Kotisokeus
on harmillinen tauti. Se on vähän samankaltainen kuin itsekseen naureskelu eli
hiipivä hulluus. Kumpaakaan ei itse huomaa.
Mutta ulkopuolinen huomaa.
Olen
kävellyt työmatkani Töölöntorilta Kruununhakaan vuosien mittaan tuhansia
kertoja. Matkaa on parisen kilometriä, ja olen siihen niin tottunut, ettei
paljon tule katselluksi kadunvarsien näkymiä. Aivan tuiki tavallinen työmatka,
kaikenlaisia taloja katujen varsilla, paljon autoja, paljon jalankulkijoita.
Herättäjäksi
tarvittiin vieras Ruotsista, jonka kanssa kävelin reitin viime keväänä. Hän
pysähteli vähän väliä ja kyseli ja kiinnitti huomiotani kadunvarsien
yksityiskohtiin. Siinä olivat peräkkäin Finlandia-talo, Kansallismuseo,
Musiikkitalo, Eduskuntatalo, Kiasma, Rautatieasema, Kansallisteatteri, Ateneum,
Yliopiston päärakennus, Tuomiokirkko, Valtioneuvosto, Suomen pankki ja
Säätytalo. Melkoinen määrä valtakunnan tärkeimpiä ja monumentaalisimpia
rakennuksia. Kaikki siinä minun "tavallisen" työmatkani varrella.
Puhumattakaan
patsaista ja muistomerkeistä. Matkan varrella ohitetaan kaikki kuolleet
presidentit. Relander on heti nurkan takana, kun kävelen Runeberginkatua
alamäkeen Hesperiankadulle. Ryti
Hesperiankadun toisessa päässä. Kekkonen Finlandia-talon nurkalla, Kallio,
Svinhufvud ja Ståhlberg Eduskuntatalon edessä, Mannerheim Kiasman vieressä ja
Paasikivi kadun toisella puolella. Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä keisari
Aleksanteri II keskellä Senaatintoria.
Arvioimme
samalla näkemäämme. Tuntui kummalliselta, että yksikään presidenttipatsaista ei
tee erityisempää vaikutusta. Relander on rykelmä kummallisia kivikuutioita,
Ryti on kuin leikkipuiston kiipeilyteline. Kekkosen muistomerkissä on aineksia
vaikuttavuuteen, mutta ongelma on käytännöllinen. Lammikko on näyttävä vain
kesällä. Syksyllä puiden lehdet sotkevat veden kierron ja talvella vesi jäätyy.
Eduskuntatalon
edustan kolme näköispatsasta ovat omalaatuinen haamugalleria. Kallio istua
nököttää vähän kuin vessanpöntöllä, Ståhlberg ja Svinhufvud seisovat sentään
suorassa mutta eivät erityisen vaikuttavina. Molemmilla on housut jääneet
haaroista kiikkumaan kummallisen alas, vähän kuin myöhempien aikojen
teinipoikamuodissa. Mannerheim hevosen selässä on kyllä uljas, mutta kyllä
Marcus Aurelius Roomassa on vaikuttavampi. Pilkkakirveet nostavat aina
vappuisin heinäpaalin hevosen eteen, ja hevosekspertit ovat huomanneet hevosen
askelluksessa virheen. Sen sijaan Paasikivi on kyllä oikein onnistunut, mutta
Alli on liian lihava, kuten pilapiirtäjä Kari aikoinaan arvioi.
Siitä
asti olen tiedostanut, että työmatkani taitaa olla ainutlaatuinen. Olen oppinut katselemaan ympärilleni.
Harmaata
joukkoa muistomerkeistä päätellen nämä entiset presidentit. Liitän tähän vähän
nuorempaa ja dynaamisempaa näkemystä.
