Aina myöhässä

 

Iän karttuessa alkaa ihmetellä, miten oli mahdollista, että nuorempana ehti kaiken. Nyt varttuneessa iässä kaikki tuntuu tapahtuvan myöhässä.

Niin kuin nyt vaikkapa merkkipäivien viettäminen. Kuvassa havainnollinen esimerkki myöhästymisestä.

Periaatteessa olen sillä kannalla, että kansallisia ja kansainvälisiä merkkipäiviä on syytä viettää jollakin asiaankuuluvalla tavalla. Sellaisia kuin Aleksis Kivi, naistenpäivä, Kalevala, Bloomsday, Vappu, Minna Canth, Eino Leino, Agricola. Ja Runeberg. Tämä listan viimeisin oli nyt taas myöhässä. Se tuli vasta eilen.

Juhlaseremonia olisi kyllä onnistunut ajallaan, jos pelkkä kirjojen ottaminen hyllystä olisi riittänyt. Mutta juhlaseremonian vietto vaatii muutakin kuin juhlakalun kirjallisten tuotteiden lukemista.

Runebergin kohdalla välttämätöntä on myös makunautinto eli torttu. Se tosin menee rouva Runebergin nimiin. Hyvä niin - ilman Fredrikan uhrautuvaa asennetta Johan Ludvigista ei olisi tullut se mikä tuli.

Nyt kun kaivoin hyllystä juhlaan sopivia kirjoja selailtavaksi, muistui taas mieleen oma kouluaika. Vänrikki Stoolia luettiin runo runolta läpi keskikoulun viimeisellä luokalla. Se oli kamalaa. Siitä sai pysyvän vastemielisyyden tätä runoilijaa kohtaan.

Mutta se ei jäänytkään pysyväksi minun kohdallani.

Yllättävä asennemuutos tapahtui opiskeluaikana. Kirjallisuustieteen opinnoissa luin Runebergin tuotantoa ruotsin kielellä. Yllätys oli suuri. Runeberg alkoikin maistua hyvältä. Jopa tuoreelta.

En sano, että käännökset olisivat huonoja, mutta jotenkin erilaisilta runot alkukielellä maistuivat. Poissa oli muinaismuiston hurmoshenki ja ylenpalttinen ylevyys. Neuvon siis muitakin: lukekaa Runeberg ruotsiksi, jos kielitaito suinkin riittää.

Merkillistä muuten on, että olen hyllyssäni säilyttänyt näin monta Vänrikkiä, vaikka krooninen tilanpuute vaivaa. Mutta kyllä tämä runoilija taitaa useammankin version arvoinen olla.

Toisessa kuvassa se Fredrikan osuus juhlaan, onneksi vielä nettikaupasta löytyi. Kahvikupin kyljessä toinen kunnianarvoisa muinaismuisto. Tämä ei koskaan ole maistunut vanhentuneelta.

 

Mokailuja

Nettikaupan lähettifirma mokasi. Toi ovelle väärän ruokakassin. Nyt on jääkaappi aika huonossa hapessa.

 

Sattuuhan sitä mokia itse kullekin. Minullekin, vaikka ei uskoisi. Yritin muistella, mikä on ollut pahin mokani. Se oli ehkä eräs virkamatkalle lähtö. Olin lähdössä seminaariin Müncheniin. Saavuin kyllä lentokentälle oikeaan kellonaikaan ja päivän numerokin oli oikea. Ainoastaan kuukausi oli väärin. Se ei ollutkaan syyskuu vaan lokakuu.

Minä pääsin siis korjaamaan mokani mutta tämä ruokalähetti ei päässyt. Minun tilaukseni oli mennyt ties mihin, eikä sitä lähdetty etsimään. Sain pitää väärän kassin ilmaiseksi. Kadonnut tilaukseni pitää tilata uudestaan ja se on valmiiksi maksettu, mutta kuljetus onnistuu vasta ensi viikon alussa.

Olisi tietysti ollut mahdollista, että siinä väärässä kassissa olisi ollut käyttökelpoista ruokaa, mutta eipä vaan. Siellä oli piimää, maksalaatikkoa, lenkkimakkaraa, meetwurstia, jauhelihaa ja monenlaisia makeisia. Ja jumittuneita nutturoita.

Miten voikin! Tällainen kranttu nirppanokka kuin minä ei koske tuollaisiin. Pilaantuneet maitotuotteet eivät ole kelvanneet koskaan, ja näistä muista olen luopunut myöhemmin. Jauheliha olisi mahdollisuuksien rajoissa, mutta ei kaikkein rasvaisin sikanauta.

Soitin naapurissa asuvalle iäkkäälle karjalaismummolle, että kelpaisiko hänelle. Kyllä kelpasi, hyvin iloiselta näytti, kun ovelle vein. Olisi kutsunut kahville, mutta se siirrettiin pandemian jälkeiseen aikaan.

Mietin, miten tuntematon vastaanottaja suhtautui tarkastellessaan ilmaiseksi saamiaan minun tilaamiani ruokia. Lohta, kuhaa, broilerisuikaleita, jääsalaattia, porkkanoita, sipulia, valkosipulia, tomaattia, mandariineja, selleriä, paprikaa, raejuustoa, pakastemustikoita, ruis- ja kauraleipää, pitaleipää, paseerattuja tomaatteja, tomaattimurskaa, tomaattikeittoa, oliiveja, oliiviöljyä, fetajuustoa, mozzarellaa, viininlehtikääryleitä, Varmaankin ärtyi kovasti turhuuksista?

Tarkkaavainen lukija jäi ehkä ihmettelemään yhtä minulle tulleen ruokakassin tavaran nimeä. Sille selitys.

Eräs ruotsinkielinen Fb-kaverini kirjoitti päivityksessään kuvan kanssa syöneensä laskiaispullan (ruotsiksi fastlagsbulle). Automaattisen kääntäjäkoneen mukaan tämä näyttää olevan suomeksi "jumittunut nuttura".

Kovia mokailemaan nämä netin kääntäjäkoneet. Tämän mokan logiikka jää minulta ymmärtämättä.

Tilapäinen optimisti

Pandemia-aika näyttää yllättävästi vääntävän tuttuja asioita outoon asentoon. Niinkin kummallinen kierre on käynnissä, että jopa tällainen peripessimisti kuin minä alkaa jostakin kulmasta katsottuna näyttää optimistilta.

Syytä on kyllä olla huolissaan, varsinkin täällä Helsingissä, jossa tartunnat ja sairastumiset ovat koko ajan valtakunnan pahimmat. On täysin realistista olettaa, että virus hyökkää kimppuun heti kun astun ovesta ulos. Siksi noudatan äärimmäisen tarkasti suojautumisohjeita. Maskit ja käsidesit ovat koko ajan käytössä, missään en käy, ketään en tapaa. Näin on jatkunut jo kohta vuoden.

Vähäisiä poikkeuksia on. Olen käynyt ruoka- ja juomakaupassa. Sellaiset sijaitsevat muutaman askeleen päässä ulko-ovestani. Kirjastosta olen käynyt hakemassa ja palauttamassa netissä tilaamiani kirjoja. Siinä kaikki ulkopuoliset kontaktit.

Puhelimitse pidän kyllä yhteyttä moneen suuntaan, varsinkin iäkkäisiin läheisiini. Viime ajoilta on tullut huolestuttavia havaintoja. On merkkejä, että monen kestävyys alkaa pettää. Vanhuksilla alkaa näkyä toivottomuutta. Ja nuoremmillakin, jos tämä sana sopii käytettäväksi suunnilleen minun itseni ikäisiin, varsinkin yksin eläviin. Heillä on tuskaa kestää yksinäisyyttä, tulee voittamaton halu lähteä menemään riskistä välittävättä.

Tuttavissani on myös toimeentulonsa menettäneitä taiteilijoita, näyttelijöitä, ohjaajia, muusikoita. Nuoria ja perheellisiä, velkaisia. Ei hyvältä näytä.

Tällaisessa ympäristössä minä alan vaikuttaa optimistilta. Tunnen olevani jokseenkin turvassa, kun ei ole pakko lähteä asunnosta mihinkään. Yksinäisyyskään ei ole osanani, joka ajaisi minut menemään. Juniorisarjalaisilta saan lisäksi tarpeen mukaan apua. Kotona on runsaasti kirjoja ja viihdykettä. Talous on kunnossa eikä heikentymistä ole odotettavissa. Rokotuskin alkaa jotenkin jo häämöttää, sillä riskiryhmäläisen status pätee minuun.

Näistä lähtökohdista minä olen luontevasti ryhtynyt lietsomaan valoisampia näköaloja varsinkin niille vanhuksille, joita en ole kohta vuoteen päässyt tapaamaan. Yhdellekin yhdeksänkymppiselle lähetin runon ja laulun (san. Kaarlo Sarkia, säv. Kaj Chydenius). (linkki) 

Lupailin, että kyllä kohta taas tulee aika, jolloin hyvä elämä pääsee valloilleen (vaikka itsekin ihan pikkuisen epäilen - mutta sitä en tietenkään kertonut). (Kuva: Luchino Visconti: Tiikerikissa - 1963)