Aivovoimistelua

 

Iäkäs sukulaismummo, jota silloin tällöin poikkean tervehtimässä palvelutalossa, muistutti taas minua tuomaan tullessani ristisanatehtäviä. Niiden ratkominen kun pitää hänen aivonsa kunnossa.  

Voi pitää paikkansa - ainakin mummo on harvinaisen vetreä yläpäästään ollakseen kohta 95-vuotias. Jaloista ei voi sanoa samaa. Koko ikänsä mummo sanoo ratkoneensa ristisanoja. Rutiini on kova.  

Niinpä minä toimeksi saaneena poikkesin markettiin ja menin lehtihyllyille. Ristikkolehtiä on valtavasti, ja tuntuu että niitä on vuosi vuodelta enemmän. Ratkomisen täytyy olla laajalti suosittu kansanhuvi, ei sellaiselle määrälle lehtiä ole muuta selitystä. Ostin parikymmentä lehteä, niistä tuli kassi täyteen. Yhden jätin itselleni, muut vein mummolle.

Minulle ristisanat eivät ole koskaan olleet erityisen innostavaa ajankulua. Varmaankin pitäisi innostua, kun noista omista aivoistakaan ei koskaan tiedä. Mutta kärsivällisyys ei riitä, aina ristikot jäävät kesken. Mummolla tulee valmista. Hänelle kelpaavat kaikki lajityypit, myös kryptot. Minusta ne ovat erityisen yksitoikkoisia. Sudokun ideaa mummo sen sijaan ei ollut ymmärtänyt. Yritin taas seltittää hänelle.  

Varmaankin mummo nyt ratkaisee sudokut siinä missä muutkin. Minulle ne ovat erityisen mahdottomia. Olen kokeillut mutta aina epäonnistunut kaikissa muissa paitsi Hufvudstadbladetin sudokussa, mutta se onkin tarkoitettu lapsille. Siinä on käytössä numerot 1 - 6, ei 1 - 9, kuten kuuluisi. Olen numeroasioissa lapsen tasolla, en jaksa paneutua. Ongelma todettiin jo lukion matematiikantunneilla, tosin ihan muussa kuin sudokun ratkaisemisessa.  

*   *   *     

Kuvaksi skannaan blogin lukijoiden iloksi tavallista kieromman ristisanatehtävän. Kirjailija Juhani Peltonen (1941 - 1998) julkaisi aikoinaan Ylioppilaslehdessä ja Helsingin Sanomissa monella eri pseudonyymilla tarinoita, tehtäviä, jakeita, ylivertaisia viisauksia, aatosten soihtuja, valioaineita ja muuta mielenkiintoista. Hän julkaisi myös itse laatimiaan ristisanatehtäviä, joista hän käytti nimitystä "sanakalteri". Ne vaativat ratkaisijaltaan asennetta.  

Peltosen salanimiä olivat mm. J. U. Mala, Felix Navita, Arvid Klevö sekä Enokonda.  Oheinen näyteristikko on julkaistu HS:n lauantaisivuilla joskus vuonna 1984. Yleisessä tiedossa ei ollut, kuka mainittujen nimimerkkien takana on, ellei lukija sattunut olemaan ns. valistunut arvaaja. (Näyteristikon olen skannaanut kirjasta "Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta", WSOY 2007 toim. Harri Haanpää.)  

Kokeilkaapa, arvoisat lukijat, ratkaisutaitoanne. Jos vaikeuksia ilmenee, ei silti ole syytä hätääntyä. Ratkaisut löytyvät kuvan alareunasta. - Kuvan saa suuremmaksi hiirellä klikkaamalla. (P.S. tätä tehtävää en vienyt mummolle.)

 

 

Huhtikuu on kuukausista julmin

 

Kuljeskelin Töölön rannoilla. Lumi on jo jalkakäytäviltä poissa, mutta penkkoja ja liukkaita kohtia on jäljellä. Ei voi kulkea vapaasti, pitää kiertää ja varoa liukastumispaikkoja.  

Kaikki on likaista. Lumi ei ole valkoista vaan harmaata sotkua. Talven hiekoitukset pölyävät autojen pyöristä. Vasta ydinkeskustan kadut on lakaistu.   

Minä en ole vielä ottanut autoani käyttöön. Se seisoo kaverini omakotitalon tyhjässä tallissa kaukana Vantaalla. Siellä se on seissyt koko lumisen ajan, poistin sen käytöstä, irrotin vakuutuksista. Edes talvirenkaita en siihen vaihtanut. En halunnut hienon Yarikseni joutuvan enää aurauslumikasojen alle Töölöntorin lähikaduilla. En tarvitse autoa muuhun kuin kesäajoon mökilleni. Odotan lumen lopullista sulamista, vasta sitten otan auton käyttöön.  

Puistojen käytävät ovat vielä osittain jäässä. Keskuspuiston poluille on nyt hengenvaarallista mennä, sillä ne ovat puiden varjossa eivätkä vielä lähelläkään sulamista. Puistojen nurmikot ovat ruskeita ja täynnä sotkuja - rumia. Puistojen kauniit puut näyttävät rumilta. Jopa suosikkipuuni hevoskastanja Yliopiston kirjaston nurkalla on aivan kelvottoman näköinen.  

Meidän pohjoinen luontomme ei toteuta itse sitä idylliä, jonka tuntematon runoilija kirjoitti ihmisille ohjeeksi kyltteihin, joita joskus kauan sitten pystytettiin puistojen reunoille. Eipä ole kylttejä enää näkynyt.  

Onneksi pääsen julman kuukauden loppupuolella pakoon. Lähden saarelle nimeltä Malta. Siellä on uskoakseni kauniimpaa.

 

Taidetta Tukholmassa

 

Äskeisen Oslon-matkani lopussa pysähdyin pariksi päiväksi Tukholmaan tuttavia tapaamaan. Tukholma on minulle tärkeä kaupunki. Asuin siellä 70-luvulla, ja paljon tärkeää tapahtui niinä vuosina.  

Majapaikkani sijaitsi keskellä Södermalmia, Tukholman viehättävimmässä osassa. Ilmapiirissä on vähän samaa kuin Helsingin Kalliossa ja Punavuoressa. Söder on otollinen alue kävelyretkille, mutta nyt en paljon ehtinyt. Päätavoitteeni oli käydä katsomassa näyttely, joka on herättänyt huomiota Suomessa asti. Sen sijaintipaikka on Moderna Museet Skeppsholmenilla.  

Tukholman nykytaiteen museo oli 70-luvulla jännittävä paikka. Sen kuppilassa tapasi aikoinaan poikkeuksellisen mielenkiintoisia ihmisiä - enimmäkseen taideopiskelijoita. Kävin siellä usein.  

Nyt museossa on näyttely taiteilijalta, josta en aikaisemmin ole tiennyt mitään. Hänen nimensä on Hilma af Klint (1862 - 1944). Näyttely on saanut laajaa huomiota Suomenkin lehdissä, Hesarissa ja HBL:ssä oli molemmissa poikkeuksellisen laaja esittely . Niiden herättämän kiinnostuksen perusteella halusin näyttelyn nähdä.  

Taiteilija oli jonkinlainen mystikko, esoteerisia asioita harrastava. Häntä luonnehditaan abstraktin taiteen edustajaksi aikana, jolloin sellaisesta ei tiedetty mitään. Maalauksensa hän määräsi pidettäväksi piilossa monta vuosikymmentä kuolemansa jälkeen. Siksi Wassily Kandinsky ja muut abstraktin taiteen pioneerit ehtivät julkisuuteen ensin.  

Voin sanoa, että näyttely oli poikkeuksellisen vaikuttava. Minulla ei ole erityisempää taipumusta mystiikan suuntaan, mutta nämä isokokoiset maalaukset olivat kertomus hyvin omaperäisen taiteilijan sielunmaisemasta. Niistä vaikuttui, niitä pysähtyi katselemaan.   

Jos Tukholmassa käytte, poiketkaapa katsomaan. Näyttely jatkuu toukokuun loppuun saakka. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla).