Missä olin kun - - (osa 4)

[jatkuu]

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia - muistin virkistäjinä vanhat kalenterit ja päiväkirjat

1. tammikuuta 1982 klo 00.00   (31 vuotta).  Paikka: Uuden kotimme olohuone Töölöntorin reunalla

”Aika on Universumin keksimä keino estää kaikkea tapahtumasta yhtä aikaa.”

Tämä jonkun viisaan filosofin miettimä määritelmä on muuten hyvä, mutta loppuvuodesta 1981 Universumille sattui lipsahdus: se pukkasi kaiken vaivan ja harmin tapahtumaan minulle  yhtä aikaa. 

Suunnitelma oli, että ehtisin iloisesti toimia virkatyöni ohella vaimoni autonkuskina kiireruuhkan helpottamiseksi. Eikä sitten muuta ollut tarkoitus tapahtuakaan.

Mutta tapahtui niinä päivinä, että se peijakkaan Universumi alkoi hutiloida. Ensin kompastuin liukkaalla ja ranne murtui. Siihen laitettiin kipsi, ja se haittasi Rättisitikan koukkupäisen vaihteen kääntelyä. Sitten Sitikkaan piti vaihtaa nastarenkaat, eikä se onnistunut kipsikädellä. Avuksi tarvittiin kaverini Simo. Simolle palkka piti aina maksaa nestemäisellä valuutalla, ja sen yhdessä nauttiminen vei aikaa. Sitten isä kuoli ja minua tarvittiin hautajaisjärjestelyihin Jyväskylässä. Sitten tuli kiireellisiä ylitöitä. Sitten iski flunssa.

Kaikki tämä melkein yhtä aikaa. Ollapa siinä iloinen autonkuljettaja. Vaimolla oli opiskelun viime vaiheet Sibelius-Akatemiassa, musiikinopettajan sijaisuus Espoossa ja konsertin harjoituksia Ylen studiolla Pasilassa. Niiden väliä piti suhata melkein joka päivä. Ja välillä hetkeksi kotiinkin.

Siitä oli tulossa suuren julkisuuden saavuttava konsertti. Sitä harjoiteltiin kuukausikaupalla. Toistasataa henkilöä oli mukana. Kuoroon oli etsitty täydennykseksi ulkopuolisia ammattilaisia. Yle tallensi konsertin kokonaisuudessaan lähetettäväksi vuodenvaihteen jälkeen. Kulttuuritalossa kaksi ja Finlandia-talossa yksi konsertti, kaikki loppuunmyytyjä. Jännitystä lisäsi odotus, jaksaisiko sairastunut ja juuri eronnut presidentti Kekkonen tulla paikalle. Ei jaksanut, mutta pääministeri Koivisto tuli kesken presidentinvaalikiireittensä. 

En selosta tässä tarkemmin konsertin sisältöä. Kaikki olennainen on luettavissa oheisista lehtileikkeistä. Merkitsen tähän vain nimet. Teoksen nimi on Canto General, teksti Pablo Neruda, sävellys ja johto Mikis Theodorakis.

Autonkuljettajuuden lisäksi valokuvasin harjoituksia ja karonkkaa – kamerasormi ei onneksi jäänyt kipsin alle. Karonkkapaikka oli ravintola Royal / Svenska Teatern, Pohjoisesplanadi 2. Sieltä liitän tähän kuvan, jossa maestro antaa nimikirjoituksen. Kuten näkyy, käsiala on lennokas. 

Minä tietysti kuuntelin kaikki esitykset, kokosin ison valokuva-albumin, jossa mukana myös laulujen sanat ja kaikki konserttiin liittyvät lehtikirjoitukset, ja äänitin Ylen tallennuksen C-kaseteille. Nyt huomaan, että vanhat kasetit olisi kiireesti vietävä tallennettaviksi cd-levyille. Pitäisi myös selvittää, onko Ylellä tallessa kuvanauha konsertista. Voisiko se joskus tulla toiveuusintana?

Entä se uudenvuodenyö 1982? Sehän tämän kirjoituksen aihe on,.

Pieni porukka esiintyjiä istui meillä uudessa kodissamme muistelemassa tuoretta kokemusta ja kuuntelemassa harjoitusnauhoituksia. Emme huomanneet edes ikkunasta katsoa keskiyön ilotulitusta, niin intensiivistä oli taiteiden tuoksina.

Ylpeänä muistan, että olinpa siinä projektissa mukana minäkin – yhden esiintyjän autonkuljettajana. Enemmänkin olisin ollut, mutta se perhanan Universumi asetti esteitä. Ja Simo muistutti monta kertaa, että huonosti projektissa olisi käynyt, jos hän ei olisi vaihtanut Sitikan talvirenkaita. Vähäisemmästäkin osallisuudesta Ylen ohjelman pitkässä lopputekstin nimiluettelossa osallisia mainittiin, mutta hänen nimensä puuttui. Epistä!

 [jatkuu]

 

Missä olin kun - - (osa 3)

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia - muistin virkistäjinä vanhat kalenterit ja päiväkirjat

1. tammikuuta 1980 klo 00.00   (29 vuotta)

Paikka: Ravintola Eliten eteinen, Helsinki

Vuosikymmenen vaihtumishetken viettäminen kapakan eteisessä ei ollut suunnitelman mukainen. Aikomus oli mennä keskiyön hetkeksi ulos ilotulitusta katsomaan, mutta koko kapakkasalin väki oli samoissa aikeissa, ja narikkaan tuli ruuhka. Siinä odotellessa se iso hetki livahti huomaamatta ohi. 

Meitä oli neljän hengen seurue, kolme musiikinopiskelijaa ja minä, joka en ole 
musiikkiosaamista lähelläkään. Alkuilta oli mennyt Kulttuuritalon Jäähyväiskonsertissa kuuntelemassa Juicea, Kom-teatterin kuoroa Agit Prop –kvartettia, Veikko Lavia, Arkiviisu-yhtyettä, Mikko Perkoilaa, Reijo Franckia, Liisa Tavia ja monia muita. Juontajana oli Peter von Bagh punaisessa villapaidassaan niin kuin aina.

Yksi niistä seurueen kolmesta muusikosta oli äskettäin vihitty vaimoni. Olin siis yhtäkkiä

ukkomies. Olin törmännyt puolituttuun tyttöön Vappuna keskipäivän aikoihin Senaatintorilla keisarin patsaan ja yliopiston pääoven puolivälin paikkeilla. Hetki siinä ihmeteltiin, että tunnetko vielä. Kummallakaan ei ollut kiirettä mihinkään, joten kävelimme torilta ensin ravintola Kannakseen vappulounaalle ja sitten jatkoille Vanhan Kellariin. "Soma  puheiden sävy", niinpä loppuillasta muutimme yhteen asumaan.

Isompi muuttokuorma saatiin tilatuksi vasta seuraavalle viikolle. Minun pienessä vuokrayksiössäni Töölössä tuli ahdasta, kun tilaa tarvittiin pianolle, nuottikirjastolle ja klassisen musiikin LP-levyille.

Siitä asti istuin harva se päivä Sibelius-Akatemian kuppilassa odottamassa oppituntien ja harjoitusten päättymistä. Piiritykseni tepsi nuoreen musiikinopiskelijaan. Juhannusaattona kihloihin ja marraskuussa maistraattiin, joka sijaitsi Arkadiankadun Valintatalon yläkerrassa. Siellä kunnallispormestari H. Boehm  vanhempiemme todistaessa vihki meidät aviopariksi. Ei ollut kallista – lasku oli vain 9 mk.

Häälounas nautittiin ravintola Saslikissa Neitsytpolulla ja juhla isolle joukolle sukulaisia ja kavereita järjestettiin Lauttasaaressa. Jatkot parhaiden kavereiden kanssa pidettiin ravintola Bulevardian yläkerrassa.

Kaikki oli muuttunut muuksi pienessä hetkessä.

(Kuvat tekstiin liittyvää todistusaineistoa - kiusamielisesti tunnisteita piilottaen: Pääsylippu jäähyväisjuhlaan / piano / hääkakun leikkaus / vihkitodistus) 

 

Missä olin kun - - (osa 2)

 [jatkuu]

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia - muistin virkistäjinä vanhat kalenterit ja päiväkirjat

1.  tammikuuta 1975 klo 00.00   (24 vuotta) 

Paikka:  Laivan yökerho matkalla Tukholmasta Helsinkiin.  Oli tullut vahva halu palata Tukholmaan joululomaksi, vaikka olin jo viisi kuukautta asunut Helsingissä. Tukholmassa olivat kaverit. Helsingissä oli kyllä työpaikka ja opiskelu, mutta kavereista oli vielä pula.

Täsmälleen vuoden vaihtumishetkellä minuun iski ahdistunut tunnelma, sillä heti seuraavana arkipäivänä oli edessä paha paikka, kuulustelu sotilaspiirin esikunnassa siviilipalvelukseen hakemisen vuoksi. ”Vakaumus” piti todistaa tutkintolautakunnan edessä. Olin saanut Sadankomitealta valmennusta. Kuulustelulla oli paha maine.

Kuulustelussa tuli odotettu omantunnon kysymys. Lähtisinkö karkuun vai puolustaisinko, jos väkivaltainen mies uhkaisi tyttöystävääni / vaimoani kadulla.

Minulla oli siihen valmiina vastaus.  Ilmoitin ihmetteleväni asenteellista ja outoa kysymystä. Minulla oli väkivallasta tuore kokemus, jonka kerroin.  Minä itse olin hiljattain joutunut Turussa kadulla väkivallan kohteeksi,  ja minut oli siitä pelastanut nuori nainen, jolla ei tietenkään ollut armeijakoulutusta eikä pyssyä. Miksi nyt tällaista kysellään, kun asialla ei ole yhteyttä armeijan käymiseen eikä ampuma-aseisiin. Aivan hyvin voin sivarissakin opiskella tarpeelliset taidot?

Kertomukseni tiivistettynä:  Talvella 1972 matkustin Tukholmasta Turkuun viikonlopuksi. Seuralaiseni oli ruotsalainen Konstfackissa taidetta opiskeleva Marit, joka treenasi myös kiinalaista itsepuolustusta. Hän luki innokkaasti myös Kiinan puhemies Maon oppeja, ja hänen kommuunikämppänsä eteisen seinällä oli iso Mao-juliste. Turussa istuimme iltaa Foijassa ja yömyöhään kävelimme kämpille Ikituurin opiskelijakylään.  Matkalla Pinellan kohdalla eteen ilmestyi iso ruma mies, joka mitään puhumatta pamautti minua nyrkillä nenään ja aikoi selvästi pahoinpidellä lisää. Mutta hentoinen Marit osasi toimia. Hän kiepsautti ison ukon käden selän taakse pystyyn. Siitä ukko putosi polvilleen ja mahalleen maahan. Kun Marit hellitti otetta, ukko lähti lujaa menemään.  Kävi kerrasta selväksi, että tämä tyttö osaa.

Mutta siihen osaamiseen tyttö ei tarvinnut pyssyä eikä armeijaa. Tämän sanoin sotaherrojen raadille korostetun painokkaasti. Raati ei keksinyt tähän mitään kommentoitavaa. Syntyi pitkä kiusallinen hiljaisuus.

Yksi sotaherroista sentään sai vaihdetuksi puheenaiheen. Hän löysi mapistaan paperin.

- Mutta hyvänen aika, täällähän sanotaan, että teidän isänne on aivan kunnon mies, ollut sodassa ja haavoittunutkin kaksi kertaa. Mitenkäs pojasta on päässyt tuommoinen ilveilijä tulemaan?

Tämä kysymys oli minulle kuin vakioveikkausvoitto. Sanoin, että nyt olen kysyjän kanssa samaa mieltä, isäni todellakin on oikein kunnon mies. Terveisiä vaan häneltä, tämä kunnon mies on kovasti kannustanut minua kieltäytymään aseista.

¤

Kysyin Maritilta, onko puhemies Maon kirjassa opastusta niihin taitoihin, joilla hän pelasti minut ryövärin kynsistä. Ei kuulemma ollut. Marit muutti seuraavana kesänä Saksaan taidetta opiskelemaan. Hän  antoi minulle läksiäislahjaksi Maon Pienen Punaisen kirjan. Se on tallella hyllyssäni. Alleviivauksista päätellen olen lukenut sitä kolme sivua. Myöhemmin olen tullut tietämään, että Marit kuoli Saksassa pari vuotta myöhemmin tapaturmaisesti.

¤

Sivarianomukseni hyväksyttiin. Syksyllä 1976 astuin palvelukseen opettajaksi valtion koulukotiin Mikkelissä, oppiaineina äidinkieli, ruotsi, englanti, historia, yhteiskuntaoppi, kansalaistaito ja kuvaamataito. Se oli erittäin hyödyllinen ja antoisa kokemus. Oli iso ilo olla hyödyksi isänmaalle.

[jatkuu]