En oikein usko

Lehdestä luin, että korona-aikana ihmiset ovat lihoneet aika lailla. Etätyöläiset laittavat kotona makkaroita ja eineksiä ruoakseen. Työpaikan ruokalassa oli sentään salaattia. Vapaa-aikansa makaavat sohvalla ja lukevat tai katsovat ohjelmia mutta eivät enää liiku.

Olisin minä tämän huomannut ilman lehteäkin - itsessäni. Kulkeminen on vähentynyt, sohvalla makaaminen lisääntynyt. Makkarat ja einekset eivät kuitenkaan koske minua, sillä olen yhtä vahvasti kasvislinjalla kuin aina ennenkin.

Silti huomaan, että haaremihousujen kuminauha on kiristynyt. Vaakaa en käytä, vaikka kylpyhuoneessa sellainenkin turhake on. Eksakteja numeroita tuottava mittaustieto aiheuttaa ahdistusta, vyötärökuminauhan antama suuntaa antava tieto on riittävä.

Jotain pitäisi asialle tehdä. Dieetteihin en oikein usko.

Dieettiskeptisyyteni alkulähde on ystäväni ja kollegani rouva M., joka on suunnilleen puoli vuosisataa ollut erilaisilla kuureilla. Muutaman kerran vuodessa hän löytää aina uuden mullistavan dieettiohjelman. Jokaista hän on kehunut äärettömän tehokkaaksi, helpoksi ja nopeasti vaikuttavaksi ja yllyttänyt meitä muita mukaan.

Kerran minäkin menin mukaan, 1970-luvun lopulla. Sen nimi oli Atkins. Siinä syötiin vain lihaa. Dieettini jatkui kolme päivää, sitten tuli sen sortin ongelma, etten kehtaa tässä julkisesti kertoa. En laihtunut yhtään.

Se oli julma poikkeus ruokalinjani. Saman vuosikymmenen alkupuolella opiskeluvuosinani asuin muutaman vuoden kymmenen hengen kollektiivissa, joka oli lähes sataprosenttisesti vegetaristinen. Kerran kuukaudessa oli kalapäivä. Ruokataloutta johti kokkiopiskelija, joten laatu pidettiin korkeana.

Samalla linjalla olen pysynyt koko ajan, niitä onnettomia Atkins-päiviä lukuun ottamatta. Tosin olen aika laiska keittiössä. Se on niin vaivalloista, varsinkin perunoiden kuoriminen ja kasvisten pilppuaminen.

Ja tiskaaminen! En mielelläni ryhdy - syy on iän myötä lisääntynyt itsemyötätunto.

Uutuusdieetteihin en siis koske. Etsin tilalle vähän vanhempia - niissä kuulemma järki ja kohtuus tallella. Löysin vanhojen lehtien varastoistani kiinnostavan näin sopivasti tammikuun lopulle annetun viikko-ohjeen. (Kotiliesi 1927).

Jotenkin kummallinen tämä taulukko on. Täytyy miettiä vielä. Sitä odotellessa taidan tilata huomisen kasvislounaan läheisestä nepalilaisesta ravintolasta, hinta 8,50 / annos. Herkullista on, olen ennenkin kokeillut.

 

 

Kaikki peruttu

Ei tulekaan tapaamista Lindan ja Andrean kanssa Kosmoksessa. Emme menekään katsomaan Runaria ja Kyllikkiä Kom-teatteriin. Ei olekaan tapaamista vanhojen koulukavereiden kanssa Jyväskylässä. Ei tulekaan tutun kuoron konserttia Balderin salissa. Ei tulekaan kapakkailtaa Urmaksen kanssa, vaikka ehdin jo ostaa hänen uuden kirjansa omistuskirjoitusta varten. Ei tule vieläkään synttärikutsuja täällä Töölöntorin kulmalla.

Vähänkös tämmöiset minua haittaa!  Pikkupuutteita kaikki, voin olla ilmankin. Korvaavaa puuhaa riittää kyllä.

Toista on nuorilla.

Tässä jää kokonaiselta ikäluokalta kokonaan väliin lukioajan ja opiskelun sosiaalinen puoli, kaverisuhteet, ihastumiset, pariutumiset. Ne äärimmäisen tärkeät vaiheet, joita ei saa samassa sävyssä korvatuksi. Ne joita minä itsekin vielä näin varttuneessa iässä kaiholla muistelen.

Tässä on syntymässä kokonainen pikkulasten ikäluokka, joka ei ole kokenut elämää ilman ympärillä vellovaa tautia. Joka on ehkä vain kuullut tarinoita, että joskus on ollut aika, jolloin kukaan ei käyttänyt maskia.

Nuorilla on tietysti vielä toivoa paremman ajan tulosta. Meillä senioreilla tässä on isompi ongelma, kun aktiivivuosia on jäljellä vain rajallinen määrä. Jääkö tässä ollenkaan tilaa paremmalle ajalle? Vai pysyykö kuntokävely puistoissa ja rannoilla tärkeimpänä kodin ulkopuolisena elämänsisältönä loppuun asti?

                                              (Kuva: Marianne von Werefkin)
 

Mitä tästä voi päätellä?

Kirjahyllysi kertoo, millainen ihminen olet. Sen sisällöstä voi päätellä paljon luonteestasi ja persoonastasi.

Varmaankin pitää paikkansa. Vaatii kyllä katsojalta aikamoista kirjallisuuden tuntemusta, mutta onhan niitä sellaisia joukossamme. Blogin lukija voi kokeilla kykyään tuossa yläpuolella näkyvästä kuvasta. Tosin siinä näkyy vain yksi hylly - minulla on kyllä enemmänkin hyllyjä.

Opiskeluvuosilta muistan, että muuan ansioitunut kirjallisuustieteilijä jatkoi ajatusta: Kerro minulle mielirunoilijasi, niin minä kerron, millainen olet luonteeltasi.

Ja siitä ajatus jatkui vielä edemmäs: Kerro minulle, ketkä ovat sellaisia runoilijoita, joiden tuotantoa tunnet laajalti mutta et vaan saa niistä otetta. Tästä minä voin aivan erityisen paljon päätellä luonteestasi.

Tämä tuli mieleen, kun luin päivän lehdestä, että Katri Valasta on ilmestynyt uusi elämäkerta. Muutamassa blogissakin kirja on jo ehditty esitellä.

Katri Vala on minulle juuri sellainen rajatapaus, josta en oikein tahdo saada innostuvaa otetta. Tunnen tämän nuorena kuolleen runoilijan tuotannon hyvin, sillä ei se kovin laaja ole. Syytä en ymmärrä, sillä pitämisen edellytykset ovat kohdallaan. Mutta en vaan ole syttynyt. Tiedostan, että vika on lukijassa, ei tuotteessa.

Onko muita?

On, kaikki rajatapauksia pitämisen ja ymmälleen jäämisen epäselvällä rajalinjalla. V. A. Koskenniemi, Paavo Haavikko, Lassi Nummi, Gunnar Björling, Ezra Pound, Heinrich Heine, ranskalainen symbolismi muutamin poikkeuksin.

Näin aluksi - muitakin voisi muistua mieleen. Sopii tehdä päätelmiä luonteesta ja persoonallisuudesta.