Saunan
jäähdyttelytauolla kaveri hieman vihjaili. Katsoi minua sillä silmällä ja antoi
ymmärtää. En välittänyt. Taisi olla vain kateellinen.
Sunnuntaiaamuna
kotona partaa trimmatessa yritin katsoa itseäni kylpyhuoneen peilistä vähän
tavallista tarkemmin. Mielessä kaikuivat ne saunatauolla sanotut kriittiset
sanat. Onko tukka todellakin liian pitkä? Näytänkö todellakin myöhempien
aikojen hippivaarilta? Onko perusteita kaverin käyttämälle nimitykselle
"kaikenkarvaiset ystäväni"?
Mielestäni
ei. Tukka ei ole mahdottoman pitkä mutta ei ihan lyhytkään. Sellainen kuin
Beatles-aikakaudella tavaksi tuli. Epämuodikas kyllä, sen uskon. Nykynuorilla
ei sellaista näy. Mutta hitotko minä muodista.
Päädyin
siihen, että kaveri on vain kateellinen, kun minulla on tukka pysynyt tuuheana.
Hän itse on kalju. Viikset hänellä kyllä on ja alahuuliparta, mallina muinainen Frank Zappa . Aika outo mutta kieltämättä vaikuttavan näköinen. Muodikas? En
osaa sanoa.
Lapsena
- murrosikään saakka - jouduimme molemmat sopeutumaan aivan toisenlaiseen
hiuskomentoon. Sen sanelivat sotasukupolven isät. Hiukset nirhattiin kotona
käsikäyttöisellä "lipperillä" takaa ja sivulta paljaiksi. Päälaelle
sai jäädä sen verran, että sai kammatuksi jakauksen.
(Kuva: Vida Gabor)
13-vuotiaana
tuli mullistus. Sen nimi oli Beatles ja sen ydin oli musiikin lisäksi tukan
pituus. Se oli vahva sukupolvikapina. Sen on täytynyt tuntua isien
maailmankatsomuksessa pahalta, ja katastrofi miehisten miesten tyylitajuun
jatkui ja paheni, kun heti perään alkoi hippiaika.
No,
kylpyhuoneen peilin edessä minä sunnuntaiaamujen tapaan annoin vähän periksi
kaverin aiheuttamille ulkonäköpaineille. Parran trimmauksen lisäksi leikkelin
sentin verran korvallisilta ja päälaelta. Kyllä tällä taas ensi sunnuntaihin!