maanantai 15. toukokuuta 2017

Vähimmän vaivan metodi

En nykyisin juuri käytä solmiota. Ennen oli toisin. Kravatti kuului normaaliin työasuun, siistissä sisätyössä kun olen koko työurani toiminut.

Ei minulla ennen mitään solmion käyttöä vastaan ollut. Ihan hyvältä se tuntui, miehekkäältä. Jotenkin ihmettelen, miksi nyt eläkeiässä vastenmielisyys on kasvanut.

Nyt sattui sillä lailla, että piti äkkivaroituksella lähteä tilaisuuteen, jossa tarvittiin asiallista pukeutumista. Kaveri tuli autolla hakemaan, kun olin vasta pukeutumassa. Valkoinen paita löytyi kaapista, kravateista valitsin oikein klassisen tyylikkään, sellaisen johon kukaan ei kiinnitä huomiota.

Mutta se klassisen tyylikäs kravatti oli valmiiksi solmittu, kun sen kaapin ripustuskoukusta otin. Siis se oli edellisen käytön jäljiltä jäänyt avaamatta suoraksi. Siinä oli valmiina löysäksi jätetty solmu ja sen verran iso lenkki, että sen saattoi kaulaansa pujottaa, kunhan otti ensin silmälasit pois.

Minä nyt vaan olen sellainen vähimmän vaivan etsijä. Kätevyys ennen kaikkea!

Tähän kaveri reagoi. Sain kuunnella nuhteita rahvaanomaisesta käytöksestä. Gentlemanni ei kohtele silkkisolmiotaan noin.

Huomautin, että ei solmio ollut silkkiä. Ei auttanut. Sekin vielä, entistä raskauttavampi rike.

Siinä sitten kuuntelin nuhteita korvat punaisina. Ei auttanut kuin pujottaa solmio pois kaulasta, taas silmälasit riisuen. Pistin sen takaisin kaappiin ja valitsin uuden, sellaisen, joka ei ollut valmiiksi solmittu. Oli kaapissa sellaisiakin. Aika hillitty sekin. Solmun tekeminen kyllä onnistuu.


Mitä tästä opin?

Solmiot pitää avata käytön jälkeen. Vaihtoehto 1: Ei pidä pukeutua nipottajien nähden. Vaihtoehto 2: Ei pidä käyttää solmiota.




3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Minulla on toista sataa kravattia, puolet taidehistoriasta niihin luettuna, mutta enää vain pari kertaa vuodessa sellaisen panen kaulaani. Yksi syy on paidankauluksen kiristäminen kasvaneen struuman takia. Toinen on puhdas laiskuus, jota häikäilemättä voin puolustella myös vanhuudella. Mutta se nipottajakaveri olisi kyllä siltä siunaamalta muuttunut entiseksi kaveriksi. Moraali- ja tyylisaarnaus ovat itsekehun iljettävimpiä muotoja.

Dessu kirjoitti...

Tässä "nipottamisessa" oli sellaista kavereiden välistä kiusoittelua, puolin ja toisin. Vanha perinne, kieli poskessa. Jätin sen kuitenkin pois tekstistä, ettei draaman kaari olisi pienistä sivusävyistä laimentunut.

Kari Rydman kirjoitti...

Olisihan tuo oikeastaan pitänyt arvatakin. Eihän jutusta mitään tule, jos kaikki asiaan liittyvät tekijät pitää luetella. Toisaalta, mutta taas toisaalta. Ehdottomasti ehkä.