tiistai 13. joulukuuta 2011

Pois unteluus, ja hervakkuus

Kansakoulussa ja oppikoulun alaluokilla piti opetella ulkoa runoja. Pääosa niistä oli laulujen sanoja. Läksynkuulustelut olivat ankaria. Yksi kerrallaan jouduimme luokan eteen erittämään, että läksy osataan (puhuen, laulaa siinä ei sentään tarvinnut!). Traumaattisia kokemuksia jäi muistiin.

Ei runojen opettelussa sinänsä ole moitittavaa, sitä teen vieläkin. Valikoima vaan oli yksioikoinen. Musiikinopettaja oli ankara ja ryhdikäs herra, jolle oli tärkeää, että lapset oppivat ulkoa kaikki ”tärkeät” laulut. Tärkeissä lauluissa oli miehekäs ja sotainen meininki. 

Sellaisia olivat mm. Ateenalaisten laulu (”Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin…”), Jääkärien marssi (”Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill' armoa ei, kotimaata…”), Nuoret sankarit (”Nuoret sankarit, kouraan rauta, eess' on ankara taiston tie! Voiton seppele taikka hauta, kumpi vain niistä valmis lie!”). Ja monet muut yhtä innostuneet.

Sitten olivat maakuntalaulut. Ne eivät olleet sotaisia, nämä savolaisten, uusimaalaisten, hämäläisten, varsinaissuomalaisten, karjalaisten, keskisuomalaisten, Nälkämaan, Kymmenen virran maan ja muiden laulut. Ulkoa nekin piti osata, sanasta sanaan. Ihan hyvää yleissivistystä.

Yksi henkilökohtainen lapsuuden ulkoläksytrauma minulla kuitenkin liittyy Pohjanmaan maakuntalaulun sanoihin. Se ei taida hellittää koskaan. Ajatuksiin jäi kiukku, että laulunopettajan lisäksi Zachris Topelius on mielipahaani syyllinen.

Topeliuksen kirjoittamaan Vaasan marssiin minä kompastuin. Ulkoläksyn kuulustelussa takeltelin sanoissa ja suorastaan sotkeuduin viimeisen säkeistön siinä kohdassa, joka on tämän kirjoituksen otsikkona.
En tarkasti muista, mitä unohtamishädäsäni yritin siihen kohtaan sepittää, mutta jotain sellaista kuin ” pois ummetus ja hemputus” taisi suustani tulla. 

Opettaja räjähti. Pilkkasin uljaita vaasalaisia keksimällä typeryyksiä. 

* * * 

Mistä tällaisia muistoja mieleen pulpahtelee? 

Selitys on yksinkertainen. Olen huomenna lähdössä työmatkalle Vaasaan. Vanha kaverikin siltä suunnalta löytyy, joten vältän hotellin ja saan yösijan siitä Vaasan naapurista, nuukien ihmisten pitäjästä. Uskon, että yösija on ilmainen. 

Maakunta ei ole minulle erityisen tuttu. Jos uskomme Topeliusta - ja miksemme uskoisi - kansanluonne ja mentaliteetti sisältävät joitakin originelleja piirteitä. Maamme-kirjasta saamme lukea Pohjanmaan kansasta seuraavaa:

” - - Liiaksi nauttineena he pian ryhtyvät tappeluun. - - Ei missään osassa maatamme ole vuodatettu niin usein verta - - saattoi kahden kylän nuoriso kerääntyä maantielle varta vasten tappelemaan. - - Näissä tappeluissa vuotaisi paljon enemmän verta, jolleivät naiset, usein oman henkensä kaupalla, tulisi erottajiksi. - - naiset hoitavat maanviljelystä, käyden muutenkin väliaikoina miesten töissä. He ajavat hevosta, kyntävät, kaivavat ojaa, hakkaavat puita. Pienet lapset jätetään silloin toisten lasten hoitoon ja kuolevat usein.”

* * * 

Tässä se Vaasan marssi. Blogeissa on tapana siteerata mielirunoja ja uusia kiinnostavia runolöytöjä lukijoiden iloksi. Minä teen tällä kerralla toisin. Siteeraan runoa, joka ei kuulu suosikkeihini, syystä jonka kerroin edellä.

Huomiota kiinnittää kuitenkin alkuperäisen ruotsinkielisen runon kohta, joka on käännetty suomeksi ”pois unteluus ja hervakkuus”. Ei siinä ruotsiksi mitään kummallista sanastoa ole. Aivan tavallista kieltä.

Taitaakin olla niin, että kiukkuni muinaisista traumoista kohdistui väärään henkilöön, Topeliukseen. Syyllinen onkin suomentaja Alpo Noponen, joka keksi pääni menoksi kummallisuuksia.

Kohtuuden nimessä on myönnettävä, että jos en olisi koulussa kompastunut käännöksen tähän yksityiskohtaan, voisin suorastaan kehua käännöksen ilmeikkyyttä. Kohta kelpaa malliesimerkiksi suomen kielen luovasta notkeudesta.

Vaasan marssi (Z. Topelius, suom. Alpo Noponen)

Miss' aukee laaja Pohjanmaa,
Veet merten, virtain vaahtoaa,
Me siellä maassa hallojen
Niin kasvoimme kuin kuuset sen:
Ei niitä sää
Voi säikyttää,
Ei kuihtumaan
Saa talvetkaan,
Ei puute, kurjuus korpimaan.

Kuin aallot järvein tuhanten 
Käy rannoillamme yhtehen,
Niin liittohon myös meidät saa
Sun nimes', kallis synnyinmaa.
Jos vainomies
Sun sulkee ties',
Niin kuolemaan
Me taistellaan
Kuin Vaasan urhot ainiaan.

Et turvatta sa, Suomi, jää.
On vankka pohjas' ranta tää.
Ja muuris meidän olla suo,
Jot' eivät myrskyt maahan luo.
Pois unteluus,
Ja hervakkuus!
Niin onnehen
Maan pohjaisen
Vie kunto, työ sen poikien.

* * *

Vasa marsch (Z. Topelius 1864)

I högan nord vår vagga stod
vid stormigt haf och skummig flod.
Vi växte upp ur frostig bädd
som vintergran, i drif vor klädd.
Han står så grön
i hvita snön,
han reser stark
sin kronas park
ur armod och ur ödemark.

Som tusen vågor sammangå
kring Finlands bygd i gördel blå,
så mötas hjärtan, mötas namn,
o fosterland, uti din famn.
Att bära gladt
din fanas skatt, 
att kämpa med
ditt främsta led, 
var fäders bragd och Vasa sed.


Vårt land! Vårt finska fosterland!
Din fasta botten är vår strand.
Sä lär oss bli din starka vall,
som hafvets våg ej bryta skall.
Slå högt, vår barm!
Väx stark, vår arm! 
Väx stor i skygd
af söners dygd,
vår höga nord, vår finska bygd!

(Kuvassa Topeliuksen hautamuistomerkki Helsingin Hietaniemen hautausmaalla)

3 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

"Täss' Savon joukko tappeli,
ja joka kynsi kylmeni
edestä Suomenmaan!"
(vai eivät ole sotaisia, ote savolaisten laulusta)

Nimim. syntyperäinen savolainen

Dessu kirjoitti...

Jaaha, tuota en muistanutkaan. Maakuntalauluille antamani vapauttava tuomio oli perusteeton. Olisikohan läksymme loppunut ennen tätä säkeistöä.

Vietisi innoittamana etsin ja luin koko lorun. Tulin siihen päätelmään, että ette te savolaiset kuitenkaan sotaisuudessa aivan ateenalaisten tasolle yllä.
Dessu

Kari Rydman kirjoitti...

Sepä siinä on, kun Topelius (ja Runeberg myös) kirjoittivat runoihinsa aivan selkeää ja konstailematonta ruotsia, vieläpä hyvin taitavasti rytmejä ja loppusointuja käyttäen. Suomennokset viiraavat kovin pahasti näiden(kin) runojen kohdalla, eikä niitä pitäisi lukeakaan jos onnistuu alkukielen ymmärtämään.