"Nyt on lokakuu /
ja minusta näkee sen", riimitteli runoilija. On siinä jotakin perää.
Minä
siirsin sortsit, lyhythihaiset paidat, reisitaskuhousut ja liivin makuuhuoneen
vaatepuulta komeroon. En usko, että niitä enää tämän sesongin aikana käytän. En
toki käyttänyt syyskuussakaan. Ne tulivat maalta Helsinkiin optimismiharhan
vuoksi, kuten joka vuosi. Toisaalta ne tulivat Helsinkiin myös pesukoneen vuoksi.
Kesäasunnolla Längelmävedellä ei ole pesukonetta. Kesän säät olivat
suosiolliset, joten niitä tuli käytetyksi runsaasti.
Jokin
kulttuurinen erikoisuus liittyy reisitaskuhousuihin ja liiveihin. Maalla ne
ovat käyttökelpoiset julkisilla paikoillakin. Metsästäjänpuvuksi niitä joku
sanoi - taskuja on paljon. Kuin safarille olisi Hemingwayn kanssa lähdössä -
tulee miehekäs olo. Mutta kaupungissa sellaisia en pukisi päälle. Jotenkin
tuntuisi nololle.
Komeroon
siirrettyjen kamppeiden korvikkeena vaatepuulla on nyt mustat farkut ja pari
Marimekko-paitaa. Niissä kehtaa kulkea. Olkalaukku on aina mukana,
sateenvarjoa, lompakkoa ja kännykkää varten. Kyllä nyt kelpaa kulkea
kaupungilla, kun kihtikin katosi keväällä eikä ole sen koommin oireillut.
Vaikeinta
on kuitenkin päästää lopullisesti irti kesästä. Uuteen on niin pitkä aika,
ettei siihen saa vielä minkäänlaista näköalaa. Vielä pyörivät mielessä menneen
kesän parhaat palat. Uniinkin ne tulevat. Syyskuu oli vielä kiinni kesässä.
Lokakuu ei ole.
Luin
jostain, että jossakin kansainvälisessä säälaitoksessa oli ennustettu, että
alkavasta talvesta tulee Pohjolassa kylmin sataan vuoteen. Sepä perhanaa. Kyllä
menneen kesän riemut ja sortsikelit nousevat sanoinkuvaamattomaan arvoon ja
kaipaus uuteen sortsi- ja reisitaskukauteen Längelmäveden rannoilla kasvaa
valtaviin mittoihin.
(Kuvat
elokuvasta Suomisen Olli rakastuu, ohj. Orvo Saarikivi 1944)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti