Poissaolijat ovat aina väärässä

Vähän epäröiden menin helsinkiläiseen krouviin, jossa oli käynnissä "Oktoberfest". Mutta poiketa piti, koska kutsu oli käynyt. Oli tuttua porukkaa koolla.

Olin epäilyssäni oikeassa. Saksalaisen perinnejuhlan siirtäminen Suomen oloihin ei noin vain onnistu. Oktoberfest ei ole pelkkä kaljankittaustapahtuma. Pitäisi olla paljon muutakin, varsinkin pukeutuminen.

Minulla on ollut ilo kokea tämä juhla monta kertaa paikan päällä, Baijerissa. Olen ollut työasioissa reissussa. Eräs toistuva kokoustapaaminen sattuu aina osumaan samaan ajankohtaan. Kokousten jälkeen on sitten juhlittu, ja hauskaa on ollut. Helsinkiläisessä krouvissa ei ollut. Olutta olisi kyllä riittänyt, ja tarjoilijoilla oli asiaan kuuluva vaatetuskin. Mutta ei siltikään toiminut. Lähdin aikaisin pois.

Seuraavana päivänä sain kuulla juhlaan jääneiltä, mitä kaikkea menetin kun lähdin kesken pois. Oli kuulemma ollut vallan "he-le-ve-tin hauska" ilta, mitä nyt krapula vaivaa.

Joku minua viisaampi on sanonut: "Poissaolijat ovat aina väärässä."  En muista kuka, olisiko ollut Casanova?

Pukeutuminen on erittäin tärkeä osa Oktoberfestiä, ja baijerilaiset todellakin noudattavat juhlan pukeutumiskoodia. Miehillä kuuluu olla "Lederhosen". Ne ovat kyllä aika omintakeinen kulttuuriperinne. En tiedä - tai ehkä sittenkin tiedän - miksi ne tuovat minulle mieleen hieman vinoja mielleyhtymiä. En itse sellaisiin pukeutuisi.

Sen sijaan naisten asu nimeltä "Dirndl" on mielestäni oikein onnistunut. Sitä katselee mielellään. Olen saanut paikallisilta tuttaviltani ohjeita asuun liittyvien viestien tulkitsemiseksi.  Jos esiliinan rusettisolmu on vasemmalla puolella, kyseinen henkilö on ns. vapaa, jos oikealla, varattu. Se jäi epäselväksi, mitä tarkoittaa, jos se on keskellä tai takana. Aika monella oli. Ehkä heillä on asiassa tulkinnanvaraisuutta?

Ehdotin kerran sihteerilleni neiti B:lle, joka oli aina mukana matkoilla, että hän hankkisi itselleen Dirndl-asusteet. Pistäisin laskun edustustilin piikkiin. Mutta sihteeri ei innostunut asiasta. Hänen mielestään asu oli pöyristyttävä. Niinpä hän ilmestyi juhlaan pukeutuneena nahka-asuun. Ei  sellaiseen kuin juhlan miehet vaan sellaiseen kuin moottoripyöräilijät käyttävät, mustaan mutta kireään. Se oli ideologinen valinta. Juuri nyt ex-sihteerini neiti B. on taas siellä Saksan-kokouksessa, mutta minä pysyn poissa. Ne kokoukset ovat osaltani lopullisesti ohi. Pikkuisen harmittaakin, sillä poissaolijat ovat todellakin aina väärässä. Jos eivät muuten niin ainakin kokousten päätöksissä.

Sata lasissa

Kaupan kassalla joku jumitti. Ensin kassatytön piti lähteä punnitsemaan banaanit, kun asiakas ei itse ollut sitä hoksannut tehdä. Sitten jonkun tavaran viivakoodi oli rikki ja kassatyttö joutui näpyttelemään sen manuaalisesti, eikä onnistunut ensiyrityksellä. Sitten kassan tupakkatelineestä puuttui juuri se laji, jonka asiakas halusi, ja tytön piti hakea se viereisen kassan telineestä. Lopuksi asiakkaan maksukortti ei meinannut kelvata koneelle, vaikka siitä moneen kertaan pyyhittiin pölyt ja rasvat.

Jono kasvoi ja yksi jonottajista alkoi käydä kuumana.

Kuultiin huutelua, ikäviä sanoja sekä jonottajalle että kassatytölle. Vastoin odotuksia huutelija ei ollut mikään syrjäytymisvaarassa oleva kaljajanoinen resupekka vaan tyylikkäästi pukeutunut nuorehko herra. Jos olemuksesta jotain voi päätellä, luokittelisin hänet uraohjusten luokkaan, sellaiseksi salkkumieheksi, joilla on aina sata lasissa ja kyynärpäät ojossa tekemään bisnestä.

Vanhempi nainen jonossa kuunteli aikansa äänekästä sättimistä ja kääntyi sitten salkkumiehen puoleen ja lausui:

"Kannattaisi varmaan ryhtyä buddhalaiseksi ja ruveta meditoimaan, jottei hermostuisi noin pienestä."

Naisissa asuu viisaus.

Kuva ei ole siitä kaupasta, josta kerroin, vaan Elannon kassalta 1950-luvulla. Silloin ei kiukuteltu kassajonossa, luulen.

Hyviäkin uutisia

Koulujen liikuntatunteja aiotaan uudistaa. Opetussuunnitelmaa puuhataan siihen suuntaan, että että "koululaiset saadaan rakastumaan liikuntaan niin että myönteinen asenne liikkumiseen säilyisi läpi elämän".

Yllättävä idea. Ainakin minun henkilökohtaisessa historiassani asia on mennyt täsmälleen päin vastoin. Koulun liikuntatunneilla sain pysyvän vastenmielisyyden kaikkeen, mikä urheilulta pikkuisenkin haiskahtaa.

Kansakoulu vielä sujui, se oli enimmäkseen leikkiliikuntaa. Mutta oppikoulussa opettajaksi tuli sellainen herra, joka aiheutti meille vähemmän liikunnallisille pojille pysyvän kammon. Kun ei pärjännyt kilpailussa, sai tuntea olevansa huonompaa kastia. Touhu oli sotilaallista. Salissa marssittiin ympyrää uimahousut jalassa ja sitten tehtiin kyykkyhyppyjä, kääpiökävelyjä. Kun piti tehdä etunojapunnerruksia, leuanvetoja, pukkihyppelyjä ja monenlaisia akrobatialta tuntuvia temppuja, homma muuttui mahdottomaksi, ja opettaja piti huolen, että pukin päälle mahalleen mätkähtäneet joutuivat yrittämään uudestaan ja uudestaan muiden seuratessa vieressä, kuinka käy.

Ulkona urheilukentällä piti jo verryttelyvaiheessa juosta itsensä kuoleman rajamaille. Sitten valittiin pelijoukkueet. Suunnilleen puolet pojista osasi pelata, loput jäivät harminaiheuttajiksi seisoskelemaan kuka mihinkin kohtaan pelikenttää.

Se mitä olen urheilua oppinut, on tapahtunut muualla kuin koulussa. Hiihtämään opin ihan itsekseni (perinteisellä tyylillä!). Seiväshyppyä harjoittelimme pihan poikien kanssa, samoin keihäänheittoa. Innoittajina olivat 60-luvun alun suomalaiset menestyjät Pentti Nikula ja Pauli Nevala. Kävelyn olen ottanut aikuisena ohjelmaan. Olen vuosikymmenet kävellyt työmatkani Töölöntorilta Kruununhakaan. Kesämökillä työnnämme pari kertaa kesässä kuulaa kylän äijien kanssa saunomisen jäähdyttelytauolla, mutta sitä ei lasketa, sillä dopingilla on osuutta asiaan.

Nyt uuden opetussuunnitelman laadinnassa on oivallettu jotain hyvin olennaista:  "Liikuntaa ei pidä opettaa liikunnallisesti lahjakkaimpien ehdoilla, eikä myöskään urheilulajien ehdoilla."

"Liikuntatunneilla koettu pätevyys lisää intoa myös vapaa-ajalla. Urheilulajin osaamiseen ja kilpailussa pärjäämiseen perustuvat tunnit eivät ole koskaan kyenneet tarjoamaan positiivisia, liikunnan harrastamiseen rohkaisevia, kokemuksia kaikille oppilaille. Kilpailussa voittaja on tyytyväinen, mutta häviäjien motivaatio saattaa ottaa taka-askelia."

Oikein. Harmi ettei koske enää minua.