Äly hoi!

Heikkona hetkenä tulee kokeilluksi facebookissa kiertäviä testejä. Ei kannattaisi. Niistä ei toivu.

Yhdestä sain tuloksen, että suurin lahjakkuuteni on musikaalisuus. Ei varmasti ole. Vahvin toidiste päinvastaisesta on viiva laulusta alakoulun todistuksessa. Toisessa testissä sain kaikki oikein testissä, jossa piti tunnistaa kuuluisuuksien naamoja, sellaisia kuin Hitler, Stalin, Mao, Elvis, Lennon, Kennedy, Diana. Oli seassa muutama aivan tuntematonkin, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista onnistuin kai arvaamaan oikean. Testin lopussa sain pistemäärän lisäksi tietää olevani huippuälykäs. - Mikäpä siinä, hyvä että huomasivat. En kuitenkaan jakanut tietoa ympäri facebookia vaan pidin onnen itselläni. "Kell onni on, se onnen kätkeköön", neuvoi Eino Leino. Hänen luulisi tietävän.

Sitten iski trauma. Kaveri oli tehnyt saman testin ja saanut myös täydet pisteet ja saman neroksi julistuksen. Hän jakoi tiedon meille kaikille tiedoksi. Salaa syömmessäin tiesin, että nyt meni mönkään. Tunnen kaverin, ei ole huippuälykäs.

Palasin tekemään testin uudestaan. Nyt vastasin tahallani kaikkiin kysymyksiin väärin. Ja eikös vain koneen henki julistanut minut taas huippuälykkääksi, sillä sain täydet pisteet.

Muistiko kone minut? Huomasiko se huijausyritykseni? Palasin tekemään testin kolmannen kerran mutta nyt eri nimellä. Välttääkseni tunnistetuksi tulemisen vastasin nyt joihinkin kysymyksiin oikein ja joihinkin väärin. Mitä sanoi nyt kone? - Ei muuta kuin edelleen olen huippuälykäs ja kaikki oikein. Nyt oli uskottava.

Lapsena tein lastenlehdistä kaikenlaisia kuva-arvoituksia. Muistikuvani mukaan ne olivat kovin helppoja. Nero siinäkin puuhassa? Alla näyte. Siinä on kaksi kuva-arvoitusta, viiva välissä. Blogin lukijat voivat kokeilla. Kerron oikeat vastaukset seuraavassa kirjoituksessa. (Kuva-arvoituksen lähdeviite on jäänyt merkitsemättä muistiin. Ilmeisen vanha kuitenkin suttuisuudesta päätellen).

Välillä eteen sattuu toivottomia tehtäviä. Niin äskenkin. Kysyttiin, montako jalkaa on kolmella koiralla ja yhdellä kissalla.

Mikä tuossa nyt on? Tietysti 16 jalkaa.

Mutta sitten epäluuloinen mieli alkoi epäillä kompaa. Ehkä vastaus onkin neljä jalkaa. Jokaisella erikseen, ei yhteensä.

Lunttasin vastauksen. Se kuului: 12 jalkaa.

Miten niin? Äly hoi, älä jätä!

Jotain lohtua

Pannukakkujonossa torstaina jäin murjottamaan, kun edessäni jonossa oleva kaapi kermavaahtokulhon tyhjäksi ja minulle jäi vain hilloa.

Sitten kuitenkin sisäinen Polly-Annani otti minussa vallan ja näki surkeudessa hyvänkin puolen. Kermavaahdossa taitaa olla ylen määrin kaloreita. Nytpä vältän semmoiset ihan tuosta noin.

Mulkaisin silti äkäisesti sitä edellä kulkenutta kermavaahtorohmua, kun hän kassalla käänsi katseen taakseen.

Keittiön tuttu täti huomasi tilanteen ja tuli valittamaan sattunutta vahinkoa. Lisää kermavaahtoa ei valitettavasti ollut enää mahdollista tehdä. Korvaukseksi hän lupasi tupla-annoksen kahvia. Tai vaikka tripla-annoksen, jos tahdon.

Tahdoinhan minä. Jotain lohtua sentään.

Automiehiä

Kaveri nyrjäytti nilkkansa, kun astuimme ulos ravintola Kosmoksesta. Kävimme lounaalla, mutta alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Kävely ei sujunut. Hän oli jättänyt autonsa kauas Merimiehenkadulle Rööperiin. Minä lupasin hakea auton ja ajaa hänet Töölön tapaturma-asemalle.

Sain ohjeet auton löytämiseksi. Harmaa Ford Fiesta, rekisterinumero ei ollut jäänyt muistiin. Seisoo jossakin lähellä Albertinkadun risteystä. Virta-avain autossa.

Aika epämääräistä. Typerää jättää avain autoon. Tätä en tietenkään sanonut ääneen.

Lähdin kävelemään Fredaa pitkin. Tunsin ärsyyntymistä. Enhän minä tunne automerkkejä. Kadun reunat olivat täynnä autoja. Hakemista olisi helpottanut, jos olisi virta-avain ja voisin sillä saada auton valot välähtämään. Mutta ei. Pitää vain käydä tutkimassa jokaisen harmaan auton merkki.

Siellä oli useita harmaita autoja. Tutkin merkit keulasta tai perästä. Löytyi useampi Ford Fiesta. Ei auttanut kuin kokeilla, onko ovi lukossa. Katselin ympärille, ettei kukaan näe. Tunsin olevani vähän kuin varkaissa. Kaikki ovet olivat lukossa. Yksi Ford oli väriltään enemmän sininen kuin harmaa. Se tärppäsi.

Kuuluuko automerkkien tunnistaminen yleissivistykseen? Jos kuuluu, minä en ole yleissivistynyt. Pikkupoikana autot kyllä tunnettiin. Niitä piirrettiinkin vihkot täyteen. Autot olivat persoonallisen näköisiä, helposti tunnistettavia. Rätti-Sitikka, Tippa-Rellu, Kupla-Folkkari, Anglia, Mini, Mosse, Volga, Lada, Popeda, Nykyautot ovat kovin persoonattomia, kaikki saman näköisiä.

No, loppu hyvin. Löysin auton ja sain kaverin ajetuksi paikattavaksi. Kinttu saatiin sellaiseen kuntoon, että hän pääsi itse rattiin. Mietin, neuvoisinko häntä pitämään virta-avainta taskussa ja opettelemaan rekisterinumeron. En neuvonut, mitäpä sitä aikuista opastamaan.