa hyvää aavistamattoman Eskon sellaiseen vauhtiin, että tämän selkään kasvavat siivet ja hän huutaa "tilulii". Sen syvällisempää filosofiaa ei tule mieleen ruveta viisastelemaan.

Känniasiat nousivat keskeiseksi puheenaiheeksi, kun lähdin pitkästä aikaa rilluttelemaan Helsingin yöhön. Yksin en ollut liikkeellä. Vanha hyvä kaveri kävi jokatalvisella Helsingin-vierailulla. Perinteeseen kuuluu lähteä baanalle.

Suunnitelmat olivat suuret, kuten aina. Vähän pohjia kotona, sitten Kosmokseen, sitten ties mihin soittoruokalaan ja yökerhoon. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi, kuten aina. Päädyimme Helsingin rautatieaseman Elielinaukion puoleisella kauppakujalla sijaitsevaan amsterdamilaistyyppiseen kapakkaan, josta emme jatkaneet mihinkään, koska oli niin kylmä, ettei innostanut lähteä ulos lämpöisestä paikasta.

Kolme siideriä, sen voimalla ei vielä tilulii lentänyt. Vähän tunsin kateutta kaverin kolmesta kaljasta. Hänellä kun ei ole kihtiä.

Valomerkin jälkeen ajoimme mittariautolla kotiin Töölöntorille. Katseltiin tietokoneelta vuoden mittaan kertyneet valokuvat ja otettiin yhdet vielä. Sitten kaveri luki uudet runonsa, ja otettiin yhdet vielä.

Runot johdattelivat pohtimaan syvällisempää filosofiaa. Onko surun kyyneleillä ja ilon kyyneleillä kemiallista eroa? Emme päässeet selvyyteen. Pitäisi pyytää kemistin lausuntoa, mutta kumpikaan ei tunne sellaista.

Kalsarikänniä tai lentokänniä ei tullut. Huonoja suomalaisia?

Monk drinking in a wine cellar XIX