maanantai 12. joulukuuta 2011

Kirjoita joulukortti

Kävin perinteellisellä tervehdyskäynnillä vanhainkodissa iäkkään sukulaiseni luona. Muori huitelee jo yhdeksääkymppiä ja lujaa menee. Uutena harrastuksena oli alkanut discotanssi. Sujuu kuulemma hyvin pyörätuolissa istuenkin.

Perinteinen tuliaiseni oli pullo konjakkia. Edellinen, elokuussa aloitettu pullo, olikin jo vähissä. Kulutus on lusikallinen päivässä, juhlapäivinä kaksi. Oikein hurjissa juhlissa, kuten nimipäivänä, menee kolme tai neljäkin lusikallista, tosin naapurihuoneen mummelin suosiollisella avustuksella. Tavallisina päivinä ryypiskely tapahtuu yksin.

Huono kuulo muoria vaivaa. Radiolla hän ei tee mitään, televisiossa on onneksi tekstitys. Puhelimesta hän luopui jo vuosia sitten, sillä keskustelusta ei apuvälineidenkään avulla tullut mitään. Uusi harmillinen asia oli käden vapina. Siksi hän minut kutsuikin näin hyvissä ajoin ennen joulua, sillä hän tarvitsi apua joulukorttien kirjoittamiseen.

Ensin kirjoitettiin kortti kaikille saman käytävän asukkaille ja hoitajille. Kortteja ei kuitenkaan käydä itse tiputtamassa vastaanottajan postiluukusta vaan niihin liimataan postimerkki ja ne kierrätetään Itellan kautta.

Sitten kirjoitettiin kortti kaikille muille tuttaville, meille jotka olemme käyneet tervehtimässä. Minullekin. Ei meitä monta ollut.

Sitten alkoi mielenkiintoinen vaihe. Muori kaivoi esiin muistikirjansa, joka oli täynnä osoitteita. Heti näki, että kirja oli vanha. Nimet ja osoitteet oli kirjoitettu mustekynällä. Käsialat olivat kauniita, osin lapsekkaita. Tuttavia ja ystäviä vuosien varrelta, nuoruudesta. Näille lähetetään myös joulukortti, niin kuin muori kertoi joka joulu itse tehneensä, ennen kuin käteen tuli vapina.

Ihmettelin vähän, onko hän varma, että osoitteet ovat ajan tasalla, jos kontaktia ei ole jopa vuosikymmeniin ollut. 

Ei huolta! Mihin ihmiset kotoaan muuttaisivat. Jos joku olisi sattunut muuttamaan, kyllä postinkantaja tietää ja osaa viedä kortin perille.

Sain kuulla monta kertomusta muistikirjan nimistä. Yksi oli rippikoulussa tutuksi tullut ja sittemmin Saarijärvellä kätilönä toiminut. Toinen tuli tutuksi konttoriopistossa heti sodan jälkeen. Yksi oli Voltin asemapäällikön rouva, joka tuli tutuksi kirkkokuoropäivillä 50-luvulla. Yksi oli huonetoveri matkustajakodissa jollakin matkalla. Yhden kanssa muori riiusteli ja kulki tansseissa joskus kauan sitten. Yksi oli Karjalan evakoita, oikein iloinen ja mukava ihminen. Yksi oli sotasokean kanssa naimisiin mennyt luokkatoveri, joka muutti Joutsenoon. Yksi poliisin rouva jäi yksi lapsilauman kanssa, kun hulttiomainen mies löysi nuoremman. Ja niin edelleen. Nimiä oli kolmisenkymmentä.

Kaikille näille siis kirjoitin nyt joulukortin.

Osoitteeksi merkittiin se, mikä muistikirjasta löytyi. Postinumeroita ei ollut, katujen nimiä ja numeroita ei kaikissa ollut, sen sijaan oli kaikenlaisia kantopiirejä ja talojen ja kiinteistöjen nimiä.

Laskin mielessäni, että kukaan muistikirjan henkilöistä ei voi olla alle 85-vuotias. Monet ovat yli 100-vuotiaita. Rippikoulukaveri, joka on ollut Saarijärvellä kätilönä, on jäänyt eläkkeelle viimeistään 80-luvulla. Voltissa eivät junat ole vuosiin pysähtyneet, joten tuskin siellä on enää asemapäällikköäkään, saati sitten liki 100-vuotiasta. Kortin osoite on kuitenkin Asemapäällikkö ja rouva XX, Voltti, as.  

Muori valitsi tarkkaan, millainen joulukortti kenellekin lähetetään. Hienonsorttisille ihmisille oli hyvä olla kimaltelevaa. Uskonnolliselle pistettiin enkeleitä, kuten sille kirkkokuororouvalle. Muori myös liimasi itse postimerkit. Minä lupasin viedä kortit punaisessa kuoressa postilaatikkoon.

Nyt minulla on läjä joulukortteja postiin pistettäväksi. Postinumerot löytäisin listasta mutta en kadun nimiä enkä numeroita. Enkä varsinkaan sitä, asuvatko henkilöt niissä ositteissa, onko naisihmisillä ehkä eri sukunimi kuin nuorena enkä edes sitä, onko kukaan edes hengissä.

Minulla on myös moraalinen ongelma. Olisiko iso synti ja petos, jos jättäisin röyhkeän omavaltaisesti muistikirjan kortit lähettämättä. Enkä kertoisi lähettäjälle mitään.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Jospa kortit ovat lähettäjällekin tekosyy, jonka varjolla hän saa viettää aikaa kanssasi.

Roope Dessutom kirjoitti...

Aivan oikein, tämä kävi minullakin mielessä. Tällä keinoin tulen käymään kaksi kertaa, ensimmäisen kerran kortteja kirjoittamassa ja toisen kerran aatonaattona, niin kuin aina

Viekkaus meille kaikille sallittakoon!
Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...