perjantai 24. toukokuuta 2013

Omituisia ilmiöitä



 

1.  

Blogillani on varsin vakiintunut lukijakunta. Laskuri raksuttaa päivässä keskimäärin 100 - 150 numeroa eteenpäin. Välillä olen päiväkausia kirjoittamatta, ja silloinkin kävijöitä on jopa 50 päivässä. Luvut ovat olleet hieman laskusuuntaiset tämän kevätkauden aikana.  

Joskus tulee omituisia tilastopiikkejä. Vuosi sitten yhtenä päivänä tuli yhtäkkiä puolen tuhatta käyntiä. Stat Counter kertoi, että lukijaryntäys tuli venäläisistä nettiosoitteista. Epäselväksi jäi, mikä aiheutti rynnistyksen.  

Äskettäin tuli päivän kestävä pienempi piikki, kun Ylen Bloginautti-ohjelmassa luettiin yksi postaukseni. Keskiarvo ylittyi suunnilleen sadalla.  

Nyt on muutaman päivän ajan tullut runsaasti lukijoita oudosta osoitteesta. Bloggerin liikenteen lähteet -lista näyttää, että ne ovat tulleet osoitteesta, jonka nimi on topblogstories.com. Uteliaisuuttani menin katsomaan, mikä sellainen liikenteen lähde on.  Kohtasin etusivun, jossa oli kuvia nuorista naisista vähissä vaatteissa, tai suoremmin sanottuna kokonaan ilman. Tekstinä oli "Sex datings in Helsinki".  

Miksi sieltä tulee kävijöiden virta minun blogiini? Se jäi selvittämättä, sillä ilman rekisteröitymistä etusivulta ei päässyt eteenpäin. En katsonut tarpeelliseksi rekisteröityä. Toimiala on minulle vieras.  

Pyydän: viitsisikö joku asiaa tunteva lähettää minulle kommentin tai sähköpostin, josta saisin selville, mikä siellä saa ihmiset klikkautumaan minun blogiini. 

2.  

Bloggerin listan mukaan minulla on 26 ilmoittautunutta seuraajaa. Vuosikausia seuraajien nimet / kuvat olivat näkyvissä omassa gadget-lokerossaan kirjoitusteni oikealla puolella. Sitten yhtenä päivänä kaikki katosivat. Jäi vain otsikko "Lukijat" ja sen alapuolella tyhjä tila.   

Olen yrittänyt korjata vian poistamalla ensin tyhjentyneen gadgetin ja lisäämällä sitten uuden. Sillä ei ollut vaikutusta. Tyhjänä on ruutu pysynyt.   

Vanhat seuraajat muistan kyllä, mutta kevättalven mittaan on tullut uusia. En tiedä, keitä he ovat.  

Osaisiko joku antaa vinkin, missä on vika.

5 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Merkillisistä suunnista on minullekin tullut lukijoita. Omituisin vaihe oli pari vuotta sitten, kun lukijoita siunaantui viitisen kymmentä päivittäin - Koreasta! Hämäräperäisiä sivustoja näyttää joskus olevan myös Venäjältä. Oletan että nämä ovat spamminlähettäjiä. Joillekin seuraamilleni bloggereille niitä on päässyt läpikin. Jostain syystä minulle ei ole sattunut silmiin tällaisia yrityksiä. Toinen mahdollisuus tietysti on että vakoiluohjelmat seuraavat otsikoita ja nappaavat sieltä "mielenkiintoisia" sanoja, vaikkapa otsikosta Korea tyttö...

imlacking kirjoitti...

Moniin muihinkin blogeihin on myös tuolta sivustolta tullut kävijöitä, niin myös minun blogiini :(.

Mulla ei jostain syystä ole ollut outoja kävijäryntäyksiä, pari kertaa blogini on mainittu ns. suosituimmissa blogeissa joten silloin on saattanut tulla kävijäryntäys mutta mistään oudoilta sivuilta ei kovinkaan isoja ryntäyksiä ole ollut.

Roope Dessutom kirjoitti...

Heti auttoi! Lukijalista tuli kuntoon. Kiitos.

Sen sijaan toisesta kysymyksestä ei ole tullut sen selvempää. Yllä kommentissa kerrotaan, että monen muunkin blogi on saanut lukijoita samasta osoitteesta. Mutta kiinnostaisi vielä tietää, millainen linkki siellä on.

Dessu

Julia kirjoitti...

Mulle on myös tullut 50 käyntiä kyseiseltä sivustolta, aikaisemmin joltain toiselta pornosivustolta. Googlailin vähän asiaa ja löysin blogikirjoituksen parin vuoden takaa jossa oli ihmetelty samanlaista asiaa, ja sen perusteella päättelin että on ilmeisesti kyse automaattiskriptistä, jonka tarkoituksena on linkityksen kautta saada omat törkysivustonsa mahdollisimman korkealle hakukoneiden tuloksissa...eli käsitin sen niin että kun nuo näkyy siellä meidän liikenteen lähteissä, ja me katsotaan linkkiä, ne saa lisää klikkauksia ja kipuaa suositummaksi listoilla....:O

Kari Rydman kirjoitti...

Näin sen täytyy olla, kuin Julia sanoo. Ja jos 95 % kaikesta nettiliikenteestä on tuota hämärää ja spammia ym., on oikeastaan ihme että me täällä sentään voimme kohtuullisen rauhassa kirjoitella omiamme. Mutta ehkä meidän ei ole syytä paljon innostua tilastojemme katsojamääristä? Kuinkahan suuri osa "Katsojista" on lukevia ihmisiä? :(



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...