lauantai 30. tammikuuta 2021

Epäonnistunut

Vuosia sitten pistin kesäkotini paikalliseen ilmaislehteen ilmoituksen, että myyn käytetyn kuntopyörän. Kolmelle riville ilmoitus mahtui:  valmistaja, vähän käytetty mutta hyväkuntoinen, hintapyyntö, paikkakunta, puhelinnumero.

Kohta tuli soitto. Annoin osoitteen ja sovittiin kellonaika. Sovittuna aikana pihaan kaarsi peräkärryllä varustettu Bemari, josta astui sporttisen näköinen nuori mies. Mentiin aittaan katsomaan kaupan kohdetta, jonka olin pyyhkinyt puhtaaksi vuosikausien pölystä.

Ostaja ei vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta pyörästä vaan kuikuili pitkin nurkkia. Ynähteli jotain myyntipuheelleni ja kohta kysyi: - Entäs se polkupyörä?

Seurasi aikamoinen hämminki ennen kuin ylsin ymmärrykseen, että hän oli tullut ostamaan polkupyörää, ei kuntopyörää.

Nuori herra oli saada ns. hepulin, kun selvisi, että ei ole mitään polkupyörää. Hän oli ajanut turhaan monta kymmentä kilometriä. Pelkäsin jo, että hän käy kimppuun, ja siinä minä en pärjäisi. Ehdin jo tuntea katumisen häivähdyksen, että olin suhtautunut nurjamielisesti sihteerini yllytykseen osallistua hänen vetämälleen itämaisten taistelulajien kurssille.

Kumman vika? Katsottiin ilmoitustani lehdessä, ja toden totta: ilmoitus sijaitsi palstalla, jonka otsikko oli Polkupyöriä. Sen olisi pitänyt sijaita palstalla Kuntoiluvälineitä.

Minun vikani, pakko oli myöntää. En voinut ruveta vänkäämään, sillä se ei ollut polkupyörä vaikka joiltakin (olennaisilta?) osin polkupyörää muistuttikin. Väkivallan uhan alaisena tarjouduin maksamaan hukkareissusta bensarahaksi kympin.

Myymättä se pyörä sitten jäi, en koskaan pistänyt uutta ilmoitusta. Aikanaan pyörä siirtyi muuttokuormassa Helsinkiin ja sijoittui makuuhuoneeseeni, jossa se on pitkään toiminut vaatehenkarina, kuten edellisessä blogipostauksessani tarkemmin kerroin.

Tämä murheellinen episodi muistui mieleen, kun äskettäin taas jollain Facebook-sivustolla pomppasi esiin epäonnistuneita mainoksia. Tällaisia (useimmille varmaankin vanhoja tuttuja?).

  • Päätä päiväsi X-kahvilla.
  • Älä tapa vaimoasi pyykinpesulla, anna X-pesukoneen tehdä se.
  • Älä masennu yksin. Tule ryhmään! (kansanopisto)
  • X  (auto) - eniten levinnyt Suomen maanteille.
  • Pane Mummia kainaloon (deodorantti).
  • Ilahduttakaa vaimoanne 23-tuumaisella (televisio).

Uudempiakin mokia toki löytyy. Vaikkapa tällaisia. Nämä ovat vähän kuin minun epäonnistunut ilmoitukseni. Muilta osin aivan asiallisia, mutta näissäkään sijainti ei ole aivan osunut parhaalle palstalle.