En
nykyisin juuri käytä solmiota. Ennen oli toisin. Kravatti kuului normaaliin
työasuun, siistissä sisätyössä kun olen koko työurani toiminut.
Ei
minulla ennen mitään solmion käyttöä vastaan ollut. Ihan hyvältä se tuntui,
miehekkäältä. Jotenkin ihmettelen, miksi nyt eläkeiässä vastenmielisyys on
kasvanut.
Nyt
sattui sillä lailla, että piti äkkivaroituksella lähteä tilaisuuteen, jossa
tarvittiin asiallista pukeutumista. Kaveri tuli autolla hakemaan, kun olin
vasta pukeutumassa. Valkoinen paita löytyi kaapista, kravateista valitsin
oikein klassisen tyylikkään, sellaisen johon kukaan ei kiinnitä huomiota.
Mutta
se klassisen tyylikäs kravatti oli valmiiksi solmittu, kun sen kaapin
ripustuskoukusta otin. Siis se oli edellisen käytön jäljiltä jäänyt avaamatta
suoraksi. Siinä oli valmiina löysäksi jätetty solmu ja sen verran iso lenkki,
että sen saattoi kaulaansa pujottaa, kunhan otti ensin silmälasit pois.
Minä
nyt vaan olen sellainen vähimmän vaivan etsijä. Kätevyys ennen kaikkea!
Tähän
kaveri reagoi. Sain kuunnella nuhteita rahvaanomaisesta käytöksestä.
Gentlemanni ei kohtele silkkisolmiotaan noin.
Huomautin,
että ei solmio ollut silkkiä. Ei auttanut. Sekin vielä, entistä raskauttavampi
rike.
Siinä
sitten kuuntelin nuhteita korvat punaisina. Ei auttanut kuin pujottaa solmio
pois kaulasta, taas silmälasit riisuen. Pistin sen takaisin kaappiin ja
valitsin uuden, sellaisen, joka ei ollut valmiiksi solmittu. Oli kaapissa
sellaisiakin. Aika hillitty sekin. Solmun tekeminen kyllä onnistuu.
Mitä
tästä opin?
Solmiot
pitää avata käytön jälkeen. Vaihtoehto 1: Ei pidä pukeutua nipottajien nähden.
Vaihtoehto 2: Ei pidä käyttää solmiota.
3 kommenttia:
Minulla on toista sataa kravattia, puolet taidehistoriasta niihin luettuna, mutta enää vain pari kertaa vuodessa sellaisen panen kaulaani. Yksi syy on paidankauluksen kiristäminen kasvaneen struuman takia. Toinen on puhdas laiskuus, jota häikäilemättä voin puolustella myös vanhuudella. Mutta se nipottajakaveri olisi kyllä siltä siunaamalta muuttunut entiseksi kaveriksi. Moraali- ja tyylisaarnaus ovat itsekehun iljettävimpiä muotoja.
Tässä "nipottamisessa" oli sellaista kavereiden välistä kiusoittelua, puolin ja toisin. Vanha perinne, kieli poskessa. Jätin sen kuitenkin pois tekstistä, ettei draaman kaari olisi pienistä sivusävyistä laimentunut.
Olisihan tuo oikeastaan pitänyt arvatakin. Eihän jutusta mitään tule, jos kaikki asiaan liittyvät tekijät pitää luetella. Toisaalta, mutta taas toisaalta. Ehdottomasti ehkä.
Lähetä kommentti