torstai 1. helmikuuta 2018

Tahdonvoimalla

Paistetut silakat on aina ollut minulle itsestään selvä valinta, kun menen syömään ravintola Sea Horseen eli "Sikalaan". Juomaksi tietysti olutta, keskikeppanaa.

Ravintola on maailmankuulu silakka-annoksestaan. Amerikkaa myöten on nähty tv-ohjelma tästä herkusta. Erityisen vaikutuksen Sikalan silakat tekivät aikoinaan jazzmuusikko Dizzy Gillespiehen, joka söi yksin koko muusikkoseurueensa silakat ja meni sen jälkeen keittiöön paistamaan lisää.

Silakat mielessä siis menin hyvässä seurassa tähän kuuluisaan ravintolaan Kapteeninkadulla Ullanlinnan kaupunginosassa.

Vasta sisällä pöytään asettuessa karmea totuus valui tietoisuuteen. Ensin yritin huitoa sen pois ajatuksista ikään kuin likaisen mieleenjuolahduksen, jollaisia herrasmiehellä ei saa olla, ei ainakaan sivistyneessä seurassa.

Mutta pakko se oli päästää tulemaan. Jos sen torjuisin, seuraus voisi olla kamala.

Minähän en saa syödä silakkaa. Enkä juoda olutta.

Kun on tuo kihti.

Silakat ja olut ovat kihdille alttiiden henkilöiden kiellettyjen aineiden listan kärjessä. Ihan niin kuin epo ja huulirasva hiihtäjille tai Aatamille omena. Ei käy, vaikka kuinka mieli tekisi.

Legendat ravintolan muinaisista arvovieraista eivät kerro, onko kihti estänyt muiden herkkuvalintaa. Vieraslista on kyllä mahtava, Andy McCoysta Martti Ahtisaareen, Jean-Paul Sartresta Pablo Nerudaan.

Nobel-kirjailija Neruda on jopa maininnut Sikalan runossaan (millaisessa yhteydessä, siitä ei ole tietoa). Tällaisen runonpätkän olen merkinnyt muistiin sitaattikokoelmaani:

"Hei vaan, Pikku-Vallila,
jää hyväst Stadin tähti.
On leposijain nyt Sikala.
Huikkas hän kun etelään lähti."
(Pablo Neruda, suom. Pentti Saaritsa)

On siellä Skalassa tarjolla herkullinen ja kuuluisa sipulipihvikin. Vaati kyllä poikkeuksellista tahdonvoimaa valita se ja lasillinen jäävettä.
  
(Sea Horsen nurkilla tapahtuneesta kirjailijoiden villistä menosta ja surullisista tapahtumista olen kirjoittanut ennenkin. Teksti ja kuvat ovat katsottavissa  täältä .)





2 kommenttia:

Oscari kirjoitti...

Nyt oli todella törkeä kirjoitus!

Siitä tuli niin vaan valtava halu syödä paistettuja silakoita. ei äärtä eikä rajaa halulla. Vaan kun on itselläkin paha kihti ;)

Miksi muuten niin hyvä ruoka voi olla terveydelle ongelma? Miksi hyvän ruokailun keskeinen perusta voi lla vaarallinen syötäväksi? Ja lisäksi se on vaan niin epäoikeudenmukaista.

Roope Dessutom kirjoitti...

Surkeata on elämä, kuten arvon kohtalotoveri sanoo. Tiedä sitten, helpottuuko koskaan. Väheneekö silakan- / kaljanhimo koskaan? Tupakanhimo minulta on jo laantunut, kun olen ollut ilman kohta 14 vuotta mutta vasta 10 kuukautta ilman silakkaa ja olutta. Mieli tekisi kokeilla, kuinka käy, jos syön yhden silakan ja juon yhden hörpyn vaahtoavaa. Jos kihti ei iske, niin sitten toisella kerralla 2 + 2. Ehkä hiljaa hivuttamalla varpaan saisi suhtautumaan myönteisemmin näihin herkkuihin?