Oli se todellakin Roope, mutta kysyjää en tuntenut. Suunnilleen ikäiseni, tyylikkäästi pukeutunut. Tuollaisessa tilanteessa mies tuntee itsensä epäkohteliaaksi, kun ei tunne toista, joka selvästikin pitäisi tuntea, koska hän tuntee minut nimeltä. Siinä yrittää pikavauhtia skannata aivosolunsa läpi: ammatin kautta tuttu? naapuri? kapakkatuttu? opiskelukaveri? koulukaveri?
Ei hajuakaan, aivan vieras. Kohteliaisuuskoodiin kuitenkin kuuluu, ettei tunnusta unohduksen syvyyttä vaan yrittää jotenkin kiemurrella ja saada johtolangan päästä kiinni. Kasvoissa oli ehkä jotakin tuttua mutta ei riittävästi. Hämmennykseni näytti huvittavan häntä.
”Et taida muistaa? Viiden pisteen vihje: muistatko kesän kerran kauan sitten, olikohan 1977?”
Tilanne oli vähän kuin elokuvassa Tyttö kuunsillalta (Matti Kassila - Hella Wuolijoki). Alkoi hieman polttaa, mutta ei riittävästi. Miten saada nostetuksi mieleen juuri se kesä kaikkien muiden entisten kesien joukosta?
”Kolmen pisteen vihje: kasvatustieteen appro.”
Just joo. Sellaisenkin olen joskus suorittanut. Se oli kesäyliopistossa, paikka oli Kauppakorkeakoulu. Nyt alkoi raksuttaa. Voiko tämä olla SE tyttö?
Kyllä se oli SE tyttö.
Neiti opiskeli oikeustieteellisessä, minä historiallis-kielitieteellisessä kirjallisuustiedettä. Kasvatustiede oli molemmille sivuaine. Siellä kauppakorkeakoulun luennoilla sytyimme suhteeseen ja rilluttelimme kesän. Se oli villi kesä. Syksyn tullen suhde pikkuhiljaa hiipui, kun approbatur tuli valmiiksi. Sen koommin emme ole tavanneet.
Entinen ponnaripäinen farkkutyttö oli nyt tyylikäs lady. Menestynyt liikejuristi oli menestyvän liikejuristin näköinen, kalliin oloiset vaatteet, silmälasit ja korut ja kampaukset. Minua hän arvioi, että olenpa onnistunut säilyttämään vanhan tyylini. Ei hän sitä ääneen sanonut mutta tarkoitti selvästi nukkavierua pikkuboheemia olemustani.
Menneisyydestä ei siinä kahvikupin ääressä puhuttu sanaakaan. Pysyttiin nykyhetkessä. Mitä teet, mitä kuuluu? Puheet kesästä 77 olisivat tuntuneet kiusallisilta. Erosimme kohteliaasti kätellen: ”Hyvää jatkoa, ehkä joskus taas tavataan.”
En kehdannut kertoa, että ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun kirjoitin hänestä ja kesällä 77 sattuneesta tapauksesta blogiini. Sen mainitseminen olisi ollut aivan liian intiimiä, vaikka kirjoitinkin sen nimettömästi. Ei tyylikkäälle juristille voi muistuttaa mieleen, että ponnaripäinen Neiti kerran kauan sitten pelasti itsensä ja minut hyvin kiusallisesta tilanteesta. Se liian intiimi teksti löytyy täältä.
10 kommenttia:
Voi, olisitpa kertonut naiselle tuosta tarinasta. Hän olisi voinut olla otettu, että hänestä on jäänyt elämään vahva muisto, jonka blogikansallekin on jaettu.
Olen samaa mieltä kuin Hanna. Se kertomuksesihan oli niin kaunis ja mieleenpainuva. Muuten, tuollaisen vanhan ihastuksen tapaaminen vuosikymmenten jälkeen saattaa olla jopa tuskallista ja kiusallista. Siinä huomaa miten me kaikki muutumme, ja miten mennyttä aikaa ei enää saa kiinni.
Mahtava tarina noin kokonaisuudessaan. Hieno kohtaaminen, johon kyllä mielestäni olisi kuulunut edes lasillinen Egri Bikaveria ja vanhojen muistelua. Minä en ainakaan pistäisi pahakseni, jos minusta joku kirjoittaisi noin. Kirjoitit nimittäin tuosta opiskelijatytöstä lämmöllä.
....yhdyn edellisten kommentteihin! On ihana tavata vanhoja mukavia kavereita - ikä siinä unohtuu, kun lopulta tunnistaa ne tutut piirteet, ilmeet tai sanonnat, joihin ihastuimme koulun tai yliopiston rappusia ravatessamme tai käsikkäin kulkiessamme.
SE aiempi tarina on niin ihana, että olen sitä lueskellut uudemmasti, kun Dessu on estynyt kirjoittamasta uusia juttujaan. Aina ei tule kommentoitua, mutta aamuisin mielen valtaa aina pieni pettymys, jos ei mitään uutta luettavaa olekaan.
'Sivummalta seuraaja'
Mielenkiintoisia kommentteja.
Minä koin tilanteen siellä kahvilassa toisin. Seurassani oli tyyliä ja arvovaltaa pukeutumisellaan ja olemuksellaan viestittävä nainen.
Jos sellaiselle alkaisi muistutella, että minäpä muistankin sinut alastomana ja seksuaalisesti aloitteellisena siellä mattolaiturilla muinoin ja olen siitä vieläpä blogiin kirjoitellut, niin minuahan voitaisiin paheksua seksistisestä häirinnästä.
Eikö näin ole?
Dessu
Aitoa herrasmiehen tyyliä ! Siitä pisteet.
Lukijat , allekirjoittanut mukaan lukien, eivät olleet tässä uuskohtaamisessa paikalla, joten virhearvio syntyi vain 'sen' lennokkaasti kirjoitetun huoruuden tapahtuman pohjalta, josta me pidimme!
Todellisten herrasmiesten joukko on valitettavan pieni!
'Sivummalta seuraaja'
1. Nainen ei olisi sinua tunnistanut, jos olisi menneitä tapahtumia jotenkin hävennyt.
2.Toimit vaistolla ja olit todennäköisesti oikeassa kun et ottanut menneitä puheeksi.
3.Nainen olisi voinut itse muistella menneitä, jos olisi halunnut.
Taisit lopulta kuitenkin toimia oikein
.....sen piti olla tietenkin n siis N N N eikä mikään h !..oi oi oi, häpeän suunnattomasti virhettä ja sanan asiatonta muttunutta merkitystä ylempänä ! - Kommentin voisi poistaa kokonaan. - Ulkona kirkkaalla ilmalla ei pitäisi kirjoittaa !
Rangaistukseksi itselleni, en lue viikkoon ihania Dessun tarinoita!
'Sivummalta seuraaja'
Älä turhaan häpeä, sivummalta seuraaja, sormi joskus lipsahtaa.
Sihteerini kertoi ylioppilasaineessaan tapahtuneesta lipsahduksesta. Hän kirjoitti Afrikan-matkastaan ja siellä sairastumisestaan. Oireina tuli "kuumetta ja vilunväristyksiä". Vahingossa lipsahti tämän jälkimmäisen oireen ällän päälle teen-viiva. Kertoi häpeävänsä vieläkin. Sai siitä huolimatta ällän.
Dessu
Näitähän sattuu. Olin muinoin mukana yhdessä EU-rahoitteisessa projektissa, joka vei minua ympäri maita ja mantuja, joskus joihinkin koulustilaisuuksiin joissa osanottajista tuli aikaa myöten tuttuja.
Olimme menossa vaimon kanssa johonkin tapahtumaan Hgin Messukeskukseen. Ulko-ovia lähestyessämme vastaammme tulee tutun näköinen rouvahenkilö tervehtien "en ollut tuntea, kun sulla on vaatteet päällä". Kukapa sitä kokoustiloissa talvitakki päällä. Mutta vaimolle oli selittämistä.
Lähetä kommentti