Aina
välillä iskee nolotus omista ennakkoluuloisuuteen
lukkiutuneista asenteista. Huonoksi omaksitunnoksi sitä voisi myös nimittää,
mutta sana on aika uskonnollisesti virittynyt. En kärsi synnintunnosta, en kaipaa
tähän pelastusoppia. Tietääkö joku sekulaarista synonyymia omalletunnolle?
Tällä
keralla sielunkolkutuksen syy on kaikenkarvaisen kaupallisuuden vieroksuminen.
Blogin vakilukijat ovat sen kyllä havainneet. Ilkeilen ja pilkkaan kaikkea mikä
haiskahtaa markkinamiesten puuhalta ja nuorkauppakamarinulikoiden ketkuilulta.
Sellaista maailmamme on täynnä. Pilalle menneestä ei ole pulaa: rockmusiikki,
huippu-urheilu, kaupunkien ja kirkonkylien maisemat, politiikka, tv-ohjelmat,
turismi ja ties mitkä.
Ja
sitten yhtäkkiä minä sattumalta autoa ajaessani ja radiokanavia selaillessani
löydän laadukkaan ohjelman - ja yllätyksekseni huomaan sen tulevan
kaupalliselta kanavalta.
Olen
pitänyt kaupallisia radiokanavia kunnianhimottoman lähetysvirran foorumina,
jossa ei tehdä muuta kuin laskelmoitua sisältöä mainostajille. Jos kuulen
kaupallisesta radiosta puhetta, se on kelvotonta meuhkaamista ja tasotonta
kielenkäyttöä.
Aikanaan
80-luvulla ensimmäinen kaupallinen radiokanava, Radio City, oli kyllä laadukas
ja yritteliäs juttu. Lepakkoluolan väellä olikin kulttuuritaustaa. Mutta
pikkuhiljaa sekin meni pilalle kaupallisuuden paineissa.
Autoradiosta
kuulemani puheohjelman nimi oli "Hiljaiset". Se kertoi
yksinäisyydestä hyvin pysäyttävällä tavalla. Sitä on tehty pitkä sarja, joka
löytyy nettiradiosta. Aion kuunnella
kaikki osat. Tämän päivän (maanantai 11.05.15) Helsingin Sanomissa toimittaja
Sampsa Oinaala kirjoittaa kolumnin samasta aiheesta. Olen saanut tästä
toimittajasta myönteisen käsityksen muutenkin. Hänellä näyttäisi olevan
maailmanmenosta viisas visio.
Kolumnista
luen lisäksi ilahduttavan tiedon, että Ylen poistama musiikkiohjelma "Pop
eilen - toissapäivänä" (toimittajana Heikki ´Hector´ Harma) aloittaa
kesäkuussa radio Novalla. Se on kaupallinen kanava, ja Hector on ensimmäinen, joka tekee siellä toimitetun musiikkiohjelman. Se murtaa kanavan lähetysvirran.
Tässä
kohdassa siis iski se huono omatunto. Siitäs
sain!
(Kuvassa minun ja Pulttibois-ohjelman yhteinen näkemys kaupallisesta radiosta: Aake Kalliala & Pirkka-Pekka Petelius, MTV3)
4 kommenttia:
En minä ymmärrä että omatunto olisi uskonnollinen sana. Uskonnollisuuden pelossa jon omastatunnostakin tulee epäilyttävä asia, menee lapsi kyllä pesuveden mukana. Omatunto ja myös sen tuskat kuuluvat ihmisyyteen sen korkeammassa mielessä. - Onneksi tämänkertainen omantunnontuskasi olikin merkki liiallisen ja ortodoksisen hyveellisyyden säröilemisestä! :)
Kari, olet oikeassa, omatunto ei sinänsä ole uskonnollinen sana eikä epäilyttävä asia.
Minun vilkas ajatuksenjuoksuni taisi hypätä seuraavien välivaiheiden yli. Näin se kulki:
1) Omatunto kolkuttaa. Syy: olen tehnyt syntiä.
2) Olen tehnyt syntiä. Seuraus: tarvitsen anteeksiantoa ja armoa pelastuakseni, sillä synnin palkka on kuolema.
3) Saan anteeksiantoa ja armoa, kunhan teen parannuksen. Silloin syntini on anteeksi annettu.
4) Ainoan tuntemani menetelmän tämmöiseen tarjoaa uskonto. M.o.t.
Kerrotun "synnin" laatu huomioon ottaen tällainen reitti saattaa olla hieman liioiteltu. Siinä syy venkoiluuni.
Ja sama päinvastoin: jos ajatus ei tätä reittiä kulje, sana "omatunto" on erittäin kelvollinen käytettäväksi.
Dessu
Roope, jos olet tehnyt syntiä, kerro ketä vastaan sen olet tehnyt! Yliminääsi, oppia, opetettua, ideologiaa, ihmisryhmää, yleistä käsitystä, poliittista korrektisuutta... Tämä menee teologiaksi... Synnin saaminen anteeksi? Kenellä on valta antaa anteeksi? Jospa minä annan sinulle tuon ja jotkut muutkin synnit anteeksi? Uskoisitko? Riittäisikö se? Meillä vanhoilla alkaa olla aika vähän mahdollisuuksia tuohon synnintekoon. Ehkäpä olisi terveellisintä aina silloin tällöin tehdä jokin pikkusynti. Sellainen joka ei vahingoita toista ihmistä. Sitten voikin jonain päivänä olla iloinen siitä että edes tuon on vielä ehtinyt kokea... Ja loppuun sinun suuresti rakastamasi hymiö :)
Meneepä teologiseksi. Se ei ole vahvinta osaamisaluettani. Minulta puuttuu teoreettinen eksegetiikan tuntemus, ellei rippikoulua lasketa.
Yritän silti.
Tunnen rikkoneeni käskyä nro 8 "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi". Tosin epäselvää on, voidaanko kaupalliset kanavat luokitella ryhmään lähimmäiset.
Nyt löysin kaksi hyvää ohjelmaa kaupalliselta radiokanavalta. Olen puhunut pahaa ja herjannut näitä viattomia. Siinä syntini.
Jos nöyrtymisprosessini etenee tähän suuntaan tulevaisuudessakin, voi vielä tulla se päivä, jolloin menen popcorn-ämpäri sylissä katsomaan Renny Harlinin elokuvaa, ostan lipun Hartwall-areenan jääkiekko-otteluun, äänestän vaaleissa kokoomusta tai perussuomalaisia tai kristillisiä, tai menen supermarketin hulluille päiville. Näistä kaikista olen pitänyt pahaa puhetta ja panettelua.
Dessu
Lähetä kommentti