maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ruma kuin piru



Menin hakemaan narulla kuivamassa olleita lakanoita.

Taittelin ja viikkailin parhaan taitoni mukaan lakanoita mahtumaan koriin. Silloin sormeni liukui johonkin outoon. Refleksi toimi: ote irtosi ja lakanan reuna putosi maahan.

Kun tutkin, mihin sormi osui, näin siinä otuksen, joka oli ruma kuin piru. (Esteettiset arvostelmat ovat tietysti makuasioita).



Tällaiset ovat minulle aivan vierasta porukkaa, en ole perehtynyt hyönteisiin. Kamera oli taskussa, otin muutaman kuvan. Sitten yritin luunapilla irrottaa otuksen lakanasta. Ei irronnut, se piti kynsin hampain kiinni. Avainnipusta löytyi työkalu, jolla sain sen tönittyä irti. Pelkäsin että se puree Lujasti se piti kiinni, mutta ei lakana sentään repeytynyt. Sinne pensasrisukkoon se putosi.

Niin inhottavan näköinen se oli, että se lakana joutui sisällä suoraan pesukoneeseen odottamaan uutta pesua. Googlasin kuvia ötököistä. Vähän näyttää torakalta, mutta en ole varma. Niitä on monta eri näköistä lajia.  Ehkä joku lukijoista tunnistaa?

Sitten juolahti mieleen säikähdyttävä ajatus.  Ettei se vain olisi ollut metamorfoosin kokenut Gregor Samsa ?

Kaivoin heti esiin Kafkan kirjan  ja luin. En saanut siitäkään varmistusta, sillä kirjassa ei ollut kuvia.





perjantai 27. maaliskuuta 2015

"Älä opiskele liikaa"



Helsingin yliopisto juhlii 375-vuotista olemassaoloaan. Koska juhlakalu on merkittävällä tavalla osallinen minunkin elämänkulkuuni, tunsin tarvetta osallistua tapahtumaan. Koska en saanut kutsua sisätiloissa järjestettävään juhlaan, osallistuin pihatapahtumaan Porthanian edessä. Se oli vaikuttava tapahtuma, päällimmäisenä vaikutelmana kriittisyys, niin kuin tiedelaitoksella kuuluukin.

Pihassa kuultiin luentoja, ei juhlapuheita eikä katteetonta hymistelyä. Pääsisältönä oli kriittisyys yliopiston nykymeininkiä kohtaan. Luennoitsijoina oli joukko tunnettuja professoreita. 
"Haluamme olla yliopistolaisia, emme kasvuyrittäjiä. Hallinto odottaa meidän tuottavan rahaa, kaupallisia innovaatioita, yritystoimintaa, julkaisuja ja kärkisijoja rankinglistoilla. Haluaisimme opettaa ja tutkia, mutta aika menee  oman ja toisten tekemisten raportointiin ja arviointiin. Sen sijaan, että tutkimus- ja opetushenkilökunta tutkisi ja opettaisi, se kirjoittaa rahoittajille kaunistelevia satuja oman tutkimuksen arvosta, perustelee olemassaoloaan”.
Tilaisuus oli vapaamuotoinen ja siinä oli protestin maku. Selkeäsanaisesti ilmoitettiin, että tilaisuus ei paranna Suomen mahdollisuuksia palata AAA-luottoluokitukseen eikä sillä ole agendaa, brändiä, graafista ilmettä  tai logoa eikä se vastaa työelämän tai yritysmaailman tarpeisiin eikä Helsingin yliopiston sijoitus maailman yliopistojen ranking-listalla värähdäkään, ainakaan ylöspäin. Tilaisuus ei edes aio riidellä halpojen ämpäreiden kaupan kanssa nimenkäyttöoikeuksista. Tilaisuudesta ei tehdä vertaisarvioita eikä suorituksia mitata tai raportoida mihinkään määrärahojen lisäämiseksi. Kuuntelijat eivät saa edes opintopisteitä vaivautumisesta paikalle. Mutta sellainen toivomus kuultiin, että ehkä kuulijat saavat esitetyistä asioista uusia näkemyksiä tai ideoita.

Tilaisuus pyrki ainoastaan tieteen tekemisen, sivistyksen ja luovan ajattelun ja uuden etsimisen edistämiseen.

Keskeisenä ihmettelyn kohteena oli lause "Älä opiskele liikaa tai sinusta tulee akateeminen". Näin on lausunut Slush-kasvuyritysten tilaisuudessa Helsingin yliopiston hallituksen jäsen nimeltä Jorma Ollila. - Nimi kuulostaa jotenkin tutulta. Politiikka ja talouselämä vaativat yhä voimakkaammin, että yliopistojen tehtävä on hakea tietä taloudelliseen kasvuun. Ikivanhasta sivistysyliopistosta ei ole väliä. Erityisesti humanistiset ja taidealat tulevat tarpeettomiksi.

Hufvudstadsbladetissa (26.3.)  professori Janne Saarikivi, yksi tilaisuudessa esiintyneistä,  ihmettelee oivaltavasti :
– Småbarn frågar om världens högsta berg, världens längsta hopp eller världens bästa människa. När de blir äldre förstår de att den sista frågan är orimlig. Men när någon som tjänat universitetet i trettio år blir prorektor eller dekanus backar hen plötsligt till en femårings nivå och skickar jublande mejl om att HU avancerat två placeringar på Shanghailistan...[ - - ]   Darwin forskade i fossil och kom på evolutionsteorin, Einstein forskade i tyngdkraften och kom på relativitetsteorin. Alla väsentliga upptäckter har berott på slumpen".
 Miellyttävä tilaisuus. Oli ilo huomata, että jotkut ovat yliopistossa hereillä vieläkin. Järjestivät tällaisen "vapaan yliopiston liikaa lukeville".







tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mitäpä jos tuossa olisin minä



Kerjäläiset ovat palanneet kaupunkiin. Heitä istuu kadunkulmissa joka puolella. Monilla on samanlainen rukousasento kuin uskovaisilla kirkon alttarilla: antakaa minulle armoa.

Sitten on niitä, jotka kaupittelevat ohikulkijoille jotain lehteä. Ja niitä jotka musisoivat, soittavat vaikkapa haitaria. Ja niitä jotka kaupittelevat jotain rihkamaa.

Ohi kulkeminen aiheuttaa itsesyytöksiä. Mielessä herää kysymys, mitäpä jos tuossa olisin minä. On pelkästään onnekkaasta sattumasta kiinni, etten ole. Syntyperääni en ole itse päässyt vaikuttamaan.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että kolikon antaminen kerjäläisen kuppiin ei ole ratkaisu ongelmaan. Ratkaisun pitäisi löytyä aivan toisaalta. Mutta vallassa olevan poliittisen päätöksenteon näkökulmasta kerjäläiset eivät ole kiinnostavia muuta kuin järjestyksenpidon kannalta. Heissä ei ole kaupallista potentiaalia eivätkä he äänestä. Siksi heidät voidaan työntää vapaaehtoistyön idealistien hoidettavaksi.

Kerjäläinen kadulla on jotenkin nöyryyttävä olotila. Siinä on jotakin äärimmäisen surkeaa, siitä puuttuu ihmisen arvokkuus. Enkä nyt tarkoita sitä paheksuntaa, jota kaksi entistä kaupunginjohtajaa purkivat kirjoituksessaan, kun olivat palaamassa lounaalta Savoysta ja olivat kompastua kadulla kerjäläiseen. Tarkoitan omaatuntoa, kenellä sellainen on.

Vähäväkisen ihmisen arvokkuus on yksi keskeisistä teemoista Aki Kaurismäen parhaissa elokuvissa. Niissä on ollut päähenkilöinä roskakuskeja, työttömiä, pahoinpitelyssä muistinsa menettäneitä, roskakonttien asukkaita, syrjäytyneitä, pakolaisia. Yhteistä kaikille on arvokkuus, hyvä käytös, lähimmäisen auttaminen. Kuka mitenkin elämän koettelemuksista selviää, mutta aina arvokkaasti.

Kristillisiksi hyveiksikin tällaisia jossain mainitaan. Sellainen puuttuu kaduiltamme.

(Kuvassa arvokasta elämää suuren köyhyyden keskelläkin Aki Kaurismäen elokuvassa  Le Havre / André Wilms.)