perjantai 18. maaliskuuta 2011

Sama uudestaan

"Dessutom siirtyy huomenna, perjantaina, yhdessä sihteerinsä kanssa Vuoronvarausliiton edustuskämpälle Raaseporin rannikolle valmistelemaan lauantaina alkavaa suunnittelu- ja kehitysseminaaria. Sinne on tulossa arvovieraita.


Seminaarin aiheena on vuoronvarausjärjestelmien muutospaineet. Perinteinen Suomessa käytetty pohjoismainen linjaus, joka pohjautuu alueelliseen tasa-arvoon ja korostuneeseen yksilöiden oikeudenmukaisen kohteluun, on viime aikoina poliittisin perustein joutunut kritiikin kohteeksi. Tilalle tarjotaan anglosaksisissa maissa yleisempää linjausta, jossa kaupallistaloudelliset näkökohdat saavat suurempaa painoarvoa.


Dessutom ja sihteeri valmistelevat seminaarin onnistumista. Asiakirjat ja asiantuntijoiden lausunnot jaetaan valmiiksi pöydille, esitystekniikka varmistetaan ja Power point -systeemit laitetaan käyttövalmiiksi, ruokahuollon palveluntuottajan valmius tarkastetaan ja huoneiden kunto kontrolloidaan.


Illalla esitarkastukseemme joutuvat myös saunan lämpötila ja juomien aromi. "

* * *

Tuntuiko yllä oleva teksti tutulta? Dessun blogin vanhat lukijat saattavat kokea lukeneensa tämän aikaisemminkin. He ovat oikeassa. Tämä on vanhan toistoa . Laiskuuteen taipuvaisena henkilönä Dessu on sitä mieltä, että vanhan kierrättäminen on paikallaan muussakin kuin vanhojen tavaroiden kierrätyskeskuksessa. Vuodessa mikään ei ole muuttunut. Tarkemmin sanoen mikään ei ole muuttunut kahdeksassa vuodessa, sillä seminaari ja sen valmistelut ovat toistuneet samanlaisena niin kauan.

Kovasti toivon, etteivät seminaarin vaikutukset kaikilta osin ole samat kuin viime vuonna .

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kaikki menee varmasti hyvin. Alkaa tuntua että seminaarit ovat kohta historiaa, nykyisellä muodollaan. Ihmiset ovat omassa kodissa ja pitävät yhteistä seminaaria tietokoneen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Mietin juseinkin, että mihin ihmiset käyttävät ne säästetyt minuutit, tunnit tai historiaan jäävät seminaaripäivänsä ?...näpykkää painamalla tai 'klikkaamalla' saa nopeasti eteensä koko historian alta aikayksikön ilman etsimisen vaivaa tai tuskaa. Mutta yksi asia on varma, siitä puuttuu se 'kokoontumisen ilo'.

'Sivummalta seuraaja'

Anonyymi kirjoitti...

Tätä olen jo pelännytkin...pinnoja toki tulee tuosta suht´kohtaisesta rehellisyydestä.