Kati ja Ellu
olivat olleet kesällä Brightonissa kielikurssilla. Paluumatkalla heillä oli
tilaisuus pysähtyä muutamaksi päiväksi Lontooseen. Muotiputiikit löytyivät
Sohon kaupunginosasta Carnaby Streetiltä, Oli kesä 1967.
Kotiin
Jyväskylään tuli viimeisintä muotia olevat minihameet.
(Bela Czene 1974)
Parhaille
kavereille niitä näytettiin, minullekin. Kati joutui piilottelemaan hametta
vanhemmiltaan, sillä isä oli sellainen suvaitsematon, korkea sotaväkiherra,
joka tiesi nuorten miesten metkut. Oma 16-vuotias tytär ei sellaiselle saanut
altistua.
Sitten tuli
Tipulaan konva. Tetetermite soitti, vai olisikohan ollut Silvery, en muista.
Paikallinen bändi joka tapauksessa. Sinne oli päästävä minihameessa.
Konva eli
konventti oli nimi teinikunnan bileille lukion juhlasalissa. Jyväskylässä taisi
siihen aikaan olla kuusi lukiota, joten vuorotellen järjestettäviä konvia oli
harva se viikonloppu. Alussa oli ohjelmaa, lopuksi bändi ja tanssia.
Teinikortti piti olla, jotta sai ostaa pääsylipun. Opettajia oli valvojina.
Tipula eli Tyttölyseo oli tietysti erityisen suosittu kohde meille paikkakunnan
pojille.
Katin
minihameongelmalle suunniteltiin strategia. Siihen tarvittiin minuakin, vähän
niin kuin yhdistetyksi kavaljeeriksi ja turvamieheksi. Tosin sotaväkiherra-isän
luottamusta minun sorttiseen pitkätukkaisen lurjuksen näköiseen
turvantuottajaan saattoi epäillä. Mutta parempaakaan ei siihen hätään keksitty,
ja olinhan sentään perheelle tutuksi tullut.
Olin
paikalla Katin huoneessa hyvissä ajoin ennen näkyviin ilmestymistä. Kati puki
sinisen minihameensa ja violetit sukkahousut ja maalasi kynällä rajauksen silmäkulmasta kaarevasti
ylöspäin. Se oli tehokkaan näköinen yhdistelmä. Minuutilleen sovittuna hetkenä Ellu tuli vielä lyhyemmässä hameessa
soittamaan ovikelloa ja kysymään, onko Kati jo lähtenyt.
Ja samalla
sekunnilla Kati ja minä pyyhälsimme esiin ja ei muuta kuin hei, hei, ja olimme
ulkona. Vanhemmat jäivät ilmeisen hämmentyneinä tapahtumien nopeasta
etenemisestä vaille mahdollisuutta reagoida Katin hameeseen.
Hyvin meni.
Oli se kavaljeerillekin pollea paikka talutella ja tanssittaa kahta katseita
kääntävää minihameneitoa. Jälkipuhetta Katille kotona tuli, mutta ei se enää
ollut merkityksellistä.
Jälkipuhetta hameenhelmoista tuli niinä vuosina muuallakin. Asia oli monelle
taholle ongelma. Se loukkasi vanhoja arvoja, tuli moraaliongelmia, seksuaaliset
ja uskonnolliset näkökohdat kasvoivat julkisessa keskustelussa. Jossain pastori
oli erottanut minihametytöt rippikoulusta, perusteluna, että "huoran
merkit" pitää saada pois näkyvistä. Siveyden yläraja kulki polvitaipeen
kohdalla. Toisaalta kyllä se inspiroikin. Runoilijamestari Jukka Virtanen riimitteli johonkin lauluunsa mainiot säkeet.
Miksi tämä
muistelu? Siksi, että luin lehdestä, että minihame on tekemässä paluuta.
(HS 10.10. 1968)