Kuuntelin tarkkaavaisena, kun tutut nuoret naiset keskustelivat Tinderistä. Kaikilla kolmella oli siitä kokemusperäistä sanottavaa. Tuli vaikutelma, että kokemukset eivät olleet kehuttavia.
Kuuntelin vain, en osannut osallistua keskusteluun, sillä minulla ei ollut siihen mitään sanottavaa. Tiedän Tinderin vain lehtikirjoituksista. On syntynyt mielikuva, että onneksi minun aikanani ei ollut Tinderiä.
Minun aikanani oli kyllä silloinkin täydessä käynnissä sama ikiaikainen pariutumisetsintä, mutta se hoidettiin jotenkin luonnollisemmin keinoin. Ei tarvittu koneita.
Epäonnistuneita yrityksiä tietenkin oli suurin osa, mutta se toteutui inhimillisemmin. Torjutuksi tuleminen tuntuu näin syrjästä katsoen aika julmalta, jos se tehdään tuosta vaan ohimennen swaippaamalla vasemmalle. Siinä ei jää yhtään tilaa yritykselle, että jospa hyvällä supliikilla sittenkin onnistaisi. Profiilimokan pehmentämiseen ei avaudu pienintäkään mahdollisuutta.
Sain kuulla, että seuranhaku on jokseenkin toivotonta. Siihen ei auta hallituksen suunnittelema iso eurosumma alle 30-vuotiaana hankitusta ensimmäisestä lapsesta. Keskustelijat olivat ehkä jo hieman myöhässä tähän projektiin.
Sain kuulla, että kaikki kelvolliset miehet ovat jo varattuja. Jäljelle on jäänyt vain sellaisia, jotka eivät täytä vaatimuksia. Kaikenlaisia outoja tapauksia oli deittaillessa tullut vastaan: reppanoita, epäsiistejä, sivistymättömiä, sovinisteja, machomiehiä, juoppoja, seikkailijoita, varattuja. Ei sivistynyt nainen sellaisten kanssa voi parisuhdetta suunnitella.
Ei lähde Suomen väkiluku nousuun hallituksen lahjontakonstilla. Tarvittaisiin koulutusta, sivistystä, työtä, osaamista, menestystä, optimismia, näköalaa kauas. Mutta miesäänestäjien enemmistö vetää vaaleissa tiukkaa linjaa vieraille vaikutteille.