Nikean kirkolliskokous

 

Olen paperille painetun sanomalehden ystävä. Minulle tulee kotiin tilattuna kasi sanomalehteä: Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Molempiin minulla on myös nettilehden lukuoikeus, mutta mieluummin luen paperilehteä. Taidan olla vanhakantainen, sillä en usko ihan lähiaikoina luopuvani printtimedian suosimisesta.  

Aamulehdestä luovuin, sillä se meni heppoiseksi. Kesäisin kuitenkin olen vielä jatkanut sen lukemista, sillä asun kesät pohjoisella Pirkanmaalla, ja siellä se on paikallislehti.  

Monesta asiasta voi Hesaria ja Höblää kritisoida, mutta ovat ne kuitenkin laatutuotteita verrattuna iltapäivälehtiin. Niitä olen boikotoinut ihan ilkeästä periaatteesta. Vain harvoin niissä on lukemisen motivoivaa ainesta. Oikeastaan ainoa pysyvämpi motivaatio lukea niitä on kirkollinen. Nikean (Nikaian) kirkolliskokous vuonna 325 teki päätöksen, jonka seurauksena minä joudun ostamaan iltapäivälehdet tämän viikon loppupuolella.  

Nikean kirkolliskokous päätti, että pääsiäistä vietetään kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun jälkeisenä sunnuntaina. Se päivä on tänä vuonna 31. maaliskuuta, siis aivan pian. Tähän kirkolliskokouksen päätökseen sekä Sanoma osakeyhtiö että Konstsamfundet ovat sitoneet lehtiensä ilmestymisen. Kumpikaan tilaamani lehti ei ilmesty sunnuntaina eikä maanantaina.  

Jotain luettavaa minulla kuitenkin pitää aamukahvipöydässä olla. Siksi joudun vastentahtoisesti tekemään myönnytyksen ja ostamaan kahden iltapäivälehden viikonloppunumerot.  

*   *   *    

Samaisella kirkolliskokouksen päätöksellä nastarenkaiden käyttöaika Suomessa päättyy kevätpäivän seisausta seuraavan täysikuun jälkeistä viikonloppua seuraavana maanantaina, selkosuomeksi sanottuna pääsiäisen jälkeisenä maanantaina. Tänä vuonna siis 8. huhtikuuta.  

Moneen arkiseen asiaan vaikuttavia päätöksiä kirkkoisät siellä Nikeassa tekivät vuonna 325. Mahtoivatkohan arvatakaan? Nastarenkaiden vaihtoon on vielä aikaa, mutta iltapäivälehtiin ei. Kuva kertoo iltapäivälehdelle tyypillisen uutislinjan. Tällaisen lukuaineiston kimppuun kirkkoisät minut lähipäivinä johdattavat, kun en ilmankaan osaa olla. Kiitos siitä.

 

 

Muuan mies

 

Muuan mies (nimeä en kerro!) oli saanut toimistonsa tytöiltä syntymäpäiväksi lahjakortin tatuointiliikkeeseen. Hieno lahjaidea, vaikka miestä aika lailla pelotti mennä pisteltäväksi.  

Tuekseen ja turvakseen mies pyysi mukaan sihteerinsä neiti C:n (nimi muutettu). Neiti on nuorta ikäpolvea, toisin kuin pomonsa. Neiti osaisi olla makutuomarina, ettei pomon nahkaan pistellä luurankoja tai lohikäärmeitä.  

Neiti C:n läsnäolo osoittautui hyödylliseksi, sillä pomon nahkaan ei kaiverrettu mitään säädyttömyyksiä vaan Muumipappa. Tästä kiitollisena hän ojensi sihteerilleen kahdenkympin setelin ja tarjosi päälle lounaan Fredrikinkadun nepalilaisessa ravintolassa.  

Siinä pomo teki virheen. Pahan virheen.  

*   *   *     

Pelko valtasi pomon elämän. Yöt muuttuivat unettomiksi, käsiin ilmestyi vapinaa ja otsaan tuskanhikeä. Hän seurasi tiedotusvälineitä ja alkoi vähitellen ymmärtää tekonsa moraalittomuuden. Hän nimittäin oli jättänyt tekemättä ilmoituksen Neiti C:lle maksamastaan palkkiosta. Olisi pitänyt täyttää lomakkeita, joilla maksetaan vero, tapaturmavakuutus, työttömyysvakuutus, eläkeraha ja muuta sellaista. Ja toinen lomake, jolla ilmoitetaan ateriaedusta.  

Tiedotusvälineet toitottivat, että valtakunnassa on toinenkin samanlainen liero, joka on juuri jäänyt kiinni. Valtakunta oli kuohuksissaan tapahtuneesta ja vaati syylliselle rangaistusta. Mies ymmärsi, että hänelle itselleen on käymässä samalla tavalla. Ei tarvita muuta kuin neiti C:n ilmianto, ja sitten se on menoa. Pitkä ja ansiokas ura päättyy katastrofiin.  

Mikä häpeä! Mies oli itse esiintynyt kuin moralismin ylipappi ja kiukutellut suureen ääneen finanssiveijareista ja veroparatiiseista, ja sitten hän on itse jäämässä kiinni. Televisiossa hän näkee Suomen yrittäjien toiminnanjohtajan hymyilevän kuin jakoavain ja vaativan rangaistusta vilpistä kärynneelle. Veroparatiiseista toiminnanjohtaja ei sano mitään.  

Piinaviikko on alkamassa.

 

Nerouden häivähdys

 

Kävin taidenäyttelyssä. Sinebrychoffin taidemuseo Helsingin Bulevardilla on jostakin käsittämättömästä syystä jäänyt monille tuntemattomaksi. Sen sijainti jotenkin hahmottuu väärin. Ei se oikeasti ole syrjässä. Sinne kävelee hetkessä ydinkeskustasta ja raitiovaunu 6 vie aivan eteen.  

Nyt Sinebrychoffilla on poikkeuksellisen arvokas näyttely. Siellä on Michelangelon luonnoksia Sikstuksen kappelin freskoja varten. Harvoin syrjäisessä maassa on nähtävillä tällaisen taiteilijan kädenjälkiä.  

Ihmisen anatomian mestari teki poikkeuksellisen vaikean ja mittavan työn Pietarinkirkon kupeessa sijaitsevan kappelin kattomaalauksessa. Olen minäkin moneen kertaan Roomassa käydessäni tiiraillut niska kenossa näitä luomiskertomuksen kuvia. Kyllä siellä aistii, että kyseessä on yksi ihmiskunnan taiteen suurimmista teoksista, mutta pysähtymään, viipymään, hiljentymään siinä turistivirrassa en ole koskaan onnistunut.  

Sikstuksen kappeli on viime päivinä saanut taas muuta kuuluisuutta. Se on paikka, johon kardinaalit suljetaan, kun on aika valita uusi paavi. Katolla on se kuuluisa savupiippu.   

Sinebrychoffilla ei ollut kovin monta Michelangelon luonnosta, mutta siellä oli ansiokas kokonaisuus aiheeseen liittyvää dokumentaatiota. Oli myös alkuperäisen kattomaalauksen suurikokoinen jäljennös ja siihen liittyvät yksityiskohtien suurennokset. Kokonaisuus oli oikein onnistunut.  

Löytyi myös nettivinkki, jota en ole ennen tuntenut.  Tästä osoitteesta pääsee Vatikaanin omille sivuille. Sieltä pääsee tutkimaan Sikstuksen kappelin maalauksia hiirellä ohjaamalla. Pääsee katsomaan kattofreskojen yksityiskohtia hyvinkin läheltä ja kiertelemään salia joka puolelle. Samalla soi kaunis kirkkomusiikki.   

http://www.vatican.va/various/cappelle/sistina_vr/