Liikaa luvattu

Kommentaattori vihjaili äskettäin, että eläkkeellä ne kiireet vasta alkavatkin. Taisi osua oikeaan. Kyläilykutsuja on nyt tullut liian kanssa. Vanhat ja uudemmatkin kaverit ja tuttavat kutsuvat joutomiestä poikkeamaan. Pitää varoa, ettei tule luvatuksi liikoja. Olen enemmänkin kotona viihtyvää sorttia - kahdessa kodissa: Töölöntorilla ja Längelmävedellä. Kylässä nukun aina huonosti.  

Nyt olin kyläreissulla Karjalohjalla. Kuten aina, siellä saunottiin ja nautittiin virvokkeita.  

Saunanautinto on mielestäni täydellinen, kun kolme reunaehtoa täyttyy: kylmä kalja, vihta ja uinti. Ylikuumaa ja pitkää löylyä sen sijaan vierastan. Kohtuullinen riittää.  

Kalja oli kylmää ja sitä oli riittävästi. Uintimahdollisuus oli viereisessä järvessä ja nautin uinnista suuresti, tosin vain vartalonosilla, jotka sijaitsevat polvien alapuolella. Vihta sen sijaan puuttui, ymmärrettävistä syistä.  

Vihdan korvikkeeksi oli järjestetty esine, jonka olemassaolosta olen kauan ollut tietoinen mutta jota en koskaan ennen ole päässyt kokeilemaan (kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi).  

Täytyy sanoa, että hyvin on vehje tuotteistettu. Pakkauksen (ylempi kuva) kyljessä oleva nimi on nokkela. Sillä nimellä myisi vaikka heinäseipään pätkiä hyvään hintaan. Se tuo vihtomiseen entistäkin miellyttävämpiä mielikuvia. Kuvakin on mitä onnistunein. Kyllä ovat markkinamiehet taas kerran osanneet.  

Mutta se tuote siellä pakkauksen sisällä.  

Yritän ilmaista mielipiteeni hienotunteisesti, koska tämän lukijoina voi olla herkkäsieluisia ihmisiä. Sanon siis vain, että en hirveästi menisi alemmassa kuvassa näkyvää vihdan korviketta kehumaan.

Tilaa ajatella

Menossa on ensimmäinen täysi viikko vapaana työn rasituksista. En ole vuosikausiin ollut näin pitkää aikaa Helsingissä vapaana. Jos olen ollut vapaana, olen aina lähtenyt jonnekin. Tuntuu omituiselta. Totuttelu eläkepäiviin on vielä kesken.  

Lähdin kävelylle ilman päämäärää. Ei tarvitse kauas lähteä kokeakseen meren. Meren rannalla on tilaa ajatella. Kohta keksin kävelylleni päämäärän. Kuusisaaressa Villa Gyllenbergissä on Helene Schjerfbeck -näyttely. Kävelymatka on kohtuullinen, kun oikaisen Seurasaarentietä.  

Matkan varrella on Kekkosen Tamminiemi. Se avataan näinä päivinä pitkän remontin jälkeen. Sinnekin täytyy poiketa, kunhan alkuruuhka hiljenee.   

Rantatietä matka etenee. Kevät on pitkällä, mutta se on vielä rumassa vaiheessa. Lumipenkat ovat likaisia, puiden oksat näyttävät paljailta risuilta. Menee vielä kuukauden verran ennen kuin ne alkavat vihertää. Jostain nousee mieleen muinaisen roomalaisen kirjailijan mietelause, jonka olen joskus kirjoittanut muistivihkooni: "Okainen oksakin on kaunis, jos sen päässä on ruusu" (Publius Syrus). Kunhan nyt ensin pajunkissat.  

Schjerfbeck on aina vaikuttava, mutta ei saa olla kiirettä. Jokaista kuvaa pitää katsoa pitkään. En ole koskaan saanut kunnolla otetta siitä näkemyksestä, joka on taipuvainen näkemään taiteilijassa vain syvästi henkistyneen olennon, likimain pyhimyksen. Esoteerinen näkemys oli tunnetusti Ane ja Signe Gyllenbergille tärkeä peruste, kun he taidekokoelmansa perustivat. Minulle Schjerfbeck on kuitenkin subjektiivisena kokemuksena paljon maallisempi. 

Museossa on upeasti rakennettu videoteos, joka tekee Schjerfbeckin omakuvista liikkuvan sarjan, metamorfoosin, jossa nuori lihallinen nainen muuntuu pelkistetyksi hahmoksi, jossa ihmisyyden hajoaminen on jo melkein valmis. Nopeutettu sarja on omalla tavallaan rankka kokemus. Kaikki yksittäiset kuvat olen nähnyt ennenkin, mutta tällä tavalla yhtenäisenä sarjana katsottuna ne ovat kuin nopeutettu filmi ihmisen elämäkaaresta. Pistää väkisinkin ajattelemaan.  

Kuvassa Schjerfbeckin maalaus Maria (1909). Siinä on oivallettu lukemisen syvempi olemus, sellaisena kuin minäkin sen näen. (Klikkaamalla suuremmaksi!)

Lohdullinen tieto

Suuresti arvostettu The Guardian julkaisi äskettäin artikkelin, joka antoi Dessulle aihetta tyytyväisyyteen ja lisäsi itsetuntoa. Harvoin sellaista saa.   

Artikkelissa kerrottiin amerikkalaisessa Western Illinois Universityssa tehdystä tutkimuksesta. Aiheena oli narsismi. Kaikkihan me pelkäämme olevamme narsisteja, eikö vain? Tai ainakin narsisteilta näyttävämme muitten silmissä. Ei kivaa. 

Tutkimuksen mukaan ne Facebookin käyttäjät, joilla on paljon kavereita ja jotka tekevät usein tilapäivityksiä, osoittautuivat olevan narsisteja. Narsistit myös merkitsevät itsensä Facebookissa julkaistuihin valokuviin muita useammin. 

Tutkijoiden mukaan narsistien tuntomerkki on, että he ovat itsekeskeisiä, turhamaisia ja haluavat olla huomion keskipisteenä ja tulla laajalti huomatuiksi. Monet heistä tekevät itsestään jopa epäasiallisia paljastuksia saadakseen huomiota.  

Tutkimuksessa oli paljon yksityiskohtia, mutta ydinkohta oli, että mitä enemmän henkilön käytöksessä oli narsistisia piirteitä, sitä enemmän heillä oli Facebook-ystäviä. Muita todennäköisemmin narsisti hyväksyy kaverikutsuja myös tuntemattomilta.  

*   *   *    

Miten niin tämä on lohdullinen tieto?  

Viehättävä sihteerini neiti B. yllytti minua noin vuosi sitten liittymään Facebookiin. Olin vähän vastahankainen mutta suostuin kun yllytettiin.   

Meillä on Vuoronvarausvirastossa talon sisäinen sopimus, että toistemme Facebook-kavereiksi emme tarjoudu emmekä suostu. Minulla oli sellainen ennakkoaavistus, että eipä taida kaveriruuhkaa tulla.  

Olin oikeassa. Jonkin aikaa päivitin  profiiliani ilman ainuttakaan kaveria. Vähän tylsää mutta miksei, sujuihan se niinkin. Sitten kuin tyhjästä ilmestyi yksi kaveripyyntö. Aivan tuntematon nimi. Hyväksyin hänet oitis. Nuori mies Kuopiosta, jota en tiedä tavanneeni tai tuntevani. Hänellä näytti olevan valtavasti kavereita.   

Päivitin harvakseltaan sivuani ja sain lukea kaverini kirjoituksia. Sellaista nuoren miehen elämää. Ei tullut peukkuja pystyssä eikä poikittain, ei häneltä eikä minulta. Vähitellen aktiivisuuteni laimeni. Joskus kävin katsomassa, mitä nuorelle kaverilleni kuuluu. Kerran hän lähetti minulle syntymäpäiväonnittelun. Siinä kaikki.  

Lisää kavereita ei ole tullut, on vain tämä yksi.   

Voiko kukaan tämän jälkeen enää epäillä Dessua narsistiksi?