Uusia ideoita

 

Helsinkiin on hieno tulla laivalla. Kauas merelle näkyy Suomenlinnan kirkon torni, vähän myöhemmin Tuomiokirkon kupoli, sitten koko kaupungin horisontti, lopuksi Kauppatorin rannan talorivi. Näkymään ei kyllästy. Siinä tuntee historian havinaa.  

Ensin piti Katajanokan rantaan rakentaa moderni hotelli. Siis Presidentinlinnan viereen, mereltä katsoen oikealle puolelle. Norjalainen suursijoittaja oli hankkeen takana. Ajatus sai joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.       

Sitten siihen samalle paikalle piti rakentaa Guggenheim-taidemuseo. Amerikkalainen säätiö oli hankkeen takana.  Museot ovat maailmalla hyvin erikoisen näköisiä rakennuksia. Melkoinen nähtävyys oli siis odotettavissa Presidentinlinnan viereen. Ajatus sai joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.  

Nyt Jätkäsaareen ollaan aikeissa rakentaa hotelli, jossa on yli 30 kerrosta. Siis aivan rantaviivan viereen, josta se näkyisi kauas merelle, paljon ennen Suomenlinnan kirkon tornia. Tässäkin on norjalainen suursijoittaja takana. Lehtitietojen mukaan idea saa joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa. Samoin Pasilaan suunnitteilla oleva pilvenpiirtäjien kimppu.  

Nyt Olympiastadionin eteen on aikomus rakentaa jäähalli-kylpylä. Jääkiekkoseura on hankkeen takana. Lehdessä oli kuva, josta näki, millainen valtavan kokoinen rakennus siihen oli suunnitteilla. Päätöksen kanssa on kiire. Hallin pitäisi olla valmis jo parin vuoden kuluttua. Lehtitietojen mukaan idea saa joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.        

*   *   *    

Dessu, joka on vanha pieru ja kaikkien uudistusten vastustaja, ei kannata.  Hänen mielestään Olympiastadion on niin kaunis rakennus, että sen pitäisi näkyä kauas. Jäähalli-kylpylän takaa ei näkyisi kuin tornin kärki, jos sekään. Stadionin edusta ei tietenkään nykyisilläänkään ole hyvä, sillä aukio on parkkipaikka. Siihen on kyllä suunniteltu  Olympiapuistoa, mutta hanke ei ole edennyt. Syy on luultavasti se, että puisto ei tuottaisi kenellekään sijoittajalle rahaa.  

Pitääpä selvittää, miltä poliittiselta taholta innostusta tällaisille on tullut. Aavistelen kyllä.  

Stadionin torni on yksi Helsingin maamerkeistä. Se näkyy kauas.  Viereisessä kuvassa se näkyy Töölönlahden ja Hesperianpuiston yli rautatieaseman viereen. Kuvan vasemmassa laidassa on kupera Kiasman seinä, siitä oikealle on uusi Musiikkitalo, jonka takaa kurkistaa Kansallismuseon torni. Musiikkitalon takaa näkyy valkoinen kulmikas Finlandia-talo. Siitä pari milliä oikealle horisontin hämärässä näkyy valkoinen Stadionin torni. Puiden oikealla puolella horisontissa häämöttää Pasilan tv-linkkitorni. Maiseman pilaa oranssien rakennusparakkien rivi. Kuvan oikeassa laidassa on lasinen Sanomatalon seinä. Siellä toimitetaan Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat.

Ennustamien on helppoa, erityisen helppoa on tulevaisuuden ennustaminen. Helsingissä on muitakin aukioita kuin stadionin edusta. Ennustan, että niihinkin löytyy rakennuskohteita, jotka saavat innokasta poliittista kannatusta. Esimerkiksi seuraavat:  

Ateneumin, Kansallisteatterin ja rautatieaseman välissä olevalle tyhjälle tontille voitaisiin rakentaa vaikkapa uusi Ideapark.

Tuomiokirkon, yliopiston ja hallituspalatsin välissä olevalle tyhjälle tontille voitaisiin rakentaa Parkkihalli. 

Ja siihen Presidentinlinnan viereen voitaisiin rakentaa uusi Ydinvoimala - olisi lauhdevesikin vieressä.  

Kyllä tuottaisivat paljon rahaa!

 

Onnittelut voittajalle

 

Kilpailuihin suhtaudun vähän epäröiden. Urheilussa ne ovat paikallaan, mutta kirjojen ja muiden taideteosten asettaminen paremmuusjärjestykseen ei mielestäni ole perusteltavissa.   

Hyväksyn kirjakilpailut kuitenkin siinä mielessä, että ne lisäävät yleisön kiinnostusta ja sitä kautta ovat hyödyllisiä, tosin vain niille jotka kilpailussa pärjäävät. Mutta hyvä että edes jollekin. Monet muutkin ansaitsisivat huomiota. Harva elää taiteen tekemisellä.   

Tässä mielessä ilahduin uudesta Finlandia-voittajasta. Ulla-Lena Lundberg ei ole kovinkaan tunnettu kaksikielisen maamme suomenkielisten lukijoiden keskuudessa, valitettavasti. Minä löysin hänen tuotantonsa tuttavan suosituksesta vasta muutama vuosi sitten. Toivottavasti nyt löytää moni muukin.   

Finlandian voittaneen kirjan Is (suom. Jää) ostin kirjamessuilta, ja pidin taas kovasti. Voittajan valinnut presidentti Tarja Halonen hehkutti lukukokemustaan, ja samaa voin sanoa itsekin. Tämä on kiehtova kertomus.  

Kilpailuun sinänsä en osaa ottaa kantaa, sillä minä - toisin kuin presidentti - olen lukenut voittajan lisäksi vain yhden muun ehdolla olleen kirjan. Ties mitä muita mestariteoksia siellä oli tyrkyllä. Silti annan aplodit Lundbergin lisäksi Haloselle, taiteita monipuolisesti harrastaneelle ja suosineelle entiselle presidentille. Sellaisia poliitikkoja ei ole paljon.  

En tiedä, olenko menettänyt paljon suuria lukuelämyksiä, mutta olen vuosien varrella yhä vahvemmin suuntautunut klassikoihin. Uudet kirjailijat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Omituisen häiriötilan tiedostaen seuraan muutamia ansiokkaiksi havaitsemiani kirjallisuusblogeja, jotta pysyisin kärryillä uutuuksien virrassa. Tartun kyllä uutuuteen, kun "esilukijoilta" saan kiinnostusta herättävän esittelyn ja arvioinnin. Ei sellaisia kuitenkaan aivan vyöryksi asti ole ilmaantunut.  

Kuvaan keräsin voittajakirjan viereen muut hyllystäni löytyvät Lundbergin kirjat.

 

 

Tuijotus

 

Matkustan usein raitiovaunulla. Pysäkki on aivan kotini edustalla Töölöntorilla.   

Raitiovaunuissa ei ole tapana puhua. Maalta Helsinkiin tulleet oudoksuvat ilmiötä. Ulkomailta tulleet - erityisesti vilkkaista ja seurallisista Välimeren maista tulleet - ovat suorastaan hämmentyneitä hiljaisuudesta. Aikoinaan jonkun väitettiin arvelleen, että oli joutunut vaunuun, jossa istui surun murtama joukko matkalla hautajaisiin.  

Muistan itsekin kokeneeni puhumattomuuden omituiseksi, kun olin juuri muuttanut Jyväskylästä Helsinkiin. Äkkiä siihen kuitenkin tottui. Puhumattomuuden rikkominen tuntuu nyt omituiselta, sellaiselta kuin helsinkiläistä käyttäytymiskoodia kerran kuvailin.  

Raitiovaunussa ei myöskään katsota muita matkustajia, korkeintaan kyräilevästi vilkaistaan. Raitiovaunussa tuijotetaan ikkunasta ulos. Tai luetaan kirjaa tai lehteä.  

Joskus tekisi mieli tietää, mitä vieressä tai vastapäätä istuva ihminen ajattelee. Voisi eläytyä hänen olemukseensa, mutta se onnistuu vain jos voi tarkkailla, eikä se ole sopivaa.  

Tuttava näyttelijä kertoi, että merkittävä osa ammattitaitoa on tarkkailla ihmisten olemusta, ilmeitä, liikkumista. Sillä tavalla löytää uskottavia hahmoja käytettäväksi roolin rakentamiseen. Erityisen hyödyllistä se on, kun rakentaa koomisia hahmoja, vaikkapa sketseihin. Voin uskoa. Pitäisi joskus kysyä, miten hän selviää tuijottamisesta. Voiko sitä tehdä huomaamatta?  

Tänään yksi mies tuijotti minua. En usko, että hän oli näyttelijä, en ainakaan tuntenut. Oli kiusallista. Ei voinut mitenkään suojautua. Olisipa takissani ollut huppu, olisin vetänyt sen suojaksi.  

Pitäisiköhän hankkia oheisessa mainoskuvassa oleva kapine suojautuakseni tuijottelijoilta. Tuollainen koppa naamalla olisi varmaankin tyylikästä ajella. Jos siihen leikkaisi pienet silmänreiät, voisi itse huomaamatta tarkkailla muita mutta itse olisi suojassa. Amerikkalaiset ovat tunnetusti innovatiivista kansaa.