Alkuun
tietokilpailukysymys blogin lukijoille, jotka tiedän aikaansa seuraaviksi ja
taiteisiin monipuolisesti perehtyneiksi.
Tiedättekö,
mikä yhdistää Jim Jarmuschin
elokuvaa The Dead Don´t Die (2019) ja
suomalaisen Marko Tapion romaania Arktinen hysteria (1967 - 68)?
Kovin
vanhaa tietoa tämä ei ole. Minullekin asia selvisi vasta äsken. Jarmuschin elokuvaa en edes ole nähnyt, joten
siltä osin asia jää vielä hämäräksi. Aion kuitenkin ensi tilassa korjata puutteen.
Kyseinen elokuva on luokiteltu zombie-genreen kuuluvaksi, mikä ei minun
mieltymyksissäni ole erityisempi suosikkilaji. Toisaalta Jarmuschin tuotannon
aika hyvin tuntien voisin epäillä, että onkohan tässä nyt kaikki ihan vakavalla
mielellä tehtyä.
Kaksiosaisen
Arktisen hysterian sen sijaan olen lukenut – tosin siitä on kauan. Se kuuluu
minun asteikollani kotimaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Siitä jäi vahva
muistijälki. Ansaitsee kyllä tulla nyt luetuksi uudelleen.
Otan
kirjat hyllystäni selailtavaksi. Niissä näyttää olevan lyijykynällä tehtyjä
alleviivauksia ja sivun laidan huutomerkkejä. Silloin näköjään käytin vielä
huutomerkkejä. Nykyisin kaihdan niitä teksteissäni. Mieluummin käyttäisin kuiskausmerkkejä,
mutta sellaista ei ole keksitty.
Vastaus
alun kysymykseen. Yhdistävä tekijä on Aki
Kaurismäen uusi elokuva Kuolleet
lehdet. Päähenkilö lukee Marko Tapion kirjaa ja käy ihastuksensa kanssa
katsomassa Jarmuschin elokuvan.
Jos
johonkin, niin Kaurismäen elokuvia
luonnehtimaan sopisi juuri kuiskausmerkki. Ne ovat sillä tavalla hiljaisia,
eleettömiä ja mietteliäitä. Tämä uusi on jälleen varsinainen aarre ja nautinto
täynnä merkitseviä kulttuurivinkkejä ja silmäniskuja. Eivät Jarmusch ja Tapio
ole siihen sattumalta osuneet.
Tapiolta
(1924 – 73) jäi Arktinen hysteria
kesken – hän oli suunnitellut sen neliosaiseksi. Syy oli sama sairaus, josta
kärsii myös Kuolleiden lehtien päähenkilö: alkoholismi. Myös ohjaaja itse on
kertonut kärsineensä samasta ongelmasta. Tapion (oik. Tapperin) kuuluisassa taiteilijaveljessarjassa
sama ongelma oli muillakin,
Sellainen
sisäinen linkki minun viimeaikaiseen lukemiseeni vielä liittyy, että häntä on
luonnehdittu Suomen faulknerilaisimmaksi kirjailijaksi. Faulkneriin hänet johdatti kustannusjohtaja Ville Viksten, silloin
vielä Gummeruksen, myöhemmin WSOY:n kirjallinen johtaja. Tartun nyt Arktiseen
hysteriaan kiinnostuneena tarkkailemaan, miten Faulknerilta saadut vaikutteet
näkyvät.
Arktisen
hysterian molempien osien alkulehdellä on sitaatti, eräänlainen kirjan motto.
Pistän ne tähän.