Helsingin Sanomissa oli kirjoitus, joka yllättäen vahvisti miehistä
itsekuvaani. En sittenkään taida olla ihan niin omituinen mies kuin yleensä
kuvittelen.
Kirjoitukseen
oli kerätty neljä äijää istumaan vierekkäin penkille ja miettimään, millaiset
isänpäivälahjat ovat onnistuneita. Heidät oli pistetty testaamaan kirjalahjaa,
kosmetiikkalahjaa ja tekniikkalahjaa. Kahdessa kohdassa minä olin kyllä raadin kanssa
eri linjoilla mutta yhdessä kohdassa vallitsi yllättäen yhteisymmärrys. Sellaiseen en ole tottunut.
Ensin
ne kaksi kehnoa:
Äijäraati
oli innostunut saamaan lahjaksi kirjan nimeltä Horna. Sen on kirjoittanut Ilkka
Remes. Yksi tosin sanoi aina lainaavansa kirjat
kirjastosta, ettei kodin hylly turhaan täyty kirjoista. Toiselle Remes
oli outo kirjailija, mutta takakannen teksti herätti kiinnostuksen.
Miten
sen nyt hienotunteisesti ilmaisisin. Minä en missään nimessä suostuisi lukemaan
yhtään ainutta Remeksen kirjaa. Kahta kokeilin joskus vuosia sitten ja sain
poikkeuksellisen vastenmielisen käsityksen. Yhtä reuhaamista ympäri maailmaa,
ammuskelua ja räjähdyksiä ja actionia. Ei hitusen vertaa mitään kiinnostusta
herättävää. Onneksi voin olla turvallisin mielin siitä, ettei minulle tätä
kirjaa kukaan keksi lahjaksi edes miettiä.
Tekniseksi
vekottimeksi lahjavinkkilistalle oli valittu älypuhelimeen liitettävä lisälaite
ja sovellus, joka etsii kadonneen esineen, esim. avainnipun. Tämä oli kaikkien
raatilaisten mielestä loistolahja. Vähäisenä harmin aiheena kävi ilmi, että
sovellus ei raatilaisten älypuhelimissa toiminut, mutta loistolahja silti. Tuleepa mukavaa puuhasteltavaa.
Minä
en tuollaista lahjaa sinänsä vastustaisi, mutta tarpeeton se
olisi. Minulta ei avainnippu ole koskaan kadonnut, ei yhtä ainoaa kertaa. Kun
astun kotiovesta sisään, avain on aina oikeassa kädessä ja minulla on oven
vieressä oikealla puolella avaintaulu ja siinä tyhjä koukku. Siihen pistän
avaimen aina ensimmäiseksi, jotta saisin käden tyhjäksi sulkeakseni oven
perässäni, en koskaan mihinkään muualle. Kun lähden ulos, viimeiseksi ennen
oven avaamista otan avaimen siitä koukusta ja työnnän sen aina oikeanpuoleiseen
housuntaskuun, en koskaan mihinkään muualle. Ei ole paljon tarvetta kadonneen
avaimen etsimiselle. On vain kaksi paikkaa, koukku ja tasku. Niistä löytyy.
Aina.
Sitten
se yksi yksimielisyyden aihe.
Kosmetiikka-alan
lahjavinkki on Lumenen voidesarjan silmänympärysvoide ja kasvonaamio.
Tällaisista
eivät raatilaiset innostu, etenkään silmänympärysvoiteesta. En innostu
minäkään, siinä olen äijä. Ei ole mitään kokemusta enkä ole havainnut
silmänympäryksissä erityisempiä tarpeita voiteille. Sama pätee kasvonaamioon.
Sellainen tuskin minulle onnistuisikaan, kun on parta - puolen sentin sänki,
joka peittää leuan, posket ja kaulan.
Minun
kosmetiikkani on partavesi. Sitä minulle annetaan myös lahjaksi,
isänpäivänäkin, ja se tulee tarpeeseen ja päivittäiseen käyttöön. Usein kuulee
valituksia, että suomalaiset miehet ovat epäsiistejä possuja ja tarvitsisivat
kosmetiikkaa. Voi olla näinkin. Kuva on elokuvasta "Rakkaus alkaa aamuyöstä" (ohj. Jarno Hiilloskorpi 1966).