Se on taas ohi

Dessu järjesti viekkaudella ja vääryydellä itselleen pitkän vapaan viikonlopun. Oikeasti tarkoituksena oli käydä Längelmäveden kesäkodissa heittämässä hyvästit laidunkaudelle, joka meni jo. Viralliseen työpäiväkirjaan merkitsin kuitenkin nimikkeen ”etätyöjakso xx-muistion kirjoittamiseksi”.

Sitä en tullut työpäiväkirjaan merkinneeksi, että olin sen muistion kirjoittanut valmiiksi jo ennen reissua. Olin koko viime ja toissa viikon niin ahkera, että jätin iltapäivätorkut torkkumatta ja kirjoitin muistiota.

Näin se käy, kun eliittiin kuuluu ja osaa hyvin hämätä. Muistion luovutin tänään aamulla, merkitsin sen diariin ja panin mappiin. Siinä on 16 sivua + sisällysluettelo + kaksisivuinen lähdeluettelo. Tekstin sekaan puslasin kaksi taulukkoa (sellaisen tekeminen on minulle vastenmielistä, sillä en ole koskaan tullut opetelleeksi kunnolla exeliä).

Olin siis neljä yötä kesäasunnollani. Yksin, ei vieraita! Sellainen on toisaalta luksusta, toisaalta pelottavaa. Pistelin paikkaa talvikuntoon. Nostelin kesäkalusteet suojaan, haravoin pudonneita lehtiä kompostiin ja kasvimaan katteeksi, tyhjensin huussin, pilkoin saunapuita, kaadoin yhden koivun, joka on kasvanut sähköjohtoon asti, keräsin kasvimaalta yrttejä ja kesäkurpitsoita, leikkasin vähän omenapuita ja marjapensaita, irrotin ja tyhjensin järvestä saunaan vettä imevän pumpun, siivosin linnunpöntöt ja ripustin kaksi uutta, käänsin veneen ja imuroin kaikki asuintilat.

Ruokaa minulla ei enää ole kesäkodissani, kaikki varastot tyhjensin jo elokuussa. Jotta syöminen ei menisi aivan käristemakkaraksi, piti ajaa ulos syömään. Oriveden hotellin noutopöytä on tullut tutuksi.

Tämä siis päivisin. Pimeään aikaan ei oikein voi tehdä mitään. Saunominen kuuluu pimeyteen. Yhtenä iltana tuli naapurin Tarmo mukaan. Jäähdyttelytauoilla työnsimme niityn laidassa kilpaa kuulaa, kuten aina. Alkuerät, välierät, finaali. Kuula kuitenkin ennen finaalin viimeistä kierrosta pyöri pöheikköön eikä myrskylyhdyn vähäisessä valossa löytynyt. - Dopingtestejä ei onneksi järjestetty.

Yksinäiset saunaillat jäähdyttelin istumalla laiturin penkillä. Pimeys oli niin täydellistä, että varpaitaan ei nähnyt. Siinä kun istuu, kuuntelee hiljaisuutta ja antaa ajatusten vapaasti virrata, ollaan lähellä eksistenssin peruskysymyksiä. 

Sinne jäi kesä ja kesäkoti. Seuraavaan käyntiin on arviolta seitsemän kuukautta. Jos hengissä pysytään.

* * * 

Huomenna tiistaina Dessu nousee taas junaan ja matkustaa Turkuun. Nyt varmaankin pitkäaikainen blogin lukija arvelee, että olen menossa vilkuttamaan Ruotsin kruununprinsessalle ja Länsi-Göötanmaan herttualle, kuten äskettäin tein täällä Helsingborgissa.

Ei, näin ei ole. Työasiat vievät Turkuun. Aikataulu ei kuitenkaan taida asettaa estettä prinsessalle vilkuttamisellekaan. Yritän myös lähipäivinä päästä kärryille siitä, mitä tarkoittaa ”kulttuuripääkaupunki”-nimitys, joka on Turkuun liitetty.

(Kuvassa kesäkotini suuntaan osoittelevia tienviittoja).

Moraalidilemma

Dessu on pankinomistaja.

Jotta lukijalle ei syntyisi epätarkkaa käsitystä, täytyy tähdentää, että en omista yksin koko pankkia. Siinä on muitakin. En ole edes suurin omistaja, mutta aika ison osuuden kuitenkin. Niin iso on omistamani lohkare, että viime vuonna huhtikuussa tililleni rojahti 405,49 euroa osinkoa.

Se ei ole kovin valtava summa, mummonmarkoiksi muutettunakin vain kaksi ja puoli tonnia. Virkatyössäni Vuoronvarausviraston ulkomaansuhteista vastaavana osastopäällikkönä raadan saman summan palkkaa parissa päivässä.

Pankista raha tulee kuitenkin tekemättä mitään, kunhan olla möllötän ja odotan.

Omistamani pankin nimi on Nordea. Sain osakkeet isänperintönä joskus vuosikymmeniä sitten, silloin kun pankilla oli vielä suomenkielinen nimi, tosin hankalasti kolmisanainen ja yhdysviivat välissä.

Nyt olen lehdestä lukenut, että pankkini uusi johtokunnan puheenjohtaja Björn Wahlroos, vanha tuttu muista yhteyksistä, on ryhtynyt tehokkaisiin toimenpiteisiin osinkoni kasvattamiseksi. Siihen tepsii saneeraus. Viimeksi  kun aiheesta kirjoitin, se oli vasta suunnitteilla.

Kun parituhatta pankkivirkailijaa saneerataan ulos, niin jopas Dessunkin tilille rojahtaa seuraavalla osinkokierroksella ainakin viisi euroa suurempi saalis. Ehkä peräti kymppi. Näin pankki meistä omistajista huolehtii!

Kyllä Dessua nyt naurattaa, kun hän huomenna maanantaina marssii asioille Kaivokadun ja Mannerheimintien kulmassa sijaitsevaan konttoriin. Voinpa vaikka vilkuttaa kaikille tiskin takana istuville virkailijoille - ikään kuin läksiäisiksi, jos vaikka sattuisi se saneeraus käynnistymään pikapuoliin.

= = = 

No niin, mielenhäiriötä, josta sievistellen käytetään myös nimitystä ”musta huumori” , on viime päivinä ollut liikkeellä, ja Dessu näyttää saaneen taudista tartunnan. Pitää yrittää parantua ennen kuin maine menee.

Oikeasti Dessu on pankkiasiasta vimmastunut eikä haluaisi olla missään tekemisissä tällaisen pankin kanssa. Wahlroos on yksiselitteisesti julistanut, että yrityksillä ei voi olla moraalia eikä käsityksiä oikeasta ja väärästä. Yrityksen ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen mahdollisimman suurta varallisuutta.

Wahlroos on antanut runsaskätisesti vaalirahaa nykyiselle pääministeripuolueelle, joka onkin perinteisesti arvostanut Wahlroosin ja hänen kaltaistensa arvoja ja näkemyksiä hyvin korkealle. Kun pankki nyt saneeraa virkailijoita, siitä syntyvä sotku siirtyy pääministerin johtaman yhteiskunnan, siis veronmaksajien, maksettavaksi. Monenlaista avustusta ja tukitoimenpidettä tarvitaan, jotta tuhotyöstä selvitään. 

Veronmaksajat hoitavat siis sen moraalipuolen, kuten aina.

*   *   * 

Mitä minä voisin tehdä? En halua olla osallinen tällaisessa kyynisessä pelissä. Voisin tietysti hankkiutua eroon osakkeistani, mutta entä sitten? Ne ostaisi joku, joka olisi ehkä hyvinkin tyytyväinen tilanteeseen ja antaisi tukensa Wahlroosille. Minä sentään vastustan ja rähisen.     

Nyt ymmärrän entistäkin syvällisemmin, mitä Bertolt Brecht tarkoitti Kerjäläisoopperan repliikissä, että pankin ryöstäminen on pieni rikos verrattuna pankin perustamiseen.

(Kuvassa minun ja meidän muiden rosvojen luola.)

Lapsuuden runoja

Yksi Dessun ikiaikaisia päähänpinttymiä on juosta kirjallisuuteen liittyvien tapahtumien ja paikkojen perässä. Niin tänäkin kesänä.

Runebergiin liittyvästä harmillisesta takaiskusta  kirjoitin jo. Muita tänä kesänä etsittyjä ja löydettyjä ovat mm. Volter Kilpi, F. E. Sillanpää ja Olavi Paavolainen. Yksi sen sijaan osui eteen etsimättä, aivan sattumalta.

Eräänä loppukesän kauniina päivänä Dessu ajeli autollaan kesäkotiaan kohti Keski-Suomen ja pohjoisen Pirkanmaan syrjäisiä teitä. Dessu etsiytyy mielellään pienille sivuteille jos näin voi välttää ajamasta valtateitä, jotka ovat tuhanteen kertaan tuttuja. Matka kulki Jyväskylästä kohti Längelmäkeä Kuoreveden kautta. Poikkesin katsomaan kaunista kyläkirkkoa. Se sijaitsee syrjäisessä niemennokassa järvimaiseman keskellä.

Pihassa oli väkeä enemmän kuin voisi olettaa niin syrjäisessä paikassa. Eikä mitään teininuorisoa luuhaamassa vaan varttuneessa iässä olevia, enimmäkseen naisia, pyhäpuvuissa. Olivat selvästi ryhmä, ei mikään hajanainen porukka.

Mikähän siellä oli menossa? Piti käydä ottamassa selvää. Selvisi, että oli alkamassa Immi Hellén -seuran järjestämä kesäjuhla runoilijan syntymän juhlavuonna.

Nyt moni taitaa kysyä, kuka kumma on Immi Hellén.

Nuoremmalle sukupolvelle varmaankin vieraampi mutta Dessun ikäisille hyvinkin tuttu runoilija kansakoulun lukukirjoista ja laulukirjoista. Sen koommin en ole kuitenkaan tainnut Immin runojen pariin hakeutua. Ne ovat jotenkin niin mennyttä maailmaa.

Immi Hellén (1861 - 1937) oli Kuoreveden kirkon kanttorin tytär. Siksi juhla järjestettiin täällä. Immin runot muistuvat mieleen herttaisina lastenvärssyinä, sellaisina, joissa vielä oli voimissaan suomalainen maalaisidylli. Kansakoulun kirjoissa niitä kuvittivat usein Rudolf Koivu ja Raul Roine. Runoissa oli ihanteellisuutta, opettavaisuutta, tervettä elämää, luonnon ihanuutta, uskonnollisuutta, isänmaanrakkautta, vanhanaikaisuutta. Samalla niissä on kuitenkin usein vastaaansanomatonta lystikkyyttä, varsinkin eläimiin liittyen.

Tässä muutamia runonalkuja tutuimmasta päästä.

Kas, kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla
Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri, tuopa on oikein lystikäs hiiri
Kello löi jo viisi, lapset herätkää
Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän
Hyvää huomenta punahilkka, miltäs se maistuu kahvitilkka
Peltohiiri silkkiturkit yllä oli uutterasti kävelyllä

Muistan alakansakoulussa joutuneeni lukemaan näitä ulkoa. ”Katsopas kummaa" -runon olen myös esittänyt lausuntanumerona koulun ”Henkisissä kilpailuissa” ja voittaneeni sillä kunniakirjan, jossa kehuttiin "ilmeikkäästä" lausuntaesityksestä. Kunniakirja on vieläkin tallella, joskaan ei enää seinälle ripustettuna. Jyväskylässä lapsuudenkodissani se oli pitkään kehystettynä seinällä..


Tässä nettiosoite  , josta kiinnostunut lukija löytää suuren määrän Immin runotekstejä. Jos kaipaatte nostalgiamatkaa menneisyyteen, lukekaa!

(Valokuvissa Kuoreveden kirkko ja kirkon lähellä oleva Imminpolku)