perjantai 11. toukokuuta 2012

Kielimiehiä




Muinainen luokkatoverini keskikoulun ajoilta, Matti S., sai osakseen opettajan pilkan, kun hän käänsi ruotsinkielen kokeessa epätarkasti sanan "matkalippu". Koepaperissa luki "resaflagga".  

Välitunnilla Matti oli kiukkuinen kuin ampiainen. Enää ei siis voinut luottaa edes sanakirjaan. Hänellä oli ollut kokeessa taskussa kouraan mahtuva lunttaussanakirja, jonka hän oli kalliilla rahalla hankkinut omistukseensa. Sieltä hän oli tietonsa katsonut. Kahdesta kohdasta.

Tämä tapaus muistui mieleen, kun luin, että VR on nyt painanut matkalippuunsa tekstin "Lippu on henkilökohtainen, henkilöllisyys todistettava - Flaggan är en personlig, identitet för att bevisa".  

Heräsi kysymys, että onkohan Matti saanut paikan VR:n kielenkääntäjänä sanakirjansa kanssa. Hänen myöhemmistä vaiheistaan kun minulla ei ole tietoa.  

Taitaa kuitenkin olla Googlen käännöskoneen tekosia. Toisaalta onhan tuo virhe klassikko, helposti ymmärrettävä lipsahdus. Se vanha vitsi kuului suunnilleen näin:  "Finlands biljett räknades i Tygbranschens hållare - Suomen lippu laskettiin Kangasalan pitäjässä".  

Mieleen muistuu toinenkin ikävä koulussa sattunut kielilipsahdus - ei ollenkaan klassikko, enkä kehtaa kertoa, kenelle se sattui. Englannin käännös käsitteli Dag Hammarskjöldiä, YK:n pääsihteeriä. Tekstissä luki "He was elected chairman in 1953".   

Eräs nuori mies luki sen kohdan huolimattomasti ja havaitsi virheellisesti, että kolmas sana oli "electric". Niinpä koepaperiin tuli käännös "Hän oli sähkötuolimies..."  

Voi sitä pilkkaa ja noloutta.

(Kuvan tekijä ei ole tiedossani - tietääkö joku?)


2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Isoäitini on asunut Ruotsissa jo vuosia kun kävin siellä viimeksi hän oli pikkaisen tuohtunut. Ihmetteli kovasti miksi nuoret käyttävät kieltä josta ei saa selvää. Juttelimme asiasta ja hän näytti minulle kirjeen jonka oli saanut sukulaiselta. Hän opiskelee ulkomailla ja tämä nuori mies oli kirjoittanut koneella kirjeen jossa oli kohta: Eilen minä nain sedän joka polttaa saman tuoksuista piipputupakkaa kuin Aarne.

Nuoren miehen koneessa ei ollut ä kirjainta mutta hän oli lisännyt ne itse, ainostaan yksi kohta jäi lisäämättä...

Mukavaa viikonloppua!

kariav kirjoitti...

- Han vaknades av fanfarer, och vilket under!

- Pirun isät herättivät hänet, ja mitä alla!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...