Tuntuu
se vähän oudolta, mutta ehkä siihen tottuu. Hesarikin siitä tänään kirjoitti.
On
siinä yksilötasoinen myönteinen puolensa, niin kuin Annamari Sipilä häpeillen
tunnusti. Vaikka on kollektiivinen huoli tulevasta, me introvertit osaamme
salaa olla tyytyväisiä yhdestä asiasta.
Eristäytymisestä.
Ei
tarvitse lähteä mihinkään, ei tarvitse ryhtyä mihinkään, ei ole sosiaalisia
tapaamisia, ei kokouksia, ei kapakkareissuja, ei pakkoa mennä mihinkään. Ei
edes lounaalle, kun ruoka tarjotaan kotona nenän eteen. Pelkona tietysti on, että tällaisesta asenteesta tulee vielä rangaistus, hyvin paha rangaistus.
Mitä
introvertti sitten puuhaa kotonaan?
Hän
katsoo elokuvia. Hän on ruvennut urakoimaan sarjoja. Kaikki uutuudet on
vilkaistava. Tänään Karppi ja Tsunami.
Hän
lukee kirjoja sohvalla selällään villasukat jalassa. Kirjoja on hyllyt täynnä,
eivät kesken lopu. Hän lukee lehdet. Hesari ensin, takasivusta aloittaen,
sitten Hbl. Oletuksena on, että näistä selviää aika nopeasti ja pääsee
siirtymään vanhoihin lehtiin. Hyllyssä odottaa nippu 1960-luvun Suosikkeja ja
nippu Suomen kuvalehtiä vuodelta 1939. Hieman epäpyhä yhdistelmä, mutta ei se mitään.
Ei ole hyvä lukkiutua vain yhteen tyylilajiin.
Hesari
kuitenkin yllätti sekä eilen että tänään, kuten viime aikoina silloin tällöin
ennenkin. Niistä ei selvinnytkään selailemalla, sillä molemmista löytyi aivan
kunnollisia laajoja artikkeleita. Tällä en tarkoita Hesarin kummallista
maneeria puffata eräitä omituisia poliitikkoja.
Lauantaina
HS antoi reilusti tilaa merkittävälle ruotsalaiselle kirjallisuusaiheelle, Alex
Schulmanin uudelle kirjalle Bränn alla
mina brev (Polta nämä kirjeet). Siinä kuvataan repivää
mustasukkaisuusdraamaa, jonka osapuolia olivat kirjoittajan isovanhemmat Sven
ja Karin Stolpe sekä Olof Lagercrantz, kaikki tunnettuja ja arvostettuja nimiä
Ruotsin kirjallisuuden huipulta.
Aihe
on kiinnostava, sillä tunnen hyvin kaikkien kolmen tuotantoa. Lagercrantzin
olen jopa tavannut pari kertaa ja päässyt keskustelemaan hänen kanssaan, sillä
hän vietti kesänsä Suomessa, Inkoon saaristossa sijaitsevassa kesäkodissaan.
Sain jopa omistuskirjoitukset kirjoihini.
Mutta
tällainen kolmiodraama oli uutta tietoa, joka avaa uutta näköalaa teoksiin.
Tähän kirjaan on syytä perehtyä tarkemmin. Nyt saavat Suosikit ja Kuvalehdet
hetkeksi väistyä.
Onneksi
ei tarvitse lähteä mihinkään. On aikaa.
