torstai 15. lokakuuta 2015

"Kuka kertoisi minulle - - "



Olen ollut helsinkiläinen 1970-luvun alkupuolelta asti. Luulen tuntevani kotikaupunkini hyvin. Olenhan luonteeltani kulkija, joka kiertää ja kulkee kaiken vapaa-aikansa pitkin kaupunkia ja etsii kiinnostavia paikkoja. Tämän blogin lukijatkin ovat vuosien varrella saaneet osansa näistä kulkemisista. Katsokaapa vain, mitä löytyy, kun klikkaa tässä oikealla puolella vähän alempana "Tällaisia Dessu on tuumaillut" -otsikon alla kohtaa  "Kävelykierros Helsingissä (86). Aika monta kävelykierrosta huomaan tänne lähettäneeni.

Siksi tuntuu hämmentävältä, että Helsingistä löytyi viime viikolla museo, jossa en ole koskaan käynyt. Löytyi vieläpä läheltä Töölöntoria, matkaa ei täyttä kilometriäkään. Enkä olisi varmaan löytänyt nytkään, ellei lehdessä olisi lukenut, että museo suljetaan parin viikon kuluttua moneksi vuodeksi remontin takia. Siksi menin katsomaan.

Kyseessä on Suomen urheilumuseo. Se sijaitsee Olympiastadionilla. Koko stadion pistetään remonttiin.


 Täytyy myöntää, että näyttely kuvasi onnistuneesti tärkeää osaa Suomen historiasta. Oli mitaleja, mestareita, maailmanennätyksiä. Oli monoja, pipoja, paitoja, piikkareita. Aivan erityisen paljon oli suksia ja keihäitä, joilla oli saavutettu suuria voittoja. Erityiskohteina olivat mm. Paavo Nurmi ja Matti Nykänen. Oli myös delikaatteja yksityiskohtia, mm. muuan lääkärinlaukku, joka löytyi Ala-Tikkurilan  bensa-asemalta vuonna 2001 täynnä ties mitä.

Näyttelyn vaihtuva osa esitteli Tapio Rautavaaran uraa. Keihäänheitto ja jousiammunta saivat osansa, mutta pääpaino oli musiikissa ja elokuvissa.

Museossa oli väkeä aika lailla. Silmiinpistävää oli, että yleisö oli jotakuinkin täysin miespuolista. Siinä huomasi yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

*   *   *  

Tänään kävin kuuntelemassa runoja. Sitä olen tehnyt vuosien varrella jatkuvasti, paljon, paljon. Runot ovat keskeinen osa elämääni ja hyvinvointiani.

Aulikki Oksasen runoja esittivät Vuokko Hovatta, Zarkus Poussa ja runoilija itse. Säveltäjänimiä olivat mm. Kaj Chydenius ja Kerkko Koskinen. Silmiinpistävää oli, että yleisö koostui jokseenkin täysin naisista. Tällaista se on aina näissä runoilloissa. Siinäkin huomaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, paitsi minä.



Missä olivat miehet? Vastaus löytyi, kun astui ulos Kanneltalosta. Siinähän miehet olivat piha-aukiolla ja viereisissä kapakoissa. Heiluivat hulluina humalassa.  Poikkeuksena maahanmuuttajamiesten porukat, jotka eivät olleet humalassa. Jotkut heistä jopa työssä, kuten laskemassa hanasta kaljaa tuoppeihin. Ei ole vielä mennyt perille, miten maassa ollaan maan tavoilla.

Kuka kertoisi minulle, miksi kaikki tämä on mennyt niin oudoksi?

"Kuka kertoisi minulle? Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat ja heillä on lumiset panssarikasvot,niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät."(Aulikki Oksanen)


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

En osaa kertoa, samaa ihmettelen.

Åboriginal
P.S. Meillä Åbossa tuossa samaisessa tilaisuudessa oli miehiäkin. Mutta vähemmistössä.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...