Laatu ratkaisee

Volter Kilven Alastalon salissa on julkaistu saksaksi. Kääntäjä on nimeltään Stefan Moster. Käännöstä on kehuttu ja siitä odotetaan kohtalaista myyntimenestystä.

Tapaus on merkittävä, sillä teoksen kääntämistä alkuperäisen tason säilyttäen pidetään mahdottomana. Sen verran vahvaa kieltä, murretta, uudissanoja, vanhaa kieltä ja mutkikkaita lauserakenteita se sisältää. Teos on silkkaa kieltä, sillä siinä ei tapahdu oikeastaan mitään.

Saksankielinen kirja pitäisi hankkia ja lukea. Epäröin kuitenkin, sillä kielitaitoni ei taida riittää. Pärjään kohtuullisen hyvin arkikielellä, luen sanomalehteä ja hätätilassa nykykielistä kirjallisuuttakin, mutta ei se aivan sujuvaa ole. Alastalon lukeminen suomeksikin on vaativa urakka. Siihen olisi tarpeen saada sivustatukea Suomen murteiden sanakirjasta tai murrearkiston miljoonamääräistä sanalipuista. Miten sitten onnistuisi lukeminen saksaksi?

Murteiden ja puhekielen kääntäminen on hankala haaste. Se nähtiin aikoinaan esim. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan käännöksissä. Ruotsinkielistä käännöstä kehuttiin ja siitä tuli valtava myyntimenestys. Englanninkielistä ei kehunut kukaan ja se unohdettiin heti. Saksankielien oli jotain siltä väliltä. 

Ero syntyi nimenomaan murteiden puhumisesta - tapahtumien kuvaus yleiskielellä kyllä sujui kaikissa käännöksissä. Miltä tuntuu, jos Rokka ja Hietanen ja kumppanit puhuvat kirjakieltä, niin kuin englantilaisessa käännöksessä. Ruotsiksi jokaiselle löytyi oma murre: Hietanen puhuu Pohjanmaan suomenruotsia, Rokka Porvoon seudun suomenruotsia (sillä mitään Karjalan suomenruotsiahan ei ole olemassa).

Mehevä kiroilu taitaa onnistua vain suomeksi. Ei tuo ruotsiksikaan ihan lällyä ole mutta miten on saksa ja englanti? Niissä hypätään yli tällaiset kohdat. Kyse ei varmaankaan ole moraalisesta ahdasmielisyydestä vaan siitä, että sanastoa ei vaan ole.

Minulla on hyllyssäni Tuntematon sotilas (myöhemmin Sotaromaani) ruotsiksi (Okänd soldat, käantänyt Nils-Börje Stormbom 1955), saksaksi (Kreuze in Karelien, käännös Karl-Heinz Bolay & Rolf Schroers 1955) ja englanniksi (The Unknown Soldier, kääntäjää ei ole mainittu, 1957).

Liitän tähän kolme näytettä, jotta blogin lukija voi itse arvioida käännöksiä. 1) Rokka 2) Hietanen 3) kiroilu.

 

 

Pessimistinen optimisti

Mikä ero on optimistilla ja pessimistillä? Onko niillä eroa ollenkaan?

Tänään on maaliskuun idus. Se on ikivanha merkkipäivä, eikä pelkästään Julius Caesariin liittyvä. Minäkin olen perinteisesti hahmottanut ajan etenemisen niin, että tästä alkaa kevät. Se luo myönteisiä odotuksia, kuulemma.

Korona-rajoitusten viimeisetkin rippeet loppuvat ja tartuntaluvut huitelevat ennätyslukemissa. Pitäisikö olla iloinen vai kauhuissaan? Jotensakin järjenvastainen tilanne. Ovatko päättäjät tulleet hulluiksi vai viisaiksi? Bisneskö on tärkeämpää kuin terveysturvallisuus?

Minä olen noudattanut edelleen tiukkaa linjaa. Maski naamalla käyn kaupassa mutta en juuri muualla. Yhden uhkarohkean poikkeuksen tein. Kävin tuttavani uuden kirjan julkaisutilaisuudessa keskustan ravintolassa. En mitenkään malttanut olla menemättä, sillä kutsu oli henkilökohtainen.

Siitä on tänään kaksi viikkoa enkä ole sairastunut. Voin kai huokaista helpotuksesta. Olen kai aika julkisuudenkipeää sorttia, kun uskalsin mennä. Tilaisuus sai paljon julkisuutta, tiesin sen. Päivitin käynnistäni jopa Facebookiani (joka on ollut muutoin pois käytöstä koko talven) ja sain heti ennätysmäärän tykkäyksiä. Minä linssilude!

Sota jatkuu Ukrainassa. Vastarinta näyttää toimivan, hyökkääjä ei saavuta tavoitettaan. Optimistisia odotuksia Ukrainan puolesta, totta kai. Vahingoniloa Venäjän epäonnistumisista. Aika sairas ajatus tarkemmin miettien. Kärsimystä se tuottaa syyttömille sielläkin. Kasvavaa optimismia siitä, että tämä on ehkä lopun alkua Putinille.

Suomi Natoon? Järjestöön, jota parin kolmen vuoden kuluttua johtaa luultavasti Trump. Liittyminen on mielestäni erittäin huono ajatus. Mutta parempaakaan ajatusta en nyt keksi. En nyt siis hirveästi pistä vastaan eli siis suostun. Optimistisesti ajattelen, ettei se ehkä sittenkään ole Trump.

                                                              (Kuva: Philosophy Matters)
 

Loputon

Toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää piin päivää 14.3.

Kuinka aiotte viettää tätä universaalia juhlapäivää, joka samalla sattuu olemaan Albert Einsteinin syntymäpäivä? Toivottavasti juhlasta tulee hauska. Tällainen umpihumanisti kuin minä on vähän ymmällään juhlamenojen muodosta. Nostetaanko maljoja? Lauletaanko lauluja? Lippua ei tietääkseni nosteta salkoon.

Blogia lukevat matemaatikot ja muut luonnontieteilijät ehkä haluavat opastaa meitä asiaan perehtymättömiä juhlamenojen järjestelyistä?

Minä opin koulussa piin arvon kahden desimaalin tarkkuudella. Se riitti meille lukion lyhyen (hyvin lyhyen!) matematiikan opiskelijoille. Olen tullut ymmärtämään, että jotkut ovat opetelleet sen ulkoa sadan (tuhannen?) desimaalin tarkkuudella. Siitä on tullut jonkinlainen muistiennätysten sankarilaji.

Vanhoissa kreikkalaisissa kirjaimissa omikron ja pii ovat peräkkäin. Korona-pandemian nykyisin kukoistava versio on nimeltään omikron. Uusia versioita on väistämättä tulossa, näin on kerrottu. Siksi on kai loogista olettaa, että seuraava versio on nimeltään pii.

Toivottavasti keksivät jonkin muun nimen. Pii tässä yhteydessä kuulostaisi pahaenteiseltä, sillä se piin desimaalien sarja ei lopu koskaan. Ehdotus: voisiko se olla nimeltään myy, joka myös löytyy samalta listalta? Se veisi ajatukset paljon mukavampaan suuntaan, sinne Muumilaakson väkeen.