Kaikki muuttuu

Valtakunnassa on käyty kinastelua kieliasioista. Kantaa on otettu jyrkästi, jopa netin keskustelupalstoilla. Se on yllättävää, sillä jos seuraa netin keskustelupalstoja, tulee väistämättä vaikutelma, että hyvin harvalla keskustelijalla on taipumusta käyttää korrektia kieltä.

Riemastuksen sai aikaan Kotimaisten kielten keskus (Kotus), joka päätti luopua mahdottomasta yrityksestä. Alkaa-verbin rektioksi hyväksytään nyt sekä ensimmäinen että kolmas infinitiivi (alkaa tehdä ja alkaa tekemään). Aiemmin jälkimmäinen luokiteltiin pahaksi virheeksi.

Minä en tästä päätöksestä ota näppylöitä puoleen enkä toiseen. Jonkin verran alaa tuntevana hyväksyn uudistuksen ja ymmärrän sen syyt. Tiukalle linjalle on ollut vaikea keksiä pitäviä kielitieteellisiä perusteluja. Joskus E. N. Setälän aikaan tai jopa ennen oli vain tullut tehdyksi tällainen päätös, jota on sitten lakina noudatettu. Yhtä hyvin olisi voinut tulla tehdyksi päinvastainen päätös, jota olisi sitten lakina noudatettu. Kyse oli siitä, kumpi maistui päättäjälle  paremmalta, länsimurteinen vai itämurteinen malli.

Vaikka hyväksyn päätöksen, en itse aio ruveta noudattamaan sitä. Sitoudun vanhaan sääntöön. Kotuksen päätös ei vaadi minua muuttamaan käytöstäni, se vain poistaa äidinkielen lehtoreilta pakon käyttää punakynää yksityiskohdassa, joka ei vuosikymmenien yrityksestä huolimatta ole edennyt.

Päätöksen moittijoille tämä näyttää olevan jonkinlainen vastakohta-asetelma sivistyneistö - moukat. Kyllä siinä kieltämällä sitä on minunkin mielestäni ollut. Mutta nyt on asenne yritettävä häivyttää mielestä.

On toinenkin mielenkiintoinen uudistuspyrkimys, tosin ei kieleen vaan numeroon liittyvä. Aloite on Opetushallituksen. Numeroon seitsemän (7) ehdotetaan palautettavaksi se pieni väkänen varteen.

Tätä kannatan. Minun sukupolvelleni seitsemäinen opetettiin niin, että siinä pitää olla väkänen. Tämän olen säilyttänyt, vaikka uudemmissa malleissa väkänen on poistettu. Perusteista en ole selvillä. Olisiko digitaalisella kuviolla jotain osuutta? Virheitä taitaa tulla. Ykkönen ja seiska ovat menneet sekaisin, jopa vaalien ääntenlaskijat ovat olleet vaikeuksissa tämän vuoksi.

Viereisissä kuvissa on nähtävillä asiaan liittyvää holtittomuutta. Mitä kaikkea onkaan keksitty numeron varteen koristeeksi. Kunnon väkänen siinä pitää olla, ei mitään pyssyjä tai tähtiä.

On näissä opettajille urakkaa. Yhtenä vuonna ei saa tehdä niin eikä näin, seuraavana vuonna pitää tehdä juuri niin kuin edellisenä kiellettiin. Opetushallituskin (ent. Kouluhallitus) siinä joutuu ohjeistamisensa kanssa mahdottoman urakan eteen, kuten kuvasta näkyy. Mahdoton tehtävä?

Totuuden hujakoilla

Olen helpottunut. Selvisin vähin vaurioin lääkärintarkastuksesta.

Mielen salaisimmissa sopukoissa jäi kuitenkin kytemään ajatus, että selvisinkö tarkastuksesta kepulikonstein. Minä kun tunnetusti olen vähän filunkimiehiä. Niin sanoi kerran vuosia sitten jo nuori sihteerini neiti B, kun ehdotin, että hän lisäisi Tampereen-matkalaskuunsa myös kynsilakan ja tekokynnet. Hän teki niin, ja minä esimiehenä hyväksyin laskun (tästä tapauksesta kerron tarkemmin joskus toiste).

Tämänkertainen filunki oli sellainen, että vietin poikkeuksellisen tervettä elämää yli kaksi viikkoa ennen laboratoriokäyntiä. Söin kalaa ja ruisleipää ja kasviksia ja hedelmiä. Jätin pois juustot ja makkarat, munkkipossut ja jäätelöt. En käynyt kertaakaan kaljalla.

Niinpä sain tänään lääkäriltä laboratoriotulokset, joiden mukaan kolesteroli on hyvä, sokeriarvot kunnossa ja maksa kunnossa. Verenpaine ei ole kunnossa, mutta ei se ole ennenkään ollut. Lääkitystä muutetaan.

Sainko siis hyvät arvot sen vuoksi, että pingotin ennen testin ottamista? Olisivatko tulokset olleet huonot ilman pingotusta?

Toisaalta kyllä minun normaalikin ruokavalioni on aika terveellinen. Suosin kasvisruokia, en juurikaan koske pizzaan, punaiseen lihaan tai valmiisiin eineksiin. Limsat ja chipsit ja sen sellaiset eivät kelpaa ollenkaan. Ehkä kolmen viikon tehokuuri ei sittenkään niin kovin suuria merkinnyt.

Lääkäri kyseli erityisesti liikunnasta ja alkoholista. Vastauksissani pysyin aivan totuuden hujakoilla. Sitten sain lääkäriltä pitkän ja pontevan puhuttelun sokerista ja suolasta. Sokerille olen vähän perso siinä, että kahvin kanssa olen tottunut ottamaan makeaa. Sitä olisi nyt tarpeen vähentää.

Suola on suurin ongelma. Sitä on välttämättä vähennettävä.

Se on vaikeaa. Minä en itse lisää suolaa mihinkään ruokaan, mutta sitä tulee kaiken seassa, ruisleivässäkin. Erityisen ongelmallinen on kala. Olen kalaruoan ystävä. Mutta siinä on paljon suolaa. Kaupan savukalassa sen erityisesti maistaa.

Jäin miettimään, kumpi on parempi, kumpi huonompi. Kalasta saan paljon hyödyllisiä rasvoja ja paljon haitallista suolaa. Miten tähän ristiriitaan pitää suhtautua?

Sukupolveni ylenpalttiseen suolan käyttöön tiedän syyllisen. Lapsena katselimme televisiosta Sirkus Papukaijaa. Siellä Fakiiri Kronblom opasti suomenruotsalaisella aksentillaan kaiken aikaa meitä lapsia väärille tavoille: "Sualaa sualaa, enämpi sualaa..."

Säikähtää sitä vähemmästäkin

Kun tänään yöhämärissä tulin kotiin ja avasin tietokoneen, iski säikähdys: ovatko lukijat hylänneet blogini?

On ollut aika vakiintunutta, että päivässä blogiani käy lukemassa satakunta lukijaa, välillä kaksikin sataa. Vain pitäessäni pitkiä taukoja, kuten kesäisin, päivittäinen kävijämäärä laskee johonkin 30 - 50 paikkeille.

Tänään maanantaina 10. helmikuuta blogiani oli käynyt katsomassa yhdeksän (9) lukijaa, vaikka viime yönä kirjoitin. Eikä yhtään kommenttia. Säikähtää sitä vähemmästäkin. Se on pienin luku koskaan sen jälkeen kun pääsin kunnolla vauhtiin.

Melankoliselle luonteelle tyypillisesti ensiajatus oli, että nyt lukijat ovat saaneet tarpeekseen ja menettäneet kiinnostuksensa. Blogini aika on ohi.

Tämä saa nyt jäädä tähän. Keksin jotakin muuta yöpuuhaa, kuten vaikkapa villasukkien kutomista.

Murheellisena päätin kuitenkin katsoa vielä ne blogit, joita olen pitkään seurannut. Siinä kohdassa alkoi tulla epäilys, kun huomasin, että "Saunaihon" tekstin laidassa olevassa pikanäppäimessa luki, että Töölöntorin reunalta oli viimeksi tullut "Missä miehet?" -niminen postaus kolme päivää sitten. Miten niin kolme päivää? Minähän kirjoitin eilen tekstin "Tyyliä ja tyylin puutetta". Katsoin Rydmanin, kolme päivää sitten sielläkin. Katsoin "j.y.n.t.k:in". Samoin kolme päivää. Katsoin vielä muutaman, sama kaikissa.

Mitä tämä nyt on? Eikö Blogger ole huomannut, että kirjoitin eilen uutta? Vai olenko itse jotenkin sotkenut? Olenko jättänyt painamatta nappulaa "lähetä"?

Ei niin ole voinut käydä, se selviää tilastosta, jonka mukaan "Tyyliä ja tyylin puutetta" on kuitenkin muutama lukenut. On siitä johonkin tieto mennyt mutta ei kaikille, ei ainakaan vakituisille lukijoilleni.

Tein kokeilun. Avasin tekstilistasta "Tyyliä ja tyylin puutetta" ja tein siihen pienen muutoksen ja lähetin sen. Menin katsomaan, onko Saunaihon, Rydmanin, j.y.n.t.kn ja muiden blogien laidassa vieläkin tieto, että Töölöntorilta on tullut kirjoitus kolme päivää sitten.

Ei ollut. Töölöntorilta oli tullut postia yksi päivä sitten. Postin nimikin oli oikea.

Nyt jään odottamaan, huomaako Blogger lähettää blogiystävilleni tiedon, että Töölöntorilta on tänäänkin tullut postia.