Toivotuksia

Toivottaako vai ei? Siitä näytti etukäteen tulleen pääasia.

Kyllä se toivotti.. – On se hyvä mies. Ei mennyt ääni vaaleissa väärälle ehdokkaalle.

Muilta osin puhe ei näyttänyt olevan niin tärkeä. Jotain se taisi sanoa tasa-arvosta, rasismista, maahanmuutosta, oikeudenmukaisuudesta ja sen sellaisesta woke-hömpötyksestä.

Xwitter-kansalaiskeskustelu oli vilkasta ennen ja jälkeen uuden presidentin puhetta. Tässä hyvin vapaasti ja yksisilmäisesti keräämiäni sävyjä ja sisältöjä noista xwiiteistä.

Parempi ehkä minustakin oli, että toivotti. Vaikka kiivaasti vastustan uskonnon tuomista poliitiikkaan, tästä yksityiskohdasta on tullut samankaltainen kulttuurikysymys kuin Enkeli taivaasta ja Suvivirrestä koulun juhlissa.

Toivotuksen puuttuminen olisi aiheuttanut suurta katkeruutta kristilliskansalliskonservatiiveissa. Suvakkipuolella toivotus ei aiheuta samanlaista mielenkuohuntaa. Onhan näihin totuttu. Tämä ei ole sen arvoinen yksityiskohta, josta kannattaa tehdä pääasia. Pääasia on, että presidentti puhui muuten aika fiksusti.

Kirjailija Pirkko Saisio kirjoitti HS:n uudenvuodenesseessä samasta asiasta vielä fiksummin. Uskonto ja politiikka sopivat huonosti yhteen. Historiaa pitäisi osata katsoa avoimin silmin. Jos silmät ovat ihan oikeasti avoimet, huomaa, että länsimaisen kulttuurin perustalla olevan vahvan kristillisen vaikutuksen takana on toisenlaistakin käytännön toimintaa.

Historiaa ei saa pyyhityiksi pois, mutta mikä siinä kiikastaa, että  nykyhetkikään ei ole kaikin osin ihanteen mukaista. Tästäkin näkökulmasta presidentin toivotusta kannattaisi miettiä.

                                        

                                                       Pirkko Saisio  HS  30.12. 2024

Maailman huonoin

[jatkuu]

Kommentteja Töölöntorin blogiin on tullut 15 vuodessa yhteensä 3580. Niistä 665 on kuitenkin jäänyt julkaisematta roskapostisuodattimeen. Lisäksi olen itse heittänyt sioille kaikki rasismijutut ja muut öyhötykset. Semmoisia en siedä täällä ollenkaan.

Kommentteja tuli alkuvuosina paljon, nykyisin vain vähän. Vain muutama vanhoista blogiveteraaneista jaksaa vielä pistää postia. Arviolta viitisentoista alkuvuosien aktivistia näyttää kokonaan kadonneen lukijakunnasta. Ainakaan heistä ei vuosiin ole enää kuulunut mitään. Tai sitten he vain lukevat hiljaa mutta eivät enää kommentoi.

J. W. Couldery 1892

Syy kommenttikatoon on yksin minun. Olen itse maailman huonoin antamaan palautetta, ja vuorovaikutustahan tämän olisi hyvä olla. Kukapa viitsii loputtomiin kirjoittaa kommentteja Dessulle, joka ei itse juuri koskaan saa pistetyksi mitään palautetta blogikavereittensa kirjoituksiin. Ja kovin hitaasti vastaa itse saamiinsa kommentteihin. Nytkin on yksi toissapäivältä vielä vastaamatta.

Pahoittelen tilannetta – ei se ylimielisyyttä ole. Luen koko ajan täällä kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia, ja moniin minulla olisi paljonkin ajatuksia sanottavana. Liiankin paljon – siinä se kirjoittajalaatuni ominaisuus taas on. Kommenttiteksti lähtee virtaamaan, laajenee ja rönsyilee ja vaatisi tiivistämistä. Ei sellaista voi lähettää. Ja sitten kohta tilanne on ohi, kun tulee uusi ajatuksia herättävä teksti.

Kielikello-lehti järjesti muutama vuosi sitten lukijakilpailun, jossa vastaajia pyydettiin täydentämään lause ”Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin - - - .”

Finaaliin selvisi neljä vaihtoehtoa:  1) . . kuin huvipuisto ilman ranneketta.  2)  - - kuin pallo joka ei pomppaa.  3)  - - kuin puolukkahillossa purjehtisi.  4)  - - kuin aamu ilman kahvia.

En muista, mikä voitti. Itse äänestin kakkosta. Se kuvaa hyvin tunnetta, kun palautetta ei tule.

Tilastokäyrä näyttää hyvin Töölöntorin blogin koko historian. Siellä on muutamia huippukuukausia ja säännöllisesti toistuvia notkoja. Notkot ovat kesäkuukausia, jolloin pidin lomaa Längelmävedellä enkä kirjoittanut mitään. Kolmena 20-luvun kesänä pistin blogin kokonaan lukkoon kaikilta kävijöiltä, koska häiriköitä alkoi kertyä riesaksi asti. Se tepsi hyvin.

Toivotan lukijoille entistäkin onnellisempaa uutta vuotta.

Lukemisen arvoisia?

[jatkuu]

Viidessätoista vuodessa Töölöntorin blogiin on kertynyt 1369 kirjoitusta. Alussa meininki oli melkoista; ensimmäisen vuoden aikana uusi teksti syntyi melkein joka toinen päivä. Siitä vauhti on hiljentynyt – viime vuosina kirjoituksia on tullut suunnilleen viiden päivän välein.

Lukijoita on käynyt mukava määrä. Tällä hetkellä laskuri näyttää 366850 käyntikertaa. Uuden tekstin ilmestymispäivinä laskuri raksahtaa keskimäärin 150 kertaa, muina päivinä suunnilleen puolet tästä.

Olen Bloggerin tilastosta pannut merkille, että melkein koko ajan on lukijoita, jotka selaavat kronologisesti läpi vanhoja kirjoituksiani.  Kirjoittajaan iskee silloin epäily, ovatko kaikki vanhat tekstit lukemisen arvoisia.

Näen tilastosta, mitkä tekstit milloinkin ovat olleet luettavina. Olen usein myös itse lukaissut nuo samat, sillä otsikko ei yleensä riitä palauttamaan mieleen, mitä tuossakin olen sepustellut. Aina on pieni pelko puntissa, että löytyy jotakin noloa. Pitäisikö niitä pistää piiloon? Luterilaisen rippikoulun hyväksytysti läpäisseenä olen kuitenkin katsonut, että minun kuuluu toimia Pontius Pilatukselta omaksutun mallin mukaisesti: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”

Ihan hyviäkin on löytynyt. Parhaista tunnen suorastaan ylpeyttä. Yhden vanhan kirjoitukseni kuitenkin poistin – en kuitenkaan sensuurisyystä. Marraskuussa 2021 kiinnitin huomiota, että yksi kirjoitukseni sai päivästä päivään huomattavan paljon lukijoita oudoista maista – Arabiemiirikunnasta, Hong Kongista, Venäjältä, Irakista jne. – ja kaikki aina samalla sekunnilla.

Mikäpä tietysti ilahduttavampaa, että tällaisissa maissa olisi herännyt laajaa innostusta Kirsi Kunnaksen runoutta kohtaan, sillä hänen kuolemansa kyseinen blogitekstini käsitteli. Poistin kirjoituksen. Muuta kiinnostusta blogiani kohtaan ei näistä maista ole sen koommin osoitettu. – Olen ajatellut palauttaa tekstin nähdäkseni, vieläkö niiden maiden kansalaisten valtava kiinnostus Kirsiä kohtaan jatkuu.

 

                                                          Carl Schleicher 1865