Matkoilla jossakin Suomessa

Takavuosina Suomen Yleisradiossa luettiin uutisten yhteydessä monta kertaa viikossa dramaattisen tuntuisia vetoomuksia nimeltä mainitulle henkilölle. Vetoomukset päättyivät sanoihin " - - matkoilla jossakin Suomessa, ottakaa välittömästi yhteys - - " Loma-aikoihin niitä ymmärrettävistä syistä kuultiin erityisen usein.

Ennen kännykkäaikaa ihmiset vaan katosivat lomalla omille reissuilleen. Yhteyttä ei saatu. Postikortti ehkä saapui kotiin jostakin lomakohteesta, monta päivää myöhässä tietenkin. Jos kotona tapahtui jotain yllättävää, vaikkapa sairaustapaus, silloin tarvittiin Yleisradion apua.

Minäkin katosin taas, kuten joka kesä olen pitänyt tapana. Olin 102 päivää matkoilla jossakin Suomessa. Jotkut tiesivät, missä menin, toiset eivät. Yhteyksiä en juuri pitänyt. En tiedä, onko joku perään kysellyt. Radiossa ei tietääkseni ole kuuluteltu.

Asiaa tuntemattomille voin nyt paljastaa, että olin kesäkodissani pohjoisella Pirkanmaalla, Längelmäveden rannalla, sen josta tunnetussa laulussa Topeliuksen sanoin lauletaan, että " - - vöin hopeisin hohtelee".

Ajelin kyllä monenlaisissa tapahtumissa pitkin maakuntaa ja kauempanakin. Reissujen ääripisteet olivat Tampere, Vaasa, Jyväskylä, Savonlinna ja Hämeenlinna. Kaksi kertaa ajoin Vantaan lentokentällekin, kävin hakemassa ja palauttamassa vieraan. Töölöntorilla en kiusallanikaan käynyt.

Lehdet luin, paperiversiona. Sähköisten välineiden kanssa olin pidättyväinen. Ei sosiaalista mediaa eikä varsinkaan epäsosiaalista. Se on terapeuttinen kokemus, tunnen puhdistuneeni ja voimaantuneeni.  Televisiosta katsoin Rio de Janeirossa elokuun puolivälissä järjestetyt keihäänheittokilpailut.

Sää suosi, olin paljon ulkona lukemassa. Yrtit ja kukat kasvoivat hyvin. Sauna oli taas runsaassa käytössä iltaisin ja öisin. Kylän äijiä oli monta kertaa saunavieraina. Jäähdyttelytauolla työnnettiin kuulaa, maisteltiin dopingia ja puhuttiin miehekkäitä.

Postikortteja en tullut lähettäneeksi, joten korjaan laiminlyönnin tässä. Tämän kortin osoitan kaikille vanhoille blogituttavilleni, jotka toivottavasti ovat tallella. Takasivun teksti kuuluu näin: "Terveisiä täältä! Loma on tähän asti sujunut hyvin.  Toivottavasti siellä myös! Terveisin Dessu."

Eskapisti

Joka vuosi se iskee näihin samoihin aikoihin.

Sille voisi oikeastaan määritellä tarkan tapahtumahetken.  Se alkaa kyllä kyteä pikkuhiljaa huhtikuussa, mutta lopullinen käänne tapahtuu aina toukokuun toisena lauantaina iltahämärissä.

Siis Euroviisujen finaalia kuunnellessa. En juurikaan katsele Euroviisuja mutta kuuntelen luurit korvilla puuhatessani muuta. Yleensä kirjoitan siihen aikaan joka ilta, ja aina minulla on luurit korvilla. Vilkaisen olkapään yli televisioon, jos kuuluu jotain kiinnostava. Kovin usein ei kuulu.

Se on hetki, jolloin tuntee voimakkaasti halun muuttaa kesäksi maalle. Siitä kasvaa nopeasti vimma, joka syrjäyttää muut ajatukset ja mielihalut.

Kielteistä ilmaisua käyttäen asenteen nimi on "kaupunkielämään tympääntyminen". Myönteinen ilmaisu voisi olla Shakespearea mukaillen "Kesäyön unelmointi".

Niin impulsiivinen en harmikseni osaa vieläkään olla, että lähtisin liikkeelle siitä paikasta. Pitää valmistella lähtöä. Valmisteluihin kuluu monta päivää.

Ensin pitää välttämättä kiertää sellaiset näyttelyt, jotka ovat loppuneet ennen kuin syksyllä palaan. Niitä olen nyt urakoinut. Seppo Fräntin kokoelma Lapinlahden sairaalassa, "Särkyneiden suhteiden muistonäyttely" uudessa Kaupunginmuseossa, Tom of Finland Taidehallissa.

Toiseksi: pitää pakata auto täyteen tavaraa. Kirjoja, elokuvia, vaatteita. Lukemisen painopisteeksi olen valinnut uuden kotimaisen kaunokirjallisuuden. Dekkareita on kesäkodin kirjahyllyssä odottamassa satamäärin. Ja aitan ullakko täynnä vanhoja aikakauslehtiä. Lepotuoli ulkona terijoensalavan alla odottaa lukijaa. Dvd-elokuvat ovat jälleen kerran klassikkoja: Bergmania, Hitchcockia, Truffaut`ta, Wilderia, Felliniä. Niitä katsotaan sateella. Toivottavasti ei katsota. Matkalaukkuun tulee myös kesävaatteita: Lyhythihaisia paitoja, t-paitoja, shortsit, sandaalit & valkoiset tennissukat.. Vanha Hankkijan lippalakki odottaa perillä.

Kolmanneksi pitää suorittaa pari tervehdyskäyntiä.

Aamupäivällä ajoin metrolla Kampista Herttoniemeen tervehdyskäynnille. Tuli ikävä olo.

Vaunussa oli lauma lukioikäisiä nuoria. Heillä tuntui olevan hauskaa, mikä ilmeni hieman meluisasti. Paikalle ilmestyi viisikymppinen pukuherra. Hän alkoi rähjätä nuorille.

Ei hän melusta valittanut, kuten ensin luulin. Hänen rähjäämisensä kohdistui nuorisoporukan kahteen tyttöön, jotka erosivat ihonväriltään muusta joukosta.

Siinä äijä mouhusi käsi pystyssä räävittömyyksiä. Siltä osin hän olisi soveltunut vaikkapa amerikkalaisten konservatiivien presidenttiehdokkaaksi. Mutta nuorissa ei viesti saanut aikaan samanlaista innostusta kuin Amerikassa. Yllättäen vaunun takaosasta ilmestyi kaksi reipasta nuorta miestä, jotka nappasivat äijän molemmilta puolilta kohteliaasti käsikoukkuun ja taluttivat hänet takaperin ulos junasta Kulosaaren asemalle. Vaunullinen matkustajia antoi raikuvat aplodit.

Paluumatkalla Keskuskadulla jaettiin lehteä. Nappasin sen laukkuun mutta luin vasta illalla kotona. Jätän lehden nimen harmeja välttääkseni tässä mainitsematta. Sisältö oli sitä itseään. Pakolaisten rikoksia, sionistien salaliittoja, valtamedian valehtelua, parasiittien valtapyrkimyksiä.

Tähän on tultu. On se kummallista, että vieläkään kaikki eivät näe vaaraa. Minä pahoin pelkään, että tästä tulee vielä ongelmia, hyvin pahoja ongelmia.

Tunnen olevani mökillä eskapisti, ihan samankaltaisessa merkityksessä kuin maisteri Raunio Pentti Haanpään romaanissa Noitaympyrä. 

Maalla on hiljaista, mitä nyt naapurin Paavo traktorilla ajelee ja Lehtolan kukko järven takana laulaa. Lintuja en laske meluajiin, en edes räkättirastasta. Heinäsirkkoja en enää kuule. En myöskään lepakkojen tutkaääniä. Niitä on mökilläni paljon.

Maalla muutun harrastelijaviljelijäksi. Painopistealueena ovat yrtit, kesäkukat ja perennat. Tärkein valintaperuste on se, että perhoset ja pörriäiset kiinnostuvat. Maa odottaa muokkaajaa, minua. Kädet likaiset mullasta.

Kesäyö on odotuksen ydin. Yölaulajat ja lepakot vievät minut yöretkille. Sauna on lämmin melkein joka yö, ja jäähdyttely ja uinti on elämyksen ydin. Laiturilla istuskelu pimeässä tuo muistoja. Parhaimmillaan se on, jos taas toteutuu elokuun täysikuun aikainen trooppinen lämpöaalto.

Tietokone ei ole kesällä mukana. Pieni periksi anto on tabletti. Se tuli mukaan viime kesänä ja osoittautui hyödylliseksi. Sanomalehdet eivät nimittäin ehdi jakeluun aamukahviin mennessä. Tabletti auttaa siihen vaivaan.

Lähden viikonloppuna, viimeistään sunnuntaina. Säätiedotus lupaa hyvää. Blogi jää tauolle. Luen kyllä välillä tuttuja blogeja mutta tuskin kirjoitan itse.

Kiitän lukijoita mielenkiinnosta. Lukijoita on edelleen ollut runsaasti. Erityiskiitos kommentoijille. Pahoittelen, että en ole ollut kovinkaan tehokas vastaamaan kommentteihin. Palaan syksyn saapuessa, viimeistään sitten kun Längelmävesi alkaa jäätyä.

Kesällä liikun ahkerasti pitkin Pirkanmaata, Hämettä ja Keski-Suomea, ehkä kauempanakin. Taidenäyttelyt, konsertit, kesäteatterit ja muut tapahtumat kiinnostavat. Vieraita mökillä tulee ja menee, mutta aikaa jää kyllä lukemiseen ja kulkemiseenikin.

Kuva (vanha kansakoulun opetustaulu)  ja runositaatti antavat näkymän kesäiseen olotilaani. Toivotan hyvää kesää kaikille, tasapuolisesti.

POUTAPÄIVÄ  (Aaro Hellaakoski - 1921)

Pääskyjen liverrys poutaisella taivaalla.

Pihjajanoksan varjo aitan seinällä.

Ruskettuneet lapset marjaropeineen.

Niityllä torkkuva hevonen,

takanaan säihkyvä ulappa.

Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.

Tuntee olevansa kyllin pieni

ollakseen varma

ja levollinen.

Tuntee olevansa tarpeeton

tarpeettomassa maailmassa,

jota aurinko paistaa.

Tuntee elämän

niin lapsekkaan avuttomana

haparoivan,

kompastelevan,

kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä.

Oi aurinko, kuinka se paistaa!

Maa heilimöi,

pääskyt livertävät,

meri säihkyy,

pihlajanoksan varjo

keinuu

edestakaisin

aitan harmajassa seinässä.

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää,

ei kauniimpaa.

Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Vanhat halvat ajat

Auton keväthuolto merkkikorjaamossa maksoi  331 euroa.

Hammaslääkärissä käynti yksityisellä asemalla (40 min) maksoi 380 euroa.

Marimekon Jokapoika-paita maksoi 89 euroa.

Elokuvalippu arki-iltana maksoi 13 euroa.

Keskiolut Elitessä maksoi 7.60 euroa, Kämpissä peräti 11,80 euroa.

Hotellihuone Vaasassa yhdeksi yöksi maksoi 152 euroa.

Kupillinen tavallista kahvia Ekbergillä maksoi 3, 90.

Kaikki nämä ovat siis euroja, eivät markkoja.

Kuvan hinnat sen sijaan ovat markkoja. Kuva on peräisin Helsingin kaupunginmuseon näyttelystä, joka avattiin juuri Senaatintorin laidalla. Se on alkuperäinen hinnasto jostain helsinkiläisestä kuppilasta 1960 - 70-lukujen vaihteesta.

Kuka vielä väittää, ettei elämä ennen ollut halvempaa.

Nuoremmalle sukupolvelle tiedoksi markan ja euron suhde:  muutoksen tapahtuessa vuonna 2002 yksi euro oli arvoltaan aika tarkasti kuusi markkaa. Nykyinen kurssi taitaa hinnoista päätellen olla aika tasan ellei enemmänkin.